Eräs tämän blogin kommenteista keräsi muutamia ajatuksia mieleeni. Minua paneteltiin säälittäväksi, omahyväiseksi ja kusipääksi. (Anteeksi nuoret lukijat.)
Hmm...
Säälittävä?
No kyllä. Ainakin itsesääliä löytyy. Henkilökohtaisessa elämässä on hyvin paljon säälittäviä yrityksiä monesa asiassa. Marsuista nyt varmaan puhuttiin kuitenkin. Mun kasvatusyritykset tuntuu olevan aika säälittäviä, kun väriprojektia abyilla yritän. Mun pitkisten kanssa leikkiminen se vasta säälittävää onkin! Ensimmäinen nyytitettävä oli tuhottu kahden kuukauden nyytittämisen jälkeen, toinen nyytitettävä oli tuhottu jo ennen nyytityksen alkua ja kolmannen nyytitettävän kanssa en ole vielä aloittanut (ikää 1kk). Ja ihan kun en olis oppinut vielä, että pitkikset ei oo mun juttu, yksi naaras odottelee urosta tällä hetkellä ja yksi poikanen on tulossa meille muualta!
Säälittävää ihmistä säälitään.
Koetteko te sääliä minua kohtaan?
Omahyväinen?
Lainataan hieman Hikipediaa, koska hikipedia osaa suhtautua tähän asiaankuuluvalla huumorilla. Tässä muutama ote omahyväisen ihmisen tunnusmerkeistä Hikipedian mukaan.
"Jaloudessaan ylivertainen."
Mikä on jaloa ja ylivertaista? Mun maailmankuvan mukaan en sovi kumpaankaan kategoriaan. Mun tapana ei ole muuttua marttyyriksi juuri kenenkään takia.
"Joten ei tarvitse välittää Suomen laeista."
Olen hyvin lainkuuliainen ja auktoriteettipelkoinen. Minulla ei ole tapana koetella valtion tai yhteisön sääntöjä, määräyksiä tai normeja.
"Älykkäiden, viisaiden, jalojen ja kauniiden tapa."
Älykkyydessä keskivertoa (ylioppilastodistus todistaa, etten ole välkyimmästä päästä), kauneutta ei tähän kehoon ole annettu. Perin keskivertoa kaikissa näissä.
"Erinomaisia kykyjä"
En ole vielä saavuttanut mitään erinomaista kykyä. Opiskeltu montaa alaa, mutta en ole vielä missään erinomaisen hyvä.
"Alempien elämänmuotojen hyvinvoinnista ei tarvitse välittää"
En sinänsä usko elämänmuotojen ylemmyyteen tai alemmuuteen, mutta jos oletetaan ihmislajin olevan esimerkiksi marsuja ylempänä, niin kyllä mä huolehdin alempien elämänmuotojen hyvinvoinnista. Ainakin kuvittelen tekeväni kaikkeni, jotta mun mussukoilla olisi hyvä olla.
"Omahyväinen ei tunnusta olevansa omahyväinen. "
Ainoa mikä määritelmässä sopii minuun. Tosin sopii moneen muuhunkin, eikö niin Anonyymi?
Mitä anonyymi kirjoittaja halusi kapitaali-omahyväisyydellä kertoa - en tiedä. Samassa kommentissa puhuttiin näyttelyistä, joten liittyisikö kenties siihen, että olen tässä blogissa jaksanut riemuita jokaisesta näyttelytuloksesta. Jokainen kunniamainintakin on mun säälittävälle kasvatustyölle boonusta. Toki kaikki näyttelyissä kävijät eivät vaivaudu julkisesti onnittelemaan itseään hyvästä näyttelysaavutuksesta. Tämä on aika kansakuntakohtainen juttu. Suomalaisethan perusluonteeltaan ovat vähän jurottavia ja kaikkea riemuitsemista omista pienistäkään jutuista katsotaan toooodella pahana. Mistään ei saisi olla iloinen. Anteeksi jos haluan hymyillä blogissa marsujen satunnaisista saavutuksita. Jos ne ärsyttää Anonyymiä ja perheen äitiä, ei ole pakko lukea.
