keskiviikkona, joulukuuta 25, 2013

Jouluvauvoja

Isä FI+S MVA Maailman Generaattori ja emo Maailman Motivaattori
Tuloksena kaksi tortoiseshell&white urospoikasta. Toinen pojista tulee myyntiin, toisen jätän nyt ainakin hetkeksi kasvamaan itselleni, kun se kuitenkin näytti aika kivalle. Hyvä rusettien asettelu. Toisella alempi kylkirusetti on kiivennyt vähän väärään paikkaan. Kyseessä D-poikue.

Moti saa sitten ollakin tulevan vuoden "vuoden jalostuseläin" ehdokas. Tässä toinen urospentu ja sitten Eliminaattori sopivat hyvin jälkeläisnäytöksi. Eliminaattori on vielä ihan hieno. Moti ei enempää pentuja tee, joten tämän poikueen jälkeen kasvatetaan vähän näyttelymassaa ja lähdetään näyttelyitä vallottamaan. Motilla on muistaakseni yksi sertikin jo kasassa. Ikäänsä nähden näyttelytetty erittäin vähän, koska on tosiaan kolme poikuetta vääntänyt.


Poikaset on hyvän kokoisia, ihanan reippaita ja koko muu lauma suhtautuu niihin perin ihastuneesti. :)

Harmi ettei jalostusluokassa juuri muita osallistujia ole parin viimevuoden aikana ollut. Pari kertaa Kranttu ja pari kertaa Almond´s. Tosin ei taidettu samassa näyttelyssä jalostusluokkia esittää kuitenkaan. Joten vähän turhan helpolla se titteli irtoaa. Ilmoittautukaa nyt kasvattajakaverit jalostusluokkaankin!!! Örrimörrihän on sen nyt saanut kaksi vuotta peräkkäin. Kolmatta ei tule, koska Mörrin poikaset on jo siirtyneet muihin koteihin, Mörri vielä asuu täällä. Okei, hyvä jalostuseläinhän tekee itseään parempia jälkeläisiä ja Örrimörri itse... No, Mörri on saanut pajon parempia poikasia, kun mitä se itse on. :)

2 kommenttia:

Pauliina kirjoitti...

Tortinmäessä oli Wannabe argentet. :D

AidaD kirjoitti...

Ai niin! :D Toivottavasti ovat myös ensi vuonna!