Voi kakka!

Marsukasvatus on loppujenlopuksi aika epäkiitollista hommaa. Lemmikkimarsujen omistajana marsujen kanssa voi viettää 95% ajasta rapsutellen, jutellen tai muuten vaan ihmetellä marsujen touhuja. Marsut kun yleensä ovat olohuoneessa tai makuuhuoneessa niin, että ne ovat näkyvillä kokoajan. 5% marsujen asumuksen siivousta.

Kasvattajana mulla on marsut erillisessä tilassa. Mä näen niitä aamuruokinnalla ja iltaruokinnalla. Kerran viikossa mä käytän 3-4h siivoamiseen. Joka päivä näin muuten sitä yrittää pitää marsulan jotakuinkin siistinä. Tuntuu, että tämä homma on kirjaimellisesti välillä pelkkää paskaa. Muista eläinlajeista en niin kamalasti tiedä, mutta mulla on sellainen käsitys, että kasvatustouhu on marsuilla keskimäärin "paskempaa", kun muilla eläinlajeilla. 95% siivoamista ja 5% marsuista nauttimista. Paitsi jos nauttii siivoamisesta...

Parien yhdistäminen. Siivous. Marsujen käsittelyä. Siivous. Näyttelyihin valmistautuminen. Siivous. Parien erottaminen. Siivous. Marsujen näyttelyt. Siivous. Poikasten syntymä. Siivous. Pariskuntien arvontaa. Siivous. Poikasten paperit. Siivous. Poikasten luovutus. Siivous. Siivous, Siivous. Siivous. Aina sitä paskaa piisaa.

Täytyy sanoa, että motivaatiopulaa tässä kasvatustouhussa on havaittavissa. Viime kevään takaiskut varmaan laskivat tämän marsuinnon. Elämäntilanne remontin, pienen vauvan ja esikoisen 3v uhmailun kanssa ei myöskään auta asiaa. Marsulassa ei ehdi rentoutumaan, kun miehen työvuorosta riippuen täytyy pahimmillaan saada heinät häkkeihin ja vedet pulloihin formuloiden varikkokäynnin nopeudella, jos lapset ovat keskenään sisällä (vaikkakin nukkumassa). Marsulan pienuutta olen tainut tässä valittaa useammankin kerran, mutta sekin kulminoituu siihen, että on teknisesti mahdotonta ottaa ruokinnalle mukaan lapsia. Sinne ei mahdu kun yksi. Piste. Vauvan voi turvakaukalossa ottaa just ja just, mutta sekin on tiellä ja sitä joutuu siirtelemään vähän väliä. Sen jälkeen turvakaukalokin on puolillaan heinää.

Marsulavitutusta kasvattaa vielä se, että tuo työmaakoppi taitaa kaikesta huolimatta olla jollain asteella mätä. Me pestiin se todella huolellisesti maalinpesuaineella ja maalattiin valkoiseksi joka puolelta. Katosta paistaa läpi pyöreitä rusehtavia kosteusläikkiä. Seinissä maali lohkeilee irti 1cm kokoisina liuskoina ja pitkänmallisesti, että seinästäkin ilmeisesti tulee kosteutta sisään.

Kasvatuskin sai takapakkia keväällä, kun parhaat naaraat eivät tiinehtyneet ja menivät "vanhaksi". Muutenkin mä olen suklaaprojektissa päässyt nyt siihen pisteeseen, missä "normaalit" abykasvattajat ovat. Eli painiskellaan niiden normaalien abyasioiden kanssa ja musta tuntuu, etten mä enää etene. Sehän on helppo osuus saada abyyn suklaaväritys ja saada siitä kelvollinen aby. Oikeesti. Ei se vaadi kun aikaa ja vähän loogista päättelyä. Suklaa yhdistetään aina hienoimpaan mahdolliseen tavalliseen abyyn, jotta saadaan mahdollisimman hyviä suklaakantajia. Kantajia yhdistetään keskenään, joista säästetään värilliset. Jälleen värilliset yhdistetään hienoimpaan mahdolliseen normaaliin abyyn jne jne jne. Onneksi olin alussa viisas ja jaoin ne harvat suklaat moneen eri "sukuun". Sukupolvia ja aikaa kuluu, mutta jokaisessa sukupolvessa tapahtuu huimaa kehitystä. Samaa rataa sitä kai pitäis jatkaa nytkin, mutta sitä laiskistuu hakemaan uutta verta. Tosin sukutaulujen perusteella mä pärjäisin vielä useita vuosia ilman "uutta verta". Eläinmäärä on sen verran suuri, että pariskunnissa on valinnanvaraa.

Kasvatussuunnitelmassa mulla oli erilaisia tavoitteita suklaa-abyjen suhteen ihan nollasta alkaen. Rekisteröintikelpoinen, 8 rusettinen, näyttelykelpoinen, kuma-taso, serti-taso, muotovalio... Nyt on sitä vaikeaa vaihetta mun seuraavaan tavoitteeseen. BIS suklaa-aby. Ja täytyy sanoa, että niitä säälisertejä on kyllä tullut useita. Monet tuomarit yllättyvät niin kovin nähdessään suklaa-abyn, että se väri tuo sen extrapisteen ja serti tulee. Sellainen serti, jota samanlaiselle brindlelle ei koskaan tulisi. Onhan niitä hyviäkin suklaita jo, mutta mä en pääse eteenpäin siitä kivasta hyvään tai tosi hyvään. AARGH!!

Jooei. Marsukärpäsenpurema on kyllä niin kova, että ei mua saa lopettamaan kasvatusta siteen millään. :D Onhan tässä nyt muutamia pareja yhdessä, mutta ostin itselleni motivaatiopörriäisen. Sellainen vallaton karvapallo. Tarkoituksena teettää sillä motivaatiopörriäispoikue. Marsesterin linjasta on kadonnut se pörriäisyys pois, koska niitä on sukupolvi toisensa jälkeen yhdistetty abyuroksen kanssa.

Suunnitelmia ja unelmia marsujen ja marsulan suhteen on kyllä paljon. Tää meidän koti ja tontti antaa likimain rajattomat mahdollisuudet mielikuvitukselle lentää, joten tässä talven aikana tullaan tekemään perusteelliset suunnitelmat Oikeasti Toimivan Marsulan rakentamiselle. Viisi eri marsulaa on nyt koettu ja kaikki ovat olosuhteiden pakosta olleet aina jollain tavalla hyviä, jollain tavalla huonoja. (Paitsi tästä nykyisestä on kyllä vaikeaa löytää hyviä puolia...) Suunnittelussa keskitytään siihen, että se arki siellä marsulassa olisi mahdollisimman toimvaa ja tila olisi avara, valoisa ja kaiken lisäksi vielä kaunis. Rakennetaanko uusi tönö marsuja varten vai laitetaanko se navettaan vai heinälatoon. Vai navetan ylisille.