torstaina, toukokuuta 29, 2014

Pentuja tuli ja meni

Meillä synnytettiin ja pääsin aitiopaikalta seuraamaan. Voi luoja, miten nää marsut onnistuu saamaan mulle aina ihan sydänhalvauksen. Tälläkin kertaa jaoin tuoretta heinää häkkeihin pienet niput ja tää yks ei mee syömään. Tiesin että se on tiine. Olin jo ihan taas vaihteeksi pistämässä koko marsuharrastuksen pois, että nyt on TAAS ongelmaa, tosin tällä hetkellä tiineysmyrkytys. Mutta sitten mamma alkoi ähkimään. Jaahas. Ei oo kumma, jos ei ruoka maistu, kun on synnyttäminen alkanut.

Siinä sitten puuhastelin ruokinnat ja vedet ja muut samalla seuraillen edistymistä. Hurjan pienet pennut tuli. Tomerasti mamma putsasi ja hyvin hoiti edellisenkin pentueen. Laumatoverit kävivät nuuskimassa nenä pitkällään vuorotellen. En käpälöinyt ja jätin ne nyt sinne, kun mamma alkoi istukoita syömään.

No joo. Pennut tuli ja meni. Punnitsin ne aamulla, ni oli 43-37g kappale. Isoin niistä vielä nyki refleksejä kun menin marsulaan, mutta kyllä sekin kuoli. Eli liian pieniä kyllä selvitäkseen. Meillä on kaksi 45g poikasta selvinnyt hengissä, mutta alle 60g poikasetkin on aika vaakalaudalla olleet selviämisensä kanssa. Oli brindle, tsw roan ja trikkiroan.

Emo oli Wicked Witch ja isä Maailman Ufobongari.

Lasketaan H-poikueeksi, koska syntyivät elossa.

maanantaina, toukokuuta 26, 2014

Marsut ja helle

Hurjasti kului vettä viime viikolla. Nyt kun viimeyönä viileni jo paremmin, niin tänään ei ollut vesipullot yhtään niin tyhjiä kun aiemmin. Kummasti oli marsuissakin eloa iltaruokinnan aikaan, kun lämpötila ei ollut 25 vaan 16 astetta. Jaksoivat pukitella, huutaa ja juoksennella edestakaisin tuoreheiniä odotellessa. Näin muutenkin näiden pukittelun seuraaminen on perin huojentavaa.

Viikolla kun on marsulassa käynyt päivällä ja on ollut tosi kuuma, niin nää on makoilleet vaan omissa kuopissaan mahdollisimman littanassa. Päivisin ei ole ruoka maistunut, mutta aamuisin on ollut häkit tyhjinä. Ilmeisesti kuumalla ei marsujakaan huvita syöminen, vasta illalla ja yöllä.

Ovat saaneet pienet kouralliset per lauma. Voikukka näyttää kasvavan kaikkein parhaiten, joten sitä nyt sitten eniten.

lauantaina, toukokuuta 24, 2014

Peukut pystyyn

Saatiin tässä joku aika sitten vihdoin laitettua loputkin kasvit maahan. Noin viikko sitten istuttelin jo sipulit ja porkkanat ja jotain muuta. Nyt on koko kasvimaa käytössä. Yksi penkki on vielä tyhjä, tosin siihen tulee porkkanaa vähän vähän kokoajan.

Keltasipuli, punasipuli, jättisipuli, purjo, porkkana, retiisi, herne, palsternakka, kyssäkaali, punajuuri, maissi, peruna ja kukkakaali. Kukkakaalintaimet tosin kuoli jo kaikki...
Eri paikassa kasvaa ananaskirsikka, vesimelooni, tomaatti, kurpitsa ja valikoima erilaisia kukkia. Auringonkukat on suurimmassa osassa, kun niitä on kasvimaan reunalla isot kasat. Tai vähän joka puolella pihaa...

