maanantaina, tammikuuta 05, 2015

Fein W-vauvat

Feidarin vauvoissa on yksi erikoinen poikanen. Uros tsw on jotenkin vammainen. Siis jollain lailla ei-terve. Syntymästä on nyt jo monta päivää ja vieläkään se ei vieläkään kävele niinkuin muut. Nyt se jo pomppii siellä muiden mukana ihan melko ripeästi sentään. Sen toinen etujalka on vääntynyt alle ja se varaa painoaan siis tassun ulkosyrjälle. Monilla isoilla poikasilla on tuollaista tassujen vääntymistä, koska masussa on ollut ahdasta. Tassut ovat aina oienneet viimeistään parissa päivässä. Tollakin oikenee, mutta tosi hitaasti. Tosin tällä menolla en tiedä oikeneeko täysin koskaan Johtuu ehkä siitä, ette se kävele, ni jalka ei pääse oikenemaan. Kun sormilla oikaisee, niin ihan hyvin menee oikeaan asentoon.

Poikanen on tosi suuri, joten voisi kuvitella, että josko syntymässä on joutunut kärsimään happivajeesta ja sen takia jotenkin vammautunut ja tämä oppiminen on nyt hitaampaa? Poikanen oli syntyessään saman kokoinen kun sen sisarukset yhteensä.

Mutta mä en ole koskaan nähnyt yhtään marsua, jolla olisi näin jumalattoman pienet silmät. Ovat vielä vähän eri kokoiset ja muodoltaan hyvinkin mantelin malliset. Että josko se jonkinlainen kehityshäiriö on tapahtunut jo geeneissä ennen syntymää?

Ihan alkujaan se vaan makaili kyljellään ja nukkui, eikä juuri pyristellyt. Kädellä ollessa se tsemppasi hyvin ja nosteli päätään. Ei lopetettu heti ja mun yllätykseksi se olikin seuraavana aamuna hengissä. Mietittiin, että tuleeko siitä vielä marsu vai raato. Ollaan nyt ruokittu sitä pikkuisen ja joka päivä alkaa kävely sujumaan paremmin. Fei ja Fari on samassa häkissä ja molemmilla siis poikaset. Imettävät poikasiaan ristiin ja huolehtivat molemmat kaikista. Fari suhtautui tähän erikoiseen poikaseen varauksella. Kiersi sitä kaukaa aluksi. Mutta kyllä siitä huolehditaan, koska se on puhdas. Se liikkuu nyt kyllä ympäri häkkiä. Heikosti tosin, maha maata viistäen. Pari tutisevaa askelta kerrallaan.

Se syö heinääkin, että kai siitä marsu tulee. Voi olla, ettei koskaan opi juoksemaan ihmistä karkuun tämmöisen alun jälkeen. Kyllä se jopa yrittää kiivetä kädelle, kun se on pöydällä pyyhkeen päällä.

Mutta on se aby. *pus* Näykkii sormia, kun se on sylissä. Oon kuljettanut sitä sisälle ruokittavaksi puseron sisällä ja on se kyllä söpö. Harmi, että on uros, kun muuten jättäisin kotiin ihmeteltäväksi, että mitä siitä tulee. Sillä on oma pahvilaatikko, pyyhe ja oikein pehmoista heinää. Aina, kun laatikosta kuuluu pientä puiputusta, on aika antaa maitoa.

Miten mä voin tommosen myydä, kun ei se nyt ihan täysin terve ole?

"Myytävänä vähän vajaa abypoika."

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Voi toista <3 Se on varmaa aivan ihana ja erilaisuus tekee siitä vielä ihanamman :) Meillä yksi kaveri ilman oikean takatassun varpaita ja se onkin sitten sellainen pusumaakari <3 Olisi ihana nähdä kuva tästä pienestä ihmeestä.

M kirjoitti...

Tuli miun Iri mieleen, Irillähän on vajaakehittynyt pää ja siitä syystä silmät ovat tosi pienet normaaliin verrattuna ja välillä näyttävät olevan hitusen erikokoisetkin. Erityismarsut ovat kyllä niitä, jotka todella helposti jäävät mieleen kun ihan erilaiset selviytyjät kyseessä. Kovasti tsemppiä pienelle! Ehkä joku hänestä näkee unta kymmenen kertaa ja sitten hänet kotiuttaa, niinkuin miulla kävi Irin kanssa. :D

Snowcatcher kirjoitti...

Tänne mahtuisi ei-niin-terävä-kynä-penaalissa. :)

Eini kirjoitti...

Minä haluaisin keharimarsun se olisi varmaan ihan hauska, mutta kun tuolta häkistä löytyy tuollainen herra Alias, joka varmasti kiusaa pienen hengiltä niin ehkä sitten ei.