Kusi päässä?
Jokainen näkee tämän omalla tavallaan. Lainaan jälleen Hikipediaa, en siksi, että olisi vain huumoria vaan siksi, että se osuu äärimmäisen hyvin tähän henkilökemiaan, josta tämän kirjoituksen aiheuttanut kommentti johtuu.
Suora lainaus ylläolevasta linkistä.
"Mä en haluu nuolla kenenkään persettä, oon siis kusipää. En hymyillä jos ei vittu naurata, oon siis kusipää. Mä sanon suoraan enkä kaunistele, siks mä ärsytän sua. Kusipää!”
~Otto Grundström, Tehosekoittimen laulaja, saavutti kusipäisyyden ytimen
Vaikka olenkin lainkuuliainen ja auktoriteettipelkoinen en silti ole alistuvainen. Minulla on mielipiteeni, usein myös vahvoja sellaisia. Suorasukainen ja aito persoonani ei sovi kaikkien kanssa yhteen. Olen aktiivinen vain kahdella (marsu, marsu, marsu, marsu ja marsu) foorumilla: yhdistys ja marsut.net. Yhdistyksen foorumilla asioista on monesti erimielisyyksiä ja kireääkin nokkapokkaa, joten sieltä voi saada napakan kuvan yhteen kohtaan tuijottavasta realistista (joka ei sittenkään ole kaikkitietävä). Mä en kumarra ketään siinä mielessä, että uskoisin joka sanan ja toimisin kuten robotti jonkun toisen mielen mukaan. Mua on kyllä helppo hämätä, sen verran blondi olen, mutta hetken aikaa tuumattuani löydän useimmiten sen mielipiteen, joka on minun oma. Kuten kaikki tiedämme, omien mielipiteiden ilmaisu ei ole jokaisen mieleen.
Kertokaahan nyt miten asia on?
Olenko säälittävä? Olenko omahyväinen? Onko minulla kusi päässä?
5 kommenttia:
Et oo muuten mun mielestä mitään noista. Mua itkettää, koska joudut edes kelaamaan moista jonkun ihmispaskan takia.
<3
Oli mulla olevinaan oikeestikin järkevää sanottavaa, mutta ne hävis pois ton oton kommentin jälkeen.
Vaikka ei mekään kovin "läheisiä" olla, niin mulle olet muodostunut tärkeäksi kovasti.
Kiia
Siis jos ihmisen pitää täyttää elämänsä tyhjiökohdat toisten arvostelemiseen ja haukkumiseen (anonyymina) niin SE jos mikä on säälittävää..Luulis et tää elämä on liian kallis tuhlattavaks tollaseen, mutta näköjään ei joidenki mielestä.
No, syyttäkööt sit vaan itteensä kun (JOS) joskus tajuavat, että olishan sen aikansa paremminkin voinu käyttää. Turha sit syyttää ketää muuta ku itteensä.
Tää oli ihan loisto postaus, peukutan :)
Oot ihana, koitahan jaksella ja toivottavasti nähdään taas kohtapian! :)<3
Saikku :)
Musta ainoa säälittävä ja surullinenkin asia tässä kaikessa on se, että kilon painoiset lemmikkieläimet saa, niin voimmakkaita reaktioita aikaiseksi aikuisissa ihmisissä.
Aurinkoiset ja iloiset sekä sosiaaliset sekä ylipäänsä hyvät tyypit on yleensä juuri niitä, jotka saa jaskaa niskaan jossain vaiheessa. Tsemppiä! Niin hurjasti olet uusia upeita abyjä maailmaan saattanut, että jokaisesta saavutuksesta saakin olla ylpeä.
Ilkeät anonyymit on monissa blogeissa ihan arkipäivää eikä niille kannata antaa näitä vastauksia, se saattaa vaan lisätä niitä kommentteja.
PS. En silti väitä, että kuvaus sopisi siihen Aidaan jonka mä tunnen. / Veera
Lähetä kommentti