Tässä on mun suurin toivo.
Maissi. Pus.
Peukut pystyyn.

perjantaina, toukokuuta 23, 2014

Onnellisen kanan kuvia




Pikku-Ukko, Hanna Claudia, Pulu ja Kyyhky.

Toivottavasti tulee onnellisia munia. :D

sunnuntaina, toukokuuta 18, 2014

Tuomarioppilaan pohdintoja

Olen tässä viimeaikoina sihteröinyt hyvinkin ahkerasti. Sihteerinä tulee aktiiviset näyttelyissä kävijät ja vakkarimarsut tutuiksi aika hyvin. Toiston perusteella alan pikkuhiljaa oppimaan, että mikä on missäkin marsussa hyvää ja mikä ei. Tuomareiden mielipiteet ovat kirjavia. Toiset kiinnittävät huomiota eri asioihin kun toiset. Sihteerinä jää paljon aikaa myös seurata vuoroaan odottavia marsuja ja näytteilleasettajia. Uskallan sanoa olevani jo melko kokenut sihteeri, kun tässä viimeisen parin vuoden aikana olen sihteröinyt muutamaa lukuunottamatta jokaisessa tapahtumassa. Tässä onkin muutama ajatus syntynyt omista tuomarointiperiaatteista.

Kaikki lähtee eläimen hoidosta.

Mä olen käsittänyt asian niin, että ulkomuotoluokassa kohta "Kunto / Conditon" kattaa koko sen, mitä pet-luokan kaavake on. Ulkomuotoluokkaan osallistuvilta oletetaan siis automaattisesti se valmistelun ja puunaamisen taso, ettei pet-kaavakkeessa olisi juurikaan huomautettavia asioita. Mä käsitän ulkomuotoluokan Kunto kohdan laajemminkin kun vain se massa. Osa tuomareista lisääkin sanallisissa arvioissaan tähän vielä "good condition and presentation". Hyvä kunto ja hyvin esitetty, jolloin arvioidaan myös se valmistelu.

Olen ollut huomaavinani, että useimmiten tuomarit käyttävät asteikkoa fair/good/very good/exellent. Ulkolaiset on kohteliaita, ei koskaan ole sanottu, että bad tai poor tai terrible. Abyjen korvat on mun käsityksen mukaan kategoriaa fair - terrible, mutta niistäkin tuomarit tuumaavat aby-ears ja hymyilevät pahoittelevasti perään. Eli good condition and presentation ei oikeastaan ole mikään kummoinen. Puunatkaa, kiillottakaa, trimmatkaa, treenatkaa, jotta seuraava näyttely olisi exellent conditon and presentation.

"Pikkukohdat"
Kynnet. Kuuluu perusjuttuihin, että kynnet leikataan ennen näyttelyyn tuloa. Todella paljon niitä kilometrin mittaisia känsiä ja kynsiä näkyy ulkomuotopöydällä. Tuomarin käsi on raapamilla näyttelypäivän jälkeen.

Rasvarauhanen. Voi luoja. Tarvitseeko siitä edes sanoa? Ei sitä tietenkään ulkomuotoluokassa katsota samalla tarkkuudella, kun pet-luokassa. Jos rasvarauhasen likaisuus näkyy sihteerille asti, joka ei edes katso marsua yhtä tarkasti kun tuomari, niin olisi varmaan kannattanut tehdä asialle jotain.

Korvat. Ne likaantuvat. Näyttelyissä niiden tulee olla puhtaat. Nykyään eläintentarkastuksen ansiosta myös kakkakorvat ovat vähentyneet. Ihmiset eivät halua hylkäyksiä silsatuomioita peläten, joten korvanlehtien likakerrokset ovat sihteerin näkökulmasta pienentyneet. Korvat OVAT likaiset, jos tuomari joutuu pyyhkimään sormiaan ulkomuotomarsun korvien tarkastelun jälkeen.

