torstaina, lokakuuta 30, 2014

Wallstreet´s Leah 7 vuotta

Meidän iki-ihana Hissi on nyt 7v. Muistan, kun istuskelin koulussa jossain piirtotunnilla, kun piti harjoitella jotain äärimmäisen ufoa ohjelmaa opetella käyttämään. Satuin sitten siinä "vahingossa" selailemaan marsukasvattajien sivuja ja etsimään meidän laumaan kolmatta. Eihän kaksi ole lauma. Pitää olla kolmas, jotta voi seurata vielä paremmin laumaelämää. Wallstreet´s kasvattajan sivuilta sitten löytyi vapaa poikanen.

Muistaakseni oli itsenäisyyspäivän aatto, kun lähdin Vantaalta äitin luota ajamaan Ikaalisiin. Koukkasin Myyrmäen kautta hakemaan ystäväni meille viikonlopunviettoon ja sitten siitä marsua hakemaan. Kaverin asunnosta soitin, että nyt menee puoli tuntia ja nyt lähdetään. Kävi vain niin hassusti, että kaveri heilautti hissin koria jotenkin. Puoli metriä ennen alakertaa se pysähtyi. Eikä lähtenyt liikkeelle. Hissikopissa ei kännykkä kuulunut ja siinä jumitettiin puoli tuntia ennen kun päästiin pinteestä pois.

Marsu sai lempinimensä jo ennen tapaamista.

Hissimussu. Marsulan älypäällikkö Täti Heiluva Kaulaheltta.
Pus.

1 kommentti:

Leeni kirjoitti...

Awww, ihana tarina :) onnea Hissille! Siinä ehtii ihmisenkin elämä paljon muuttua seitsemässä vuodessa!