sunnuntaina, heinäkuuta 27, 2014

Synnytyskertomus osa 2

Noniin! Tyttö tuli vihdoinkin!

Mähän olen jo kaks viikkoa odottanut tätä syntyväksi. Joka päivä. Esikoinen tuli viikolla 38+1, joten olisi kuvitellut, että kakkonen tulee aiemmin. Syntymäpäivä oli kuitenkin 38+6. Supistuksia oli ollut kans pari viikkoa "säännöllisesti kerta tunnissa". Joka kerta toivoin, että tulis nyt seuraava supistus pian ja voi kun se sattuisi! Oon mä aika outo.

Maanantai-iltana kävin vielä saunomassa, söin jätskiä ja menin nukkumaan joskus yhdentoista aikaan. Tylsistyneenä, että ei vieläkään tapahdu mitään. Yöllä heräilin supistuksiin ja oikeastaan kolmen supistuksen jälkeen oli pakko nousta ylös. En mä siinä kohtaa vielä uskonut, että on tosi kyseessä. Oli vaan epämukavaa maata, joten sen takia tulin käppäilemään. Kello oli 0.47, ku nousin ylös ja katoin kelloa. Ryhdyin kyllä toiveikkaana heti merkkaamaan aikoja ylös. Supistusten väli oli heti ylösnousemisen jälkeen noin 8min. Ne oli vähän epämääräisiä, kun joskus sattui enemmän ja joskus ei.

Tunnin päästä väli oli sitä viittä minuuttia ja herätin Mikan, että se on nyt unet nukuttu tältä yöltä. Mika keitti kahvit, käytti koiran pihalla ja Mika herätteli Ainon. Mä vaan puhaltelin ja olin. Harvinaisen "seesteinen" olotila supistusten välissä. Kattelin autossa ännykästä väliaikoja ja oli 4-5min. Monta kertaa Mika kyseli matkalla, että onko kiire, miltä tuntuu, pitääkö ajaa lujempaa. Koitin sanoa, että ihan vaan nopeurajoitusten mukaan ajelet ja kaikkiin kurveihin ja mutkiin pitää mennä tosi hitaasti. Ihan kun olisi heppatraikku perässä. Minä ja mun masuni EMME arvosta ylimääräisiä G-voimia. :D :D Taisi Mikalla olla mielessä vaan kauhukuva yhden tutun synnytyksestä ei-niin-monta-päivää-sitten, kun vauva syntyi 10km ennen sairaalaa. Ei edes ambulanssi kerennyt siinä vaiheessa paikalle.

Noh. Sairaalassa kirjattiin meidät sisälle 3.05. Alkulöpinät ja tutkimukset kesti mun mielestä tosi vähän aikaa. Kuitenkin pääsin ammeeseen "vasta" puol neljä. Juteltiin ja naureskeltiinkin siinä supistusten välillä kätilön kanssa, kun se otti niitä käyriä ennen veteen pääsyä. Hetken aikaa kyllä mietin, että haluanko mä ammeeseen vai en, kun kuulin, että sinne asti ei ilokaausun piuhat yllä. Perhana. Eikä sinne saanut synnyttää. Perhana. Mä kuitenkin sinne pulahdin. Amme vauhditti hommaa ihan reilusti. Mika lähti viemään autoa oikeammalle parkkipaikalle ja se on tosi tosi lyhyt matka. Yhdet ovet pihalle ja istuu vaan autoon. Se oikeakin parkkipaikka on tosi lähellä ja mä sanoin jo ajaessa, että ajaa sinne vaan. Mä voin ihan mielelläni kävellä. Jokatapauksessa sen auton vientimatkalla mulla tuli monta kertaa tosi ikävä sitä. Siinä vaiheessa, kun Mika tuli takaisin, ni taisin jo tuumata, että ei oo mahdollista, että nyt jo tekis mieli ponnistaa...

Tasan neljältä soitettiin kelloa, että jos ei sinne altaaseen saa tuupata, ni mun on tultava pois. Myöskin sen takia, että mulla alkoi olemaan todellinen ikävä sitä ilokaasua. Vedet meni sinne ja mut sai suurinpiirtein nostaa ja kantaa ammeesta pois synnytyssängylle. Sekin meni mun mielestä ihan minuutissa, mutta papereiden mukaan viittä yli sain sitten kaasun ja luvan ponnistaa. 7min myöhemmin tämä tuorein Nööli sitten syntyi. Tuli nyrkki kaulalla. Noh, kuka sitä mielellään täysin pää edellä tuntemattomaan sukeltaa. Mä olin toivonut, että ei yhtään ylimääräistä piikkiä missään vaiheessa ja toive toteutui. Nööli sai pakollisen K-vitamiinin, mutta se onkin ihan perusteltua.

Nööli oli rinnalla makoilemassa pitkään ja vähän harjoitteli imemistäkin siinä. Hirmu virkeä ja availi ääntään pitkän aikaa. Puolitoista tuntia kai siinä sitten vierähti, kun kello oli jo kuuden pintaan, kun Nööli puettiin ja kapaloitiin ja mä käppäilin vessaan ja muuta. Osastollekin kävelin synnytyssalista omin jaloin ja vointi oli tosi hyvä.

Kotona on melkoinen hulabaloo, kun Ainoa kiinnostaa kamalasti vauva ja sen tekisi mieli tutkia sormia, varpaita ja korvia. Muutenkin ihmettelee pientä ja makustelee sanoja pikkusisko ja isosisko.

Sairaalassa mä vaan makasin, kun Nööli halusi viettää aikaa rinnalla. Sama meno näköjään jatkuu kotonakin. Nukahtamisen hetkellä täytyy valita käykö syömässä, suihkussa vai vessassa. Kaikkea ei ehdi. Edes marsulaan. Onneksi Mika on hoitanut TÄMÄNKIN viikon siivoukset. Olen niin onnellinen tuosta miehestä, kun jaksaa hoitaa mua ja mun elukkalaumaa sekä tehdä remonttia samaan aikaan uudella talolla. Pus.

5 kommenttia:

sanni kirjoitti...

Hurjasti onnea sinne teille! :)

Anne kirjoitti...

Suuret onnittelut pienokaisesta! :)

Leeni kirjoitti...

Onneksi olkoon tätäkin kautta!

Jarna Jansson kirjoitti...

Paljon onnea sinulle ja perheelle.

Johanna kirjoitti...

Onnea, onnea!