Lihakset ja läskit
Ainahan sitä on sanottu, että "jalostusmassa" on eri asia kun "näyttelymassa". Jalostuksessa eläimen on parempi olla mielummin hoikka. Kaikki tietää, kuinka tiineyden riskit ihan eläinlajista riippumatta nousevat samaa vauhtia sen läskimassan kanssa. Tiedetään myös, että ylipaino lyhentää eliniän odotusta, joten kotimarsuilla sutjakampi olemus ei ole kovin kamala asia. Kuitenkin näyttelyissä suurempi massa tekee eläimestä näyttävän. Näyttelumarsun tulee olla kauniisti pyöreä pieni eläin. Rajansa kaikella. Molempiin suuntiin. Luuviulut ei ole terveitä, mutta ei se puolen kilon ylipainokaan kovin kauniilta näytä. Ja nimenomaan ylipaino. Kun upottaa sormet sinne marsun turkkiin, tuntee kyllä onko se läskiä vai tiivistä lihasta.

Kampaus, pesu ja trimmaus
Pitkäkarvaisia nyt ei hurjan suuria määriä ole viimeaikoina ollut, mutta säännöllisesti olen sihteerinä törmännyt siihen, että tuomari motkottaa hiljaa takuista. Brittituomarit ovat kamalan kohteliaita, joten harvoin moittivat omistajaa suoraan. Sihteerin kanssa siinä on kuitenkin jo istunut koko päivän, niin sihteerille voi kaikessa hiljaisuudessa marmattaa, että eikö omistaja ole katsonut kainaloita tai nivusia ennen pöydälle tuomista? Mulla on ollut ne muutamat pitkikset ja mä tiedän ettei se niiden turkin ylläpito näyttelyhin ole mitään helppoa. Jokatapauksessa standarditkin sanoo, että turkki kammataan takuttomaksi.

Osa turkinlaaduista on niitä, jotka tulee pestä. Osa on niitä, joille pesu ei tee hyvää juuri ennen näyttelyä. Osa väreistä on sellaisia, että se mahapuoli on pestävä riippumatta turkinlaadusta. Jos se eläin tarvitsee pesun, niin se pestään. Shampoovalinnasta voisi pet-tuomarina naputella jo ihan oman kirjoituksensa, mutta ne hajusteet...

Miksi tuodaan näyttelyyn sileäkarvainen marsu, jota ei ole trimmattu. Sileäkarvaisissa kun se trimmaaminen on aika perusjuttu, kun kukaan ei kai tähän mennessä ole onnistunut jalostamaan sellaista sileäarvaista, jota ei tarvitsisi trimmata. Aina on niitä muutamia pitkiä karvoja, jotka tulisi poistaa. Osa tuomareista sanoo "needs more grooming" ja osa sanoo vain pitkästä turkista. Sivusta seuranneena pitkä turkki voi tarkoittaa oikeasti pitkää turkkia tai selkeästi trimmaamatonta turkkia. Tänään 90% "long coat" tarkoitti suomeksi "löytyy trimmattavaa".

Käytös ja asenne
Sit on se näytteilleasettajan asenne, mutta sitä se tuomari nyt ei juurikaan näe. Ei ole pakko harrastaa näyttelyitä, jos näyttelyissä kiukuttaa aina? Hanki harrastus, jonka harrastaminen on kivaa. Näyttelylaydan ja siinä olevan marsun paiskominen, tökkiminen ja muu vastaava tyytymättömyyden ilmaisu ei ole hyvää itsehillintää. Aina ei voi voittaa. Marsun käytökseen puuttuminen omistajalta vaatii myös enemmän kun hyviä hermoja. Toiset yksilöt ovat pitkäpinnaisempia kun toiset. Rauhatonta marsua on vaikeampi toki arvioida. Paikallaan oleva, omistajan asettelema marsu on toki tyylikkäämpi, kun jatkuvasti naapurilaudalle kipittelevä vilkas yksilö. Omistajan ei vaan auta hermostua sille vilkkaalle marsulle.

