sunnuntaina, tammikuuta 24, 2016

Näyttelytouhua

Eilen oli PiNan näyttely Viialassa. Oli kivaa olla buffavelhona. Leivottiin siellä nakkirullia ja fetakolmioita. Paistettiin sämpylöitä, pizzoja ja lasagnea. Hirvee kasa kaikkea ruokaa. Valitettavasti näyttelyväki ei nyt oikein ymmärtänyt tulla ostamaan ruokia. Buffa pääsi plussalla (se on tärkeintä), mutta kaikenlaista jaettiin järkkäreiden kesken sitten näyttelyn jälkeen.

Aino oli ekaa kertaa mukana marsunäyttelyssä näin isompana tyttönä. Viimeksi ollut vauvana, jolloin on nukkunut suurimman osan näyttelypäivästä tai istunut vuorotellen jonkun sylissä. Nyt meni omin jaloin ja keksi itsellensä tekemistä koko päiväksi. Aamupäivällä annoin tehtäväksi viedä tuomaripöytiin pillimehut ja oli kuulemma sitten koko päivän ottanut hommakseen olla "pillimehuvastaava". Päivän lopuksi keräsi mehut pois ja joi siis ylijääneet itse.

Aino leikki koko päivän salissa. Pääasiassa taisi juosta. Tää on nyt se ikä sitten varmaan, kun ei pysty ottamaan askeltakaan normaalia kävelyä, vaan aina mennään juosten tai pomppien. :) Aino keräsi limpparitölkit päivän jälkeen ja sai uusia kavereitakin. :)

Seuraava PiNan näyttely on 23.4. Viialan Sampolassa jälleen. Kyseessä on hamsterispesiaali. Hamstereiden ulkomuoto ja lemmikkiluokat, mutta mukaan mahtuu myös marsujen pet.

Elonäyttelystä on suunnitteille kunnon kanispesiaali, mutta siitä lisää myöhemmin.

1 kommentti:

Leeni kirjoitti...

Aino oli kyllä mahtava näyttelyassari!