maanantaina, tammikuuta 25, 2016

Kuukauden marsu: Jaanuskan Plein Soleil

Nimi: Jaanuskan Plein Soleil
Syntymäaika 20.8.2010, eli kirjoitushetkellä ikää on 5,5v
Rotu: peruaani
Väri: white/golden



Pleini tuli meille ridgeback projektia varten alkuvuodesta 2011. Jossain vaiheessa päätettiin, että panostetaan abessiinialaisiin ja jätetään ridgebackit pois. Satuin mainitsemaan Mikalle, että Pleini lähtee sitten takaisin Jaanalle poikasten tekoa varten, kun meillä ei ole tarvetta. Mika tuumasi, että Pleini ei mene minnekään. Eipä tosiaan lähtenyt. Se muutti silloiseen "eukkolaumaan", jossa meillä kaikki lemmikkimussukat asusti :)

Pleini rakastaa korkeita paikkoja. Kummalla puolella on pää, kummalla peppu? Vastaus myöhemmin.



Tämä abyn ja peruaanin naama on sellainen, mistä mä tykkään. Mulla on ollut pari peruaania nyytityksessä ja ne on olleet ihan huippuhankalia. Ihania persoonia, mutta en mä ole saanut niiden tukkaa rullalle millään ilveellä. Kaikinpuolin kaunokaisia nämä peruaanit.

Pleini on ollut aina hyvässä massassa. Ulkomuotoluokkaan siitä ei ole, tai en koskaan edes koittanut, koska leikkelin sen tukkaa usein pyllystä. Pleini on uskomaton pissapylly ja se pissaa ja käy kyljelleen siihen kohtaan, joten kylkien kohdalle meinaa muodostua keltaista huopautumista. Pet-luokkaan olen ilmoittanut sen usein, mutta harvoin olen vienyt paikanpäälle. Sen peseminen on hankalaa, koska se ei puhdistu valkoiseksi. Ainoat kohdat, missä Pleinillä on väriä on nimenomaan nenä ja rasvarauhasen kohta. Se näyttää vielä oikein pissaiselta se pylly, kun siellä on väriä, joka ON samanvärinen kun pissan värjäämä. Tosin sillä on myös pissavärjäytymää, joten mä en ole ihan varma, että missä kohtaa se alkaa ja loppuu se pyllyn väriläntti. 

Pet-luokkaan mä olen sitten ajellut korvat ulko- ja sisäpuolelta karvanajelukoneella. Mä en ole KOSKAAN nähnyt kenelläkään marsulla näin karvaisia korvia. Onko se marsu ollenkaan? Etenkin sisäpuolella sillä on karvaa niin, että korvaa ei saa puhtaaksi ilman karvojen ajelua. Pleini on kyllä saanut tittelin Maailman Suurin Kakkakorva, koska edes mustakorvaiset marsut eivät tee niin paljoa törkyä korviin kun Pleini. Eli korvien koneajelu+putsaus kahteen kertaan kuuluu Pleinin näyttelyvalmistautumiseen ja sehän täytyy aloittaa jo viikko etukäteen, koska sellaista ronkkimista ei voi tehdä kerralla. Eikä näyttelyä edeltävänä päivänä, koska muuten korvat punoittaa ja se kiljuu tuomarille, kun "nyt ne näpit irti mun korvista".

Koneajelusta puheenollen meidän jokakesäinen naurunaihe on Pleinin klippaus. Paksu turkki ja lämmin marsula on oikeastaan sellainen yhdistelmä, että mä olen halunnut keventää Pleinin olotilaa. Sillä on todella tiheä turkki ja paljon karvaa, joten varmasti on mielyttävämpi olo vähemmällä karvalla.

Närkästynyt mulkoilu häpäisyn jälkeen. Jälki on epätasaista, kun käytin vain saksia.

Lattialle pudonneet ylimääräiset karvat.

Pari kertaa olen ajellut Pleinin myös koneella. Eräs hellekesä tässä jokunen vuosi sitten ja tuli kuvattua koko Pleinin muodonmuutos. Ensin saksilla suurimmat pois ja naamakarvat lyhyeksi ja loput koneella muistaakseni 6mm terällä (ehkä?). Pleinin turkissa on noita pyörteitä vähän joka suuntaan, niin sai kyllä ajella pitkään, että sai jotakuinkin tasaisen. Pleini oli monta päivää loukkaantunut ja eukkolauman kaverit meinasivat tikahtua kikatukseen. Kävivät nuuhkimassa ja pukittelivat pois. Taas nuuhkivat ja pukittelivat pois. Pari viikkoa tämän jälkeen repeilin joka kerta kun menin marsulaan kurkkimaan eukkolaumaa

Reppana.

Ai niin. Alkutekstin arvoituksen vastaus. Pää on vasemmalla ja peppu oikealla.
Pleinin tyylinäyte rennoista päikkäreistä.


sunnuntaina, tammikuuta 24, 2016

Näyttelytouhua

Eilen oli PiNan näyttely Viialassa. Oli kivaa olla buffavelhona. Leivottiin siellä nakkirullia ja fetakolmioita. Paistettiin sämpylöitä, pizzoja ja lasagnea. Hirvee kasa kaikkea ruokaa. Valitettavasti näyttelyväki ei nyt oikein ymmärtänyt tulla ostamaan ruokia. Buffa pääsi plussalla (se on tärkeintä), mutta kaikenlaista jaettiin järkkäreiden kesken sitten näyttelyn jälkeen.

Aino oli ekaa kertaa mukana marsunäyttelyssä näin isompana tyttönä. Viimeksi ollut vauvana, jolloin on nukkunut suurimman osan näyttelypäivästä tai istunut vuorotellen jonkun sylissä. Nyt meni omin jaloin ja keksi itsellensä tekemistä koko päiväksi. Aamupäivällä annoin tehtäväksi viedä tuomaripöytiin pillimehut ja oli kuulemma sitten koko päivän ottanut hommakseen olla "pillimehuvastaava". Päivän lopuksi keräsi mehut pois ja joi siis ylijääneet itse.

Aino leikki koko päivän salissa. Pääasiassa taisi juosta. Tää on nyt se ikä sitten varmaan, kun ei pysty ottamaan askeltakaan normaalia kävelyä, vaan aina mennään juosten tai pomppien. :) Aino keräsi limpparitölkit päivän jälkeen ja sai uusia kavereitakin. :)

Seuraava PiNan näyttely on 23.4. Viialan Sampolassa jälleen. Kyseessä on hamsterispesiaali. Hamstereiden ulkomuoto ja lemmikkiluokat, mutta mukaan mahtuu myös marsujen pet.

Elonäyttelystä on suunnitteille kunnon kanispesiaali, mutta siitä lisää myöhemmin.

torstaina, tammikuuta 07, 2016

Työmaakoppi




Tarviiko mun sanoa enempää? Sanon kuitenkin. Ekassa kuvassa oven alareuna. Vasemmassa reunassa on metallilevy, jolla hakkaan noita jäitä irti, etten ole turvallani maassa, kun koitan poistua marsulasta. Alemmassa kuvassa on mun pyyheviritys, joka ainakin vähän koittaa estää ilman karkaamista oven yläreunasta. Näin "eristetyssä kopissa" on sellainen ovi, jossa on parin sentin rako yläreunassa. Ollaan työnnetty se täyteen eristenauhaa, mutta eihän se ole sama asia, kun sopiva ovi. Hyvin on pyyhe jäässä.

Lämpötila historiallisen alhainen, vaan hyvin pukittelivat heinän kahinassa. Kärpäset ovat kuolleet jokaikinen. HAH! :D

Ikkuna jäässä. Se toinen oven kohta on myöskin taas jäässä. Nyt pääsi kosteus nousemaan vähän normaalia korkeammalle, koska ilmankuivain oli yön sisällä "huollossa". Kuivumassa ja imuroin sen kunnolla. Taitaa olla kuivaimella nyt päivät päätöksessä, koska ei se kovin paljon auttanut. Huomenna haen Clas Ohlsonilta uuden.

keskiviikkona, tammikuuta 06, 2016

Myydään marsuja

Uusimmassa tunnisteessa "myynnissä", löytyy päivitetty lista.

tiistaina, tammikuuta 05, 2016

Kuinka lopettaa kasvatus

Kuinka lopettaa kasvatus tai aloittaa tauko. Miten sen nyt haluaa ilmaista. Kun eläinmäärää haluaa vähentää, niin kuinka se tehdään.

Jätetään yhdistämättä pareja? True. Marsun elinikä nyt kuitenkin on aika pitkä, niin näillä on runsaasti elinaikaa jäljellä, joten menee aika pitkään, että eläinmäärä vähenee. Myynti-ilmoituksilla? Ei ole näköjään toiminut. Iso kasa samoja marsuja mulla oli myynnissä myös vuosi sitten. Lopettamalla myymättömät eläimet? Kuulostaa karulta, mutta vaihtoehto sekin on. Käärmeiden omistajat tarvitsevat omille lemmikeilleen ruokaa. Toisen kuolema on toiselle elämä.

Edellisessä kirjoituksessa jo sanoinkin, että mä rakastan jokaista viiksinenää. En mä pysty lopettamaan tervettä marsua tai enkä käskeä Mikaa tekemään niin.

Miten lopetetaan kasvatus. En mä tiedä. Blogi ei lopu. Jatkan samalla tavalla kun tämäkin blogi on aloitettu. Josko se into siitä kasvaisi jälleen. Sisustaisi häkkejäkin kenties jollain kivalla kankaalla, kuten alkuaikoina. Mulla oli ihania pehmoputkia, -petejä ja riippukeinuja häkit pullollaan. Pajusiltoja ja pajutasoja "namnamnam" -sanoi marsut. Kasvattajanimi jää tietenkin olemaan. Kuitenkin tänä vuonna syntyy nämä muutamat pennut vielä, jotka saa rekisteriin ja näyttelykäynnin hoidan heti helmikuussa tässä Hämeenlinnan näyttelyssä. Kasvattajanimen säilymisen edellytykset täyttyvät.

Huomenna pistän uuden myynti-ilmon. Tää on sanoinkuvaamattoman sydäntä särkevää ajatella tän loppuvan. Toi lopettamisen teksti oli mulla luonnoksissa oikeastaan jo syyskuusta ja muutamaan kertaan melkein poistin sen. Toisaalta sen julkaiseminen oli nyt ihan valtava helpotus. Musta tulee likimain normaali. kun mulla ei ole enää 70 marsua, vaan ainoastaan se 20.

Ostakaa marsuja.

lauantaina, tammikuuta 02, 2016

G-aby

Wallhamra Karisma pyöräytti yhden ainokaisen brindlen naaraspoikasen. Syötävän söpö pikkuinen.
Video on sävyltään seepia, koska värivideona puhelin ottaa pelkkää mustaa värimössöä, eikä yhtään suostu erottamaan valkoisen ja mustan väliltä mitään värisävyjä. Seepia näyttää paremmin vähän heikomminkin valottuneet kohdat. :)

Tässä myyntiin sitten äiti+tytär. Koko on kyllä käsittämättömän pikkuinen, joten ei varmaan viiden viikon päästä ole luovutuskuntoinen.


perjantaina, tammikuuta 01, 2016

Uusi vuosi, uudet kujeet

Marsuharrastus on tullut nyt siihen pisteeseen, että tämän on nyt loputtava. Eläinhommasta ei ole saanut sitä iloa enää pitkään aikaan, mitä joskus sai. Kaikki hyvien puolien osa-alueet on kaventuneet ja miinuspuolet kasvaneet. Kyseessä ei ole mikään äkkinäinen herääminen viimeisimmän haasteen tiimoilta. Tätä hiljaista lopettamispäätöstä on muhiteltu mielessä jo vuoden päivät. Vaikeaksi tämän tekee nimenomaan se, että marsukasvatus on ollut niin kokonaisvaltaista. Läsnä kaikessa mitä teen. Todella kauan. Mitä kaikkea mun marsuharrastukseen on kuulunut? Suurimpana osana tietenkin itse eläintenpito. Näyttelytoiminta ja yhdistystoiminta on vienyt myös runsaasti aikaa ja energiaa. Marsujen asioita on mietitty paljon monessa asiassa. Reissuilla ei ole voinut käydä, koska tätä marsumäärää ei voi jättää itsekseen viikonlopuksi. Hoitajaa ei tänne keskelle korpea saa. Etenkin kun ollaan muutettu niin, ettei täällä oikeastaan ole vielä ketään tuttuja.

Mä olen tänä syksynä usein iltaruokinnalla vaan istunut ja itkenyt marsulassa sitä luopumisen vaikeutta. Kasvatuksen loppumisen tuskaa. Mä tunnen itseni luovuttajaksi, koska mä koen, että mun projekti on vielä kesken. Mä rakastan jokaista uteliasta nenää ja sieviä viiksikarvoja, mutta miksi mä pidän niitä, jos mä näen niitä max 30 min päivässä.

Elämässä on liikaa kiirettä, että voisin harrastaa niin kun haluaisin. Työt, kaksi lasta, mies ja remontista keskeneräinen koti. Yhdistystoiminta on imenyt voimat täysin. Yhdistyksen ajatteleminenkin lamaannuttaa. Löytyy ihmisiä, joiden kanssa ei yksinkertaisesti jaksa vääntää mistään ylimääräisestä asiasta ja se on pääsyy siihen, että jättäydyin pois kaikista vastuutehtävistä. Sukutietokanta mulla on vielä ja se jää. Yhdistystoiminnan pääjuttuja on näyttelyt ja yhdistystoiminnan muuttuminen merkityksettämäksi tarkoittaa myös, että näyttelyt ovat menettäneet riemunsa. Näyttelyt