Mä taidan olla liian pet-ihminen ulkomuotluokkaan? Ehkä? Tosin onhan tämä nähty moneen otteeseen. Sihteerille tuomari on sanonut omistajan poistuttua, että tämä olisi saanut sertin/ropin, jos omistaja olisi trimmannut/pessyt/kammannut/tms. Tänäänkin pari marsua olisi sen sertin saanut. Miksi omistaja ei valmistele eläintä ja anna sille edes mahdollisuutta pärjätä ja näyttää hyvälle. Yhdistys kiittää 8€ toki lahjoituksesta näyttelymaksun muodossa.

Ja mitä mä teen itse?
Tuon paskaiset pitkäkyntiset abyt laihoina rutkuina esille. Paitsi tänään ei ollut yhtään omaa mukana.

torstaina, toukokuuta 15, 2014

Sittenkin poikasia tulossa?

Noin kymmenisen viikkoa sitten tuumasin jossain blogipäivityksessä, että olen saattanut itseni tietoisesti liemeen. Mä tulen hukkumaan poikasiin. Kuitenkin tässä kevään aikana on ollut selkeitä vaikeuksia tiinehtymisen kanssa ja muitakin murheita marsulassa, joten olin jo varma, ettei tämän kevään pariskunnista tule mitään.

Kuitenkin näyttää siltä, että pessimisti ei pety. Ihan kun siellä olisi sittenkin pyöreitä massuja. Neljä ja viisi viikkoa sitten erottelin nämä pariskunnat toisistaan, joten tiinehtymiset ovat tapahtuneet kyllä aika myöhään, kun "lasketut ajat" ovat nyt ja tässä on vasta pyöristymistä havaittavissa.

Kanatkin alkoivat taas hautomaan.

Ja oma maha kasvaa.

tiistaina, toukokuuta 13, 2014

Paprikapäivitys

Mun paprikassa on kukka!



Pieni sievä ja valkoinen. Muuttuukohan paprikaksi koskaan? Viereisessä taimessa on kaksi pienenpientä nuppua. :)

tiistaina, toukokuuta 06, 2014

Blogin sisällöstä kysymys

Mulla kun on täällä marsujen lisäksi näitä kanajuttuja, niin mites olis yksi pikkujuttu lisää? Mulla on tapana kaikessa hiljaisuudessa kiduttaa kasvit hengiltä ja sitten pettyä, kun niistä ei tullutkaan mitään. Mun kasvien tappaminen suuntautuu pääasiassa hyötykasveihin, mutta on mulla kaikenlaista muutakin. Esikasvatukseen tulee joka vuosi hommattua erilaisia siemenpusseja, alustoja, multaa, kippoa ja kuppia ja muuta vastaavaa. Kuitenkaan ei koskaan juuri mitään sitten loppujenlopuksi selviä hengissä. Muutama vuosi on mennyt jopa niin, että kaikista ostoksista huolimatta en ole sitten edes istuttanut mitään. Mikä pettymys ettei ne hyppää multaan itsekseen!

Ensimmäiset ikiomat viritelmät oli joskus Ikaalisissa asuessa. Mulla oli koulussa tehty superhieno kaukalo, jonka tungin täyteen multaa ja sinne sitten persiljan siementä hienoihin riveihin. Harmi ettei ne rivit juuri tulleet näkyviin. Ehkä 1/50 siemenestä nousi ja vaikka kylvö oli alkukesästä tehty, niin loppukesällä mun huippupersiljat oli ehkä 2cm korkeita. Hautasin puutarhurihaaveet moneksi vuodeksi.

Sisäkasveja tässä välissä on tullut tapettua useita. Yksi Nordicista 2010 saatu palkintorehu on vielä hengissä. Sekin tosin Mikan avustuksella. Mä en oo siihe koskenut pariin vuoteen, kun se oli oikeesti tosi huonossa kunnossa. :D Mika sai sen henkiin ja kasvamaan tosi hyvin. Harmi. Se on aika ruma rehu.

