Kasvatuksesta

Pohdiskelua kasvatuksesta ja jalostuksesta.

Olen monesti joutunut selittämään tutuilleni kasvatusharrastusta. "Eikö marsut oo lasten lemmikkejä?" Marsut sopivat juu lapsillekin lemmikeiksi, mutta vastuullinen kasvatus on eri asia kun pelkkä lemmikin pitäminen. Omalla valinnalla vaikuttaa hurjan paljon siihen millaisia marsuja on tässä maassa. Kaikki ulkonäöstä ja luonteesta terveyteen saakka. Abyilla on löytynyt kaihia. Prosentuaalisestihan kaihiabyja on häviävän pieni osa, mutta jalostuksellisesti joutuu tutkimaan sukutauluja ja laskeskelemaan, pohtimaan ja miettimään, että mitä marsuja voit yhdistää.

Näistä tiineysmyrkytyksistä ja tiineyksien epäonnistumisista on heränny paljon ajatuksia. Jotenkin sitä ajattelee jokaisen kuoleman olevan omaa syytä jotenkin ja sitä tuntee epäonnistuneensa. Pitäisi oppia ajattelemaan asiaa toiselta kantilta. Kuitenkin tarjoan täällä marsuilleni lajinmukaiset ja mukavat olosuhteet. Luonto karsii jalostukseen kelpaamattomat yksilöt pois. Jos poikanen kuolee, sillä on joku syy kuolla. Jos emo kuolee, sillä on syy kuolla. Niissä on silloin jotain, jonka takia niiden ei ole tarkoitus jatkaa sukua. Yksikään marsuhan meillä ei ole vielä kuollut "luonnollisesti". Kaikkien kuolinsyiden alku ja juuri on tässä kasvatuksessa. Tiineys on iso rasitus naaraalle, joten vain vahvat yksilöt selviävät.

Eläimiä kuolee. Jalostuseläimen on oltava vahva. Miksi en osaa hyväksyä sitä?

Tämä siis siksi, että Defenderi ryhtyi ronkeliksi viikon puolivälissä. Perjantaina mentiin täysin tukiruuan varassa ja illalla lähdettiin päivystykseen hakemaan lisää neuvoja. Saatiin nesteytystä ihon alle ja B-vitamiinia. Otettiin röntgenkuvat, josta katsottiin siis poikaste määrää, kokoa ja lantioluita. Ultrassa tarkistettiin, että poikaset ovat vielä elossa. Sitten meidät lähetettiin kotiin, koska leikkaus tuntui siihen kohtaan vielä melko hurjalle ja hormooneilla synnytyksen käynnistäminen ei käynyt, kun ei tiedetty onko se vielä miten loppupuolella tiineyttä.

Päästiin kotiin ja Defenderi ryhtyi supistelemaan. Supistuksia tuli rytmikkäästi ja Defenderi reagoi niihin melko vaisusti. 45min pinnistelyn jälkeen soitettiin ell ja kysyttiin, että tullaanko takaisin. Juuri ennen kun lähdettiin, niin huomattiin, että Defenderi on punnertanut esiin poikasen takajalat. Avitettiin kuollut poikanen ulos ja automatkalla se pyöräytti toisen kuolleen. Eläinlääkärissä annettiin hormoonipiikki, kun supistukset olivat loppuneet automatkan loppupuolella. Meillä on siis Tampereen päivystävälle noin 60min matka... Ensimmäisen piikin jälkeen saatiin supistuksilla ulos verta. Toisen piikin jälkeen tuli ulos kuollut (täydellisen naamaviirun omaava) poikanen. Kolmas piikki ei tuottanut enää tulosta, joten päätettiin, että poikaset tarvii saada ulos leikkaamalla, jos halutaan edes yrittää säästää Defenderin henki.

Lähdettiin kävelemään Tampereelle ja kello oli varttia yli viisi. Käytiin aamukahvilla ja -munkilla Tammelan torilla. Kaupunki oli hiljainen, rauhallinen ja oli hyvin epätodellinen olo.

Defenderin leikkaus oli mennyt ok. Poikaset olivat jo kuolleet ja kohdun poistoon ei eläinlääkäri ollut ryhtynyt, kun siellä oli kuulemma harvinaisen vahvoja suonia, joista ei halunnut sitten vaaraa. Defenderi päästettiin kotiin noin puolitoista tuntia leikkauksen loppumisesta, joten se oli jotakuinkin hieman jo hereillä. Nyt se ääntelee tuolla kopassa vielä ihan tillintallin.

Toivotaan parasta, pelätään pahinta. Eipä tässä taaskaan muu auta. Defenderi on nyt meidän kallein marsu ell kuluista laskien.