keskiviikkona, toukokuuta 20, 2015

Näyttelyistä

Näyttelyaiheista tekstiä pyydettiin, joten tässä tulee.

Voiko minun marsuni osallistua näyttelyyn?
Marsusi voi osallistua pet-luokkaan, jos se on terve ja yli 2 kk ikäinen. Marsu ei saa olla tiineenä tai imettää. Selvästi aggessiiviset yksilöt eivät sovellu näyttelyyn. Pet-luokkaan osallistuva marsu voi olla minkä rotuinen tahansa, tai risteytys. Sillä ei tarvitse olla papereita. Marsusi voi osallistua ulkomuotoluokkaan, jos se täyttää edellä mainutut ehdot ja lisäksi sen täytyy olla rekisteröity, eli sillä on paperit, joissa on marsun tiedot ja sukutaulu, rekisterinumero ja SMY:n leima. Vain puhdasrotuiset marsut voivat osallistua ulkomuotoluokkaan.

En ole koskaan ollut näyttelyssä - uskallanko osallistua?
Totta kai uskallat, kerta se on ensimmäinekin. Siellähän se sitten selviää, että onko kyseessä sellainen "mun juttu" vai ei. Muilta marsuilijoilta voi aina kysyä neuvoa näyttelypaikalla, jos on jotain epäselvää. Kannattaa varoa - näyttelyharrastukseen jää helposti koukkuun.

Mikä on pet-luokka?
Pet-luokassa tarkastellaan sitä, miten hyvin marsu on hoidettu. Pet-luokassa arvostellaan marsun yleiskunto, käsiteltävyys, silmät, korvat, hampaat, kynnet, tassunpohjat, turkki, rasvarauhanen. Pet-luokkaan valmistaudutaan hoitamalla marsua hyvin, mikä tarkoittaa mm. oikeaa ruokintaa ja liikuntaa sekä marsun totuttamista käsittelyyn. Lisäksi marsu on syytä puunata siistiin kuntoon ennen näyttelyä: kynnet leikataan, tassunpohjat rasvataan, känsät leikataan pois, rasvarauhanen ja korvat puhdistetaan, marsun turkki pestään. Jos karva on pitkää, se pitää kammata takuttomaksi.

Mikä on ulkomuotoluokka?
Ulkomuotoluokassa eli virallisessa luokassa tarkastellaan sitä, miten hyvin marsu vastaa SMY:n määrittelemää standardia, miten hyvä rotunsa edustaja marsu on.

Mistä saan tietooni, missä ja milloin näyttelyitä on?
SMY:n hyväksymät näyttelyt löydät Marsuyhdistyksen nettisivujen tapahtumista. Lisäksi muutkin jyrsijäyhdistykset järjestävät näyttelyitä, joiden yhteydessä voi olla marsujen pet-luokka.

Miten näyttelyyn ilmoittaudutaan ja mitä se maksaa?
Näyttelyilmoituksissa lukee ohjeet siitä, miten näyttelyyn ilmoittaudutaan ja mitä se maksaa. Yleensä se ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostitse tai postitse ja näyttelymaksu maksetaan ennakkoon järjestäjän tilille viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä. Pet-luokkiin saattaa olla (näyttelystä riippuen) jälki-ilmoittautumismahdollisuus näyttelypäivän aamuna paikan päällä, jolloin marsua ei ole tarvinut ilmoittaa etukäteen, mutta maksu on yleensä korkeampi kuin ennakkoon ilmoitettuna.

Mitä näyttelypaikalla tapahtuu?
Näyttelypaikalle tullessasi ensimmäisenä on vastassa eläintentarkastus. Asetu jonoon ja odota vuoroasi. Eläintentarkastuksen tarkoitus on selvittää, onko marsu näyttelykunnossa ja estää mahdollisesti loisten ja sienitautien pääsy näyttelypaikalle, ettei sitten sairas eläin tartuta muita.
Eläintentarkastuksen jälkeen sinun tulee ensin mennä ilmoittautumispöydän luokse kertomaan, että olet saapunut paikalle. Ilmoita myös jos joku marsuistasi puuttuu tai on hylätty eläintentarkastuksessa. Jos olet ostanut näyttelyluettelon ennakkoon, saat sen mukaasi infosta. Luettelo kannattaa ostaa, koska sieltä näkee kaikki ennakkoon ilmoitetut marsut. Sieltä näet myös oman marsusi numeron.
Tuomarit arvostelevat eläimiä kukin oman pöytänsä ääressä sihteerin avustamana. Yleensä mennään luettelon mukaisessa järjestyksessä, mutta joskus tulee poikkeuksia. Odottele omaa vuoroasi ja ole tarkkana, että tiedät, missä vaiheessa oman marsusi on aika mennä pöydälle. Sinun täytyy itse viedä marsu arvosteluun, kun on sen vuoro.
Kun kaikki marsut on arvosteltu ja tuomari on päättänyt palkinnoista, seuraa palkintojen jako.
Näyttelyt ovat kokopäiväisiä tapahtumia, joten kannattaa varautua siihen, että siellä voi vierähtää aikaa aamusta iltaan saakka.

Mitä näyttelyyn pitää ottaa mukaan?
Itsesi ja marsusi lisäksi mukaan täytyy ottaa kuljetuskoppa, jossa marsulla on hyvä olla, jossa sillä on heinää ja juotavaa sekä kuivikkeita allansa. Mahdollisesti myös marsunhoitotarvikkeita kannattaa ottaa mukaan viime hetken puunauksia varten. Itselle kannattaa ottaa evästä. Ulkomuotoluokassa marsulla pitää olla näyttelylauta, pet-luokassa sitä ei tarvita mutta se on suositeltava. Käteistä rahaa on syytä ottaa mukaan myös, koska näyttelypaikalla on myytävänä kaikenlaista pientä kivaa, ja buffetista voi olla mukava käydä ostamassa jotain mutusteltavaa.

Mistä saan lisätietoa?
Tarkempaa tietoa näyttelyistä löydät SMY:n sivulta. Kasvattajakin vastaa kysymyksiin.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Kiitos kun teit tämän :D jos sitä sitten uskaltautuisi kokeilemaan...