Jokatapauksessa viime kesänä sain muuton ansiosta ihan iiiiiiison kasvimaan. Joka loppujenlopuksi kasvoi komeasti... rikkaruohoja. :D Anoppi ja mies saivat aikaiseksi hyvät perunat, mutta mun onnistui saada pari kurpitsaa ja muutamia herneitä. Alkukesästä retiisit oli hyviä, mut porkkanat ei menestyneet. Kaikki salaatit, kukkakaalit, yrtit ja muut ei selviytyneet. Pari auringonkukaa ja joitain maisseja. Tosin kesän lämpötilaoloja mä syytän siitä, ettei maissi kerennyt. Lyhyeksi ja kitukasvuiseksi ne jäi, mutta tähkiä oli kyllä. Ei vaan ehtinyt kypsyä.

Tänä vuona mulla on aiempaakin laajempi kirjo tuhottavia kasveja.

Haluatteko te lukea Suomen Surkein Puutarhuri -ehdokkaan päivityksiä?

sunnuntaina, toukokuuta 04, 2014

Kuukauden marsu: Maailman Särmäri

Särmäri syntyi meillä 18.4.2008 aamuyöllä noin klo 5. Häkistä kuului kummallista ääntä joka herätti meidät ja kun kurkattiin taskulampun kanssa, niin pieni pallero makasi Marsesteri-emon vieressä. Hetken kuluttua kaikki neljä pienokaista oli syntynyt. Särmärin syntymäpaino oli vaatimattomat 74g. Vähemmän kun moni karkkipussi! Särmäri maisteli heinää jo vuorokauden ikäisenä ja järsi porkkanaakin jo syntymäänsä seuraavana iltana.

Särmärillä on useita lempiruokia ja hyvin harvoin se on nirso. Se tykkää eniten persiljasta ja pelleteistä. Särmäri on erittäin vaativa ruoka-aikaan. Se puiputtaa kovaäänisesti ja nostaa kalteria hampaillaan. Joskus on jopa pudottanut kalterin lattialle!

Luonteeltaan Särmäri on kiltti, ystävällinen ja reipas. Äitinsä tavoin se rakastaa leuan alta rapsuttelua ja hartioiden möyhentämistä. Syliin ottaminen on Särmäristä pelottavaa, mutta tulee yleensä kiltisti. Särmäri on ollut laumajärjestyksessä pohjimmaisena aika kauan, mutta nyt vanhemmiten Särmistä kiinnostaa muiden nokittelut kun kilo papanaa. Hän ei jaksa heilahtaa muiden mielenliikkeiden mukaan, mutta ei myöskään jaksa pompotella muita.

Syksyllä 2009 omistaja matkasi Ruotsiin saakka hakeakseen Särmärille sopivan puolison. Harvinaisen värinen (lilac) neljä vuotta vanha abessinialaisuros Byhålans Aubergine saapui syyskuun lopulla Särmärin seuraksi. Pariskunta rakastui toisiinsa ja viihtyivät yhdessä erityisen hyvin. Marsut nukkuivat vierekkäin, putsailivat toistensa korvia ja turkkeja.

Särmäri piti meitä jännityksessä. Maha kasvoi ja liikkuminen kävi silminnähden tukalaksi. Olimme aivan varmoja, että vauvat syntyvät jo ennen joulua, viimeistään jouluna. 2.1.2009 aamuyhdentoista aikaan Särmäri pyöräytti oman poikueensa.

Särmis ja lapset: Aino-Sankari, Aito-Artturi ja Aina-Ritari.

Yhdennäköisyyttä Marsesteri-emon kanssa?

Marsesteri, Särmäri, Aino-Sankari, Matahari ja Glamouri. Suoraa emälinjaa viisi sukupolvea. 

Näyttelyura Särmiksellä meni tosi hienosti. Loppujenlopuksi tuli se Eliitti-Pet titteli, mutta kovan työn takana se oli. Särmis matkusti meidän kanssa tosi paljon ihan joka puolella. Jossain vaiheessa kuljetettiin näyttelyissä vain Marsesteria, mutta Marsesterin jäädessä pois Särmis sai ottaa sen paikan. Äitinsä näyttelylautaa se ei sentään perinyt.

