sunnuntaina, joulukuuta 19, 2010

Joulu meni jo!

Oltiin viettämässä ennakkojoulua äitin luona jo nyt viikonloppuna. Ei tarvitse pyydellä marsuhoitajaa joulun pyhinä ja voidaan itsekin rentoutua jouluna. Ihan kahdestaan herkutella kotona.

http://www.nakertaa.net/marsu/kuvat/41poikue1.jpg

Mä olen todella onnellinen, että toi reunimmainen musta poika on vielä hengissä. Syntymäpaino oli 55g ja tänään kotiin tullessa 52g. Perjantaina oli 51g. Marsuhoitaja kävi viikonloppuna kun oltiin poissa. Syöttäminen oli onnistunut tälle poikueelle jopa niin hyvin, että marsuhoitaja sanoi ihastuneensa tuohon pikku-pippuriin.

Mutta oikeasti. Poikue on jo viikon ikäinen ja tuo yksi on sinnitellyt hengissä silkalla kiukulla. Se hyökkää ruokintaruiskun kimppuun niin terhakkaasti, että on sormet vaarassa. Ja se puree. Lujaa. Se on vetänyt maitoa nenään vähän väliä ja napsuukin ajoittain. Mutta se on hengissä. Se on reipas. Vahva. Äärimmäisen päättäväinen. Se on mamman tissillä tosi usein, enkä ikinä ole nähnyt sen nukkuvan. Aina se on menossa, joten ei ehkä ihme ettei paino nouse kovin vikkelään kun pitää olla kokoajan menossa. Imuvoimaa ja puruvoimaa löytyy. Eihän siltä meinaa saada ruiskua suusta. Se nousee ruiskun mukana ilmaan, jos sen nostaa. Siitä se saikin nimensä: Kauhia Terrieri.
Tänään se kiipesi suljettujen luukkujen välistä ulos. Se on niin pieni että mahtuu, joten piti tehdä pieni patentti häkkiin ettei kapua sieltä pois keskenkaiken.

Ei kommentteja: