torstaina, tammikuuta 15, 2015

Vuosikatsaus

Monet teki vuosikatsauksia blogeissaan. Wallanderi-poikanen nyt vei vähän huomiota, joten tämän kirjoittaminen jäi.Vuosi sitten kuvittelin, että  2014 tulee kaikkien aikojen hienoin marsuvuosi. Niin monta lupaavaa naarasta ja urosta kasvamassa sekä monta mahtavaa pariskuntaa suunniteltu. Pet-toimikunnassa ennätysmäärä väkeä, joten varmasti paljon tekemistä luvassa. Ei mee suunnitelmien mukaan.

Kevään pellettiepisodi sotki monen naaraan kohdalla tiinehtymisen joten moni meni hukkaan. Keskenmenoja, kuolleita poikasia, heikkoja poikasia jne... Toisen lapsen odotus ja syntymä sekä oman talon ostaminen ja remontointi vie myös niin paljon aikaa, että kaikki ylimääräinen energia yhdistyksessä olemisessa sekä pet-toimikunnan pääheebona jäi myös ihan minimiin. Paljon oli ideoita pet-toimikunnalle, mutta oikeastaan jätin ne olemaan ihan kokonaan. Kesällä en sitten yhdistellyt pareja yhtään sen ahkerammin, koska tiedossa oli marsulan muutto, enkä ollut toipunut kevään järkytyksistä. Ihan-ihan oikeasti harkitsin pitkään ja hartaasti, että kestääkö mun psyyke enempää surullisia marsukohtaloita, koska itsehän mä eläimeni siihen tilaan asetan. Kasvattajana mä olen vastuussa jokaisesta pienestä elämästä.

Vuoden poikueet

E-poikue 20.2. FI MVA Maailman Aleksanteri + Aniaras Odessa
engl. crest black himalaya uros Maailman Erkkari
engl. crest black himalaya naaras Maailman Erikeepperi
engl. crest black himalaya naaras Maailman Esteri
nonself black himalaya uros Maailman Eskari

F-poikue 25.2. Maailman Eliminaattori + Maailman Calibraattori
abessiinialainen tsw naaras Maailman Feidari
abessiinialainen black naaras Maailman Fariinisokeri

G-poikue 8.3. Maailman Eliminaattori + Maailman Bloggeri
abessiinialainen lilac/white naaras Maailman Grand Survivori
abessiinialainen chocolate/white uros Maailman Great Kahvipari
abessiinialainen lilac uros Maailman Gigant Colori

H-poikue
-kuolleet

I-poikue
-kuolleet

(Merkkasin nämä kaksi poikuetta kirjaimiin, koska poikaset tosiaan elivät hetken aikaa ja olivat "täysiaikaisia". Näin niiden molempien syntymät, mutta seuraavana aamuna marsulaan tullessa olivat kuolleita. Keskenmenoja en laittanut edes kirjaimiin.)

J-poikue 2.6. L&P Cavies Justin + Maailman Onnen Jemmari
nonself black himalaya uros Maailman Jantteri
nonself black himalaya uros Maailman Jobbari
nonself black himalaya uros Maailman Jepari

K-poikue 6.6. L&P Cavies Justin + Maailman Vaihtoehtonuori
engl.crest black himalaya uros Maailman Kavaljeeri
nonself black himalaya uros Maailman Kulkuri
nonself black himalaya naaras Maailman Kolibri
nonself black himalaya naaras Maailman Korkkari

L-poikue 6.6. FI MVA Maailman Narinari + FI MVA Maailman Huippukondiittori
abessiinialainen chocolate naaras Maailman Lopun Alku Ja Juuri
Syntyi monta poikasta, joista vain yksi jäi henkiin.

M-poikue 7.6. FI MVA Maailman Aleksanteri + FI MVA Maailman Iloinen Inkeri
nonself black himalaya uros Maailman Motkottava Timpuri
nonself black himalaya uros Maailman Malttamaton Muurari
Yksi hieno naaras kuoli.

N-poikue 10.6. FI MVA Maailman Narinari + Maailman Kirjuri
abessiinialainen tsw naaras Maailman Nettipokeri
abessiinialainen tsw naaras Maailman Napapiiri
abessiinialainen brindle uros Maailman Nokikolari

O-poikue 15.6. FI MVA Maailman Aleksanteri + Maailman On Kaveri
nonself black himalaya uros Maailman Ongelmanuori
nonself black himalaya uros Maailman Otsalohkotohtori
nonself black himalaya naaras Maailman Olipa Kerran Kuraattori

P-poikue 28.6. Maailman Eliminaattori + Maailman Piipari
abessiinialainen chocolate brindle naaras Maailman Pokerinaamari
abessiinialainen chocolate brindle naaras Maailman Pakkasmittari
abessiinialainen brindle naaras Maailman Päikkäri
abessiinialainen brindle uros Maailman Pastori

R-poikue 12.7. FI MVA Maailman Meteori + Maailman Patteri
abessiinialainen tsw uros Maailman Rehtori
abessiinialainen tsw naaras Maailman Ruuvari
abessiinialainen brindle uros Maailman Rappari

S-poikue 22.10. FI MVA Maailman Meteori + Maailman Patteri
abessiinialainen brindle naaras Maailman Saituri
abessiinialainen brindle naaras Maailman Syömäri
abessiinialainen brindle naaras Maailman Skywalkeri

T-poikue 22.12. Maailman Hovimestari + Maailman Fariinisokeri
abessiinialainen black naaras Maailman Tonttumuori
abessiinialainen black uros Maailman Toljanteri

U-poikue
-kuolleet

V-poikue 28.12. Maailman Wattimittari + Maailman Wisionääri
abessiinialainen chocolate/white naaras Maailman Vaalipiiri
abessiinialainen tsw naaras Maailman Vankikarkuri
abessiinialainen tsw uros Maailman Valtiovarainministeri

W-poikue 30.12. Maailman Duploinsinööri + Maailman Feidari
abessiinialainen tsw uros
abessiinialainen chocolate/white/golden naaras

Meillä ei ole ensimmäisen kasvatusvuoden jälkeen koskaan syntynyt näin vähää poikueita.
Vielä odotellaan kahta poikuetta syntyväksi.

Näyttelyt

Näyttelymenestyskin on ollut lähinnä vanhojen marsujen varassa, jotka ovat 2012-2013 keränneet itsellensä kaksi sertiä. Tänä vuonna sitten koitettu saada niitä valioiksi. Epätoivoisesti. :D 2014 vuoden vauvoja en oo näyttelyyn roudannut lainkaan. Himalayojen alkuvuoden menestys yllätti mut kyllä täysin. Tosin pieni realisti minussa kyllä kertoo, että kyseessä on ihan puhtaasti se, että kuvioituja on niin vähän ja mun himmyt on ainoat himmyt. Kai sekin on vaikuttanut, että ovat asuneet viileässä marsulassa ja kuviot olivat ihan hyvällä kontrastilla. Tosin, jos kaavakkeessa lukee, että kuvion pitäisi olla isompi, leveämpi, tummempi jne jne, niin miksi serti ja bis-sijoitus... hmm... Jotain aloittelijan tuuria kai tämän rodun kanssa. Hmm.. Pitäisköhän joka vuosi aloittaa joku uusi rotuprojekti!?!

Abyissa taas en juurikaan keväällä viittinyt näyttelyttää ja kesällä työnsin niitä Saijan matkaan. Valmistelut ja muut ihan hunningolla. Se, mistä mä olen itse tuomarina ja tuomarioppilaana ulkomuotoluokassa pohtinut täyttyi tismalleen. Miksi kiusata sitä marsua näyttelyreissulla, jos ei valmistelun vähyydellä anna sille mahdollisuutta näyttää parhaita puoliaan. Niinpä niin.

Vuosi 2015

- Ihan ykkösenä on tavoitteena rakentaa uusi marsula
- Tehdään ihan mahtavan hieno Hämeenlinnan näyttely ystävänpäivänä
- Nostetaan yhdessä PiNan talous pohjamudasta
- Tavoitteena osallistua edes pari kertaa pet-luokkaan myös itse
- Josko saisi kasvatettua uuden FI MVA suklaa-abyn, josko kenties rop ja bis kisaan?
- Löytyisi edes uusi FI MVA poikanen, no sellainen mahdollisuus kyllä on jo

2 kommenttia:

Leeni kirjoitti...

Kurjaa kun tulee tuollaisia vastoinkäymisiä ja takapakkia rakkaassa harrastuksessa! Jospa 2015 tulee olemaan The Maailman Marsuvuosi!
Nauroin ääneen remonttiaiheisille nimille! Motkottava Timpuri :D
Voisit alkaa nimeämään silleen omaelämänkerrallisesti poikueita, että tietäs mitä omassa elämässä tapahtui milloinkin lueskelemalla marsujen nimiä!
Toljanteri ja Tonttumuori on siis olemassa, olen otettu <3

AidaD kirjoitti...

Itseasiassa tosi monen marsun nimestä tule muistikuvia sen syntymän aikaisesta elämäntilanteesta ja mitä on kulloinkin ollut mielessä päälimmäisenä. :D Joistain muistaa enemmän näyttelyreissuja, joistain koulukavereita jne...