Särmis on toiminut myös MarsuMagazinen kansikuvatyttönä muistaakseni 2012.

Nykyään Särmis on tosiaan laumassa toiseksi vanhin. Vanhin on Hissi (Wallstreet´s Leah). Särmiksellä taitaa olla molemmat silmät pikkuhiljaa sokeutumassa. Kuljee mielellään Hissin perässä, mutta nenä toimii oikein hyvin, jos marsulaan tuo säkillisen tuoreheinää. Kevät on ollut vaikea. Mä olen niin onnellinen, että Särmis vielä näin 6v saa maistaa taas tuoretta heinää.

lauantaina, toukokuuta 03, 2014

Kasvatuksen alku

Tässä on ollut niin paljon kiireitä, että mä olen aivan unohtanut, että meidän ensimmäisestä poikueesta on kulunut jo kuusi vuotta. Ekapoikueen emoa Marsesteria ei enää ole, mutta molemmat kotiin jääneet lapset ovat kyllä. :) Impaktori ja Särmäri täyttivät siis 18.4. kuusi vuotta!

Merkataan Impsu ja Särmis vaikka molemmat kuukauden marsuiksi tällä kertaa. :)

Poikueen oma sivu on tässä.

Impaktori on jo talvesta asti säikytellyt mua monta kertaa viikossa. Ottaa torkkuja niin, että pelästyn sen olevan kuollut. Taitaa olla kuuro, koska ei kovin usein herää siihen, jos mä tulen marsulaan. Havahtuu kuitenkin heti, kun avaan häkin luukkua. Makoilutyyli siis likimain kyljellään kerällä. Pukitteluita tulee vielä silloin tällöin siivouksen aikaan. Nuorempana ei kannattanut siivota Impsun häkin alahäkkiä Impsun jälkeen, koska oli taatusti tukka täynnä purua. Impsu pukitteli ja spurttaili niin railakkaasti, ettei purut meinanneet lainkaan pysyä sisäpuolella. Satunnaisesti siis ilohyppyjä tulee edelleen. :) Impsu on alkanut myös talvesta asti pitämään päätä aavistuksen vinottain. Paino on reilun kilon, joten vanhukseksi se on säilyttänyt massansa ihan erinomaisesti. Ruokahalussa ei siis koskaan ole ollut mitään vikaa. :)

Särmärillä on molemmat silmät ovat harmahtavat, joten kaihia taitaa olla. Särmis on hieman laihtunut ja masussa turkki on pehmentynyt ja kihartunut vanhemmiten. Jännää. Torkkuja Särmis ottaa paljon, kuten veljensä, mutta asento ei ole yhtä säikäyttävä kun veljellään. Enemmän mahallaan ja etutassut ojossa. Särmis tykkää kulkea häkkiä ympäri likimain nokka jonkun toisen perskarvoissa. Hissi, Ohjus ja Hymy ovat parhaimmat "veturit" tässä Särmiksen junassa. Mikäli pellettien, iltatuoreiden tai nyt juuri pikkuhiljaa alkavan tuoreruohojen jaon aika koittaa, Särmis ei tarvitse kyllä ketään avukseen. Vielä nykypäivänäkin se on niin vahva, että saa häkin kalterin nousemaan pois paikaltaan ja noin kerran kuussa jopa tippumaan lattialle. Muut marsut saa slaagin, mutta Särmistä ei moinen kolina jaksa juurikaan heilauttaa. Tavoite saavutettu, herkkuja tulee.

Tästä poikueestahan se kaikki sitten lähti. Seuraavana kesänä saapui jo kasvatuseläimiä Suomen lisäksi Ruotsista, Tanskasta ja Saksasta.

torstaina, toukokuuta 01, 2014

Vapputerkkuja

Himmy"vauva" Nami uudessa kodissaan toivottaa herkullista vappua. :)