sunnuntaina, maaliskuuta 07, 2010

Lahti 6.3

Olin ekaa kertaa pet-tuomarina Lahdessa. Oli jänskää. Tykkäsin hurjasti ja jännitys kyllä lakkas äkkiä. Mä taisin olla hurjan nopea, kun vähän väliä pidin taukoa, kun piti viedä omia pikkuabyja tuomareille. Ulkomuoto kun oli tuplana. Arvostelin naaraita ja niitä oli alle 30. Mukava määrä. Palkintoja olis halunnu jakaa kaikille. PPM pöytä oli ihan kamalan vaikea päättää. Etenkin näyttelykävijänä itse tietää, että jokainen haluaa että oma marsu on paras ja pohjimmillaan kuitenkin tietää tehneensä parhaansa oman marsunsa hyvinvoinnin eteen. Jokainen omistaja olisi ansainnut PPM palkinnon. :)

Omakasvatti Maailman Chrysleri sai sertinkin ja oli ROP2 muistaakseni. Komistuu poika joka kerta kun sen näytseissä näkee.

Lisäksi näyttelyissä oli eräs abynaaras, jota muistan kuolanneeni toissakesänä. Winniepig´s Flamen ostin Ruotsista ensimmäisten kasvatuseläinten joukossa ja Flamen siskoa Festivaa kuolasin myös. Festiva oli näyttelyssä ja etäisesti tunnistin ulkonäöstä, mutta nimi ja syntymäaika sitten paljasti Flamen ja Festivan siskoksiksi. Hauskaa siis myös se, että Flamekin oli näyttelyssä.

Ei kommentteja: