perjantaina, heinäkuuta 31, 2015

Näyttelyyn!!

Pitkästä aikaa olen menossa näyttelyyn itse! Huomenna Jurvassa on siis marsujen ulkomuotoluokat ja pet-luokat. Mukana on seitsemän marsua, joista kolmella on entisestään serti. Siellä on tuplanäyttely, joten saattaa olla mahdollista saada valioita. :)

Ihanaa! Näyttelyyn!

(Himmyt ja pitkis on vielä puunaamatta, pesemättä ja trimmaamatta. Nyt mä lähden ajamaan Pohjanmaalle. Matka-aika on neljä tuntia.)

sunnuntaina, heinäkuuta 26, 2015

Perhemediat - Marsu

Pidin erittäin paljon siitä, miten hyvin kirjassa painotettiin pitkäjänteisyyttä ja vanhempien vastuta lemmikkieläimestä. Suoranaisia virheitä marsunhoidon osiossa ei ollut ja se on marsukirjassa tärkeintä. Aivan kaikesta en nyt ole samaa mieltä, mutta pääpiirteittäin hoito, asumus ja terveys oli hyvää. Kirjassa oli useammassakin kohdassa mainittu marsun laumatoverin tarve.

Kirjassa oli oma osionsa vanhemmille. Siellä painotettiin, että marsu voi olla lapselle todella äärimmäisen rakas ja lapsen surua ja huolta ei saa vähätellä marsun sairastuessa tai kuollessa. Painotettiin, että VÄÄRÄ ajattelutapa on: "Se on vaan marsu. Ostetaan uusi, kun ton nykyisen hoitaminen eläinlääkärissä maksaa enemmän". Valitettavasti näitäkin vanhempia löytyy. Vanhempia, jotka eivät ymmärrä, että juuri-se-kyseinen-yksilö voi olla lapselle kultaakin kalliimpi. Puhumattakaan siitä, että hoitamattomana eläin kärsii. Tässä kirjassa oli hyvin painotettu tämä eläinlääkäriin viemisen tärkeys.

Sitten päästäänkin siihen puutaheinää osioon. Älkää missään nimessä uskoko sanaakaan, mitä tämän kirjan rotu/väriosiossa puhutaan. Nykypäivänä oikeankin tiedon hankkiminen on hyvin helppoa. Marsuyhdistyksen sivuilta (jotka lähdeluettelossa lukevat) löytyy helposti oikeat rotufaktat. Ilmeisesti sieltä sivuilta ei näitä faktoja ole vaivauduttu lukemaan, vaan käännetty tietämättömänä jostain ulkomaisesta marsukirjasta. Muutama sähköposti yhdistykseen olisi myös valaissut asiaa paremmin. Suomessa on tavat erilaisia, kun esimerkiksi Briteissä. Suora käännös ei aina toimi.

Abessiinialaisen ja sileäkarvaisen marsun risteytyksestä syntyy kirjan mukaan englannincrestiä etkä americancrestiä. Aika metkaa genetiikkaa. Fail.

Shampanjamarsukin kuulemma löytyy. Fail.

Väitetään, että dalmatialainen on Suomessa nyt oikein uusi rotu. Fail. Mira´s kasvattajalla  on ollut dalluja noin 20 vuotta. Meillä on Suomessa paljon paljon paljon tuoreempiakin rotuja, joita ei mainittu uusiksi.

Pienellä googletuksella olisi päästy pitkälle.

sunnuntaina, heinäkuuta 19, 2015

Nimikriisi

Mulla on nimikriisi. Neljä poikuetta nimeämättä.

Vappuaattona syntyneille Ö-poikasille en ole vieläkään keksinyt nimiä! APUA! Käytetyt ö-nimet voi tarkastaa täältä. Naaras on suklaa, voisi olla vaikka Örrimörri Juniori, on niin Mörrin näköinen.

A-poikueessa rusettihärveli ja normaali himmy kaipailevat kans nimiä. Molemmat ovat naaraita. Käytetyt a-nimet voi tarkastaa täältä.

B-poikueen viisikko on nimeämättä. Siellä on kolme naarasta ja kaksi urosta. Käytetyt a-nimet voi tarkastaa täältä.

C-poikue syntyi seuraavana päivänä, kun B, mutta en ehtinyt siitä heti kirjoittamaan ja sitten se unohtui. Siellä on kaksi himmyurosta ja yksi naaras. Urokset ovat kokonaan sileitä ja naaras on crest. Käytetyt a-nimet voi tarkastaa täältä.