sunnuntaina, maaliskuuta 16, 2014

Näyttely Lahdessa

Pitkä päivä. Lähdettiin vähän seitsemän jälkeen. Oltiin paikalla jo ennen kun puolet järjestäjistäkään oli saapuneet. Kotiin päästiin lähtemään vasta seitsemän aikaan illalla. Mä menin nukkumaan jo hyvissä ajoin ja silti aamuherätys oli pahemmanlaatuinen näyttelykrapula. Miten voi muka näyttelypäivä olla niin rankka, vaikka mä vaan istuin paikallani ja sihteröin?

Himiksissä Aleksi sai molemmilta tuomareilta sertit ja nyt sillä on kolme. Mysteeri oli nyt ekaa kertaa mukana, mutta eipä 9kk näytä kummoiselta vielä kuvioiltaan taas Aleksin rinnalla. Tosi vaikea arvioida tuleeko siitä yhtä tumma kun Aleksista. Voi olla. Ehkä. Tai ehkä ei. Hirmu hankalaa miettiä, kun Aleksihan on ylipäätään mun eka himiskasvatti ja eka, jonka kehitystä oon oikeesti päässy seuraamaan pennusta asti.

Abyissa mulla oli junnuja Duploinsinööri ja Cum Laude Approbaturi. Duplo sai molemmilta tuomareilta sertit, vaikka mun mielestä se kyljessä oleva härpäke on ihan hirveä, kumpikaan tuomareista ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Anniken antoi sille ROP2. Oli kuulemma miettinyt pitkään, kun eihän 2kk voi vielä ropiksi laittaa, joten vanhemmalle marsulle meni rop1. Cum Laude sai myös Annikenilta sertin, josta mä olin todella yllättynyt. Näköjään voi todeta saman kun Huippiksenkin kohdalla: vahinkoja sattuu.

Avoimessahan mulla oli tosi monta ja Apostolinmiekan jouduin jättämään kotiin. Perhanan Duplo oli nakertanut APT:n takaharjan nysäksi. Tai ei nysäksi, vaan muuten vaan vähän rouskuttanut kun saksilla nyrhityksi! AARGH!!! Sertejä tuli Oikikselle kaksi (nyt on valiosertit kasassa), Sopupelurille ja Motivaattorille. Mä ihan muistin, että Sopulla oli jo kaksi sertiä ja kerkesin facessakin jo iloitsemaan kolmesta valioituneesta, mutta eipäs perhana. NYT Sopulla on kaksi, joten vielä tarttee sitä roudata.

Oikis on nyt sitten myynnissä, joten jos joku tahtoo ylipainoisen, hyväntahtoisen ja leppoisan brindlen näyttelynaaraan, niin vapaana olisi. :)

Veteraaneissa jätin Mörrin kotiin. Mä en vaan kehdannut tuoda sitä, kun sillä ei ollut nyt mitään syytäkään tulla. Ei jalostusluokkaa ja se on niin huono (miks mä ylipäätään ilmoitin sen?). Tai näköjään olisi voinut pärjätäkin, kun Cum Laudekin sen sertin sai, niin... onhan Mörrilläkin yksi. :D Veteraaneissa oli myös Meteori ja se sai sertin Lisbetiltä. :)

Eli Aleksin ja Oikiksen paperit lähtee Pauliinalle valioanomuksen kanssa. :)

Ei kommentteja: