torstaina, joulukuuta 05, 2013

Ovelia ahmatteja

Meillä on muutama todella ovela malttamaton ahmatti. Mulla on sellainen litran mitta, jolla mä jaan pellettejä. Saan sillä mitalla jaettua moneen häkkiin aina. Pelletinjako herättää valtaisan kannustushuutomyrskyn ja marsut keksivät mitä jännempiä tapoja saada pellettejä joko ennen muita tai mahdollisimman paljon.

Näiden vinkkien takaa löytyy yhteistyössä Maailman Hui-Hiippari, Dies Irae, Maailman Voikukkapuimuri (muuttanut jo uuteen kotiin), Maailman Särmäri ja Wallstreet´s Leah. Kuutoskohtaa koittaa melkein joka toinen marsu alle 2kk ikäisenä.

1. Pellettejä täynnä olevaan litran mittaan on hyvä rojahtaa nojaamaan kesken sen matkan pellettikupin päälle. Ihmiskäden tasapaino on sen verran huono, että kun sitä päin törmää kilo marsua, niin väistämättä pellettiä putoaa iso kasa maahan. Ihminen on sen verran helläsydäminen, että se kuitenkin kaataa normaalin määrän pellettiä vielä kuppiin kuitenkin.

2. Jos massasi ei riitä kaatamaan ihmisen kädessä pitelemää mittaa, niin siihen mittaan on hyvä hypätä. Saat syötyä enemmän pellettejä, kun aloitat niiden ahmimisen muutaman sekunnin ennen muita.

3. Tiedätkö sen päänheilautusliikkeen, jonka voi tehdä ihmisen silittäessä pään päältä? Sellainen sopiva nykäys ylöspäin? Tämä samainen liike toimii erittäin hyvin pelletinlennättäjänä, kun sen kohdistaa mittakauhan pohjaan. Kohdassa 1 kerrotut faktat ihmisen helläkätisyydestä pätevät myös tässä kohdassa.

4. Mikäli ihminen vitkastelee pellettien antamisessa ihan sietämättömästi (esimerkiksi MINUN laumani ei saa ensimmäisenä näitä taivaallisia herkkuja), niin aina voi sitten ojentaa pienellä näykkäisyllä. Kärsimättömän huomautuksen ajankohta on tosin äärimmäisen tarkoin määritelty. Juuri sillä hetkellä, kun mittakippo kallistuu ja pellettiä alkaa kolisemaan kippoon on hyvä aika hampaiden koskettaa kämmenselkää. Tällöin ihminen säpsähtää ja pellettiä valahtaa kallellaan olevasta astiasta paljonkin tavallista enemmän.

5. Hupaisaa laumatovereissa on se, että kaikki jonottavat häkin luukulla. TOTTAKAI, se ruoka tulee sieltä, mutta missä se syödään? Ruokakupista tietenkin. Paras paikka saada pelletit ensimmäisenä on istua nököttää etutassut kupin reunalla. Kaikki muut säntäilevät ja sinkoilevat onnesta soikeana siinä vaiheessa kun pelletti tulee kuppiin, mutta avainpaikalla istuessasi olet varmasti oikeassa paikassa, etkä ruuhkassa missaa yhtäkään herkkupalaa.

6. Ollessasi äärimmäisen kärsimätön ja varmasti nälkäkuoleman partaalla kannattaa häkin oveen ehdottomasti nojata painopiste mahdollisimman ylhäällä. Oven auetessa tasapaino horjuu ja tipahdat reunan yli. Ihminen on hyvin nopearefleksinen ja tarkka ottamaan kopin (liekö harjoitellut sitä jonkin verran), milläs muulla kun sillä litran mitalla. Ihan mahtavaa pudota naama edellä pellettikuppiin!! Suu auki vaan ja valmistaudu hyppyyn!

7. Pellettien jako on ohi, kuppi on täynnä. Silti kannattaa vielä puiputtaa surkeana, nojata kalteriin ja kurkotella ylöspäin. Ihminen viihtyy jostain syystä varsin hyvin syöttämässä meille pellettejä yksi kerrallaan. Samalla voi antaa ihmiselle luvan raaputtaa hieman korvan takaa.

3 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Nyt en enää yhtään ihmettele meidän Mustikin pystyyn pistämää showta pellettien vuoksi, on varmaan vuosien aikana oppi mennyt perille :D Muut vaan jollottaa mukana.

M kirjoitti...

Hahah ihanat kuvailut eri toimintamalleista! :D Meillä toistaiseksi erittäin kova kuikutus on ainoa keino saada pelletit nopeammin...jos on saadakseen. :)

Veera kirjoitti...

Ja mikäli olet lauman pienin, anna isojen röhnöjen lyllertää kupille ja hyppää pahaa-aavistamattomien läskien niskaan syömään pelletit niiden nenän edestä. Mene sitten häkin nurkkaan itkemään surkeasti niin saat erikoisherkkuja, olethan pienin ja sait vähiten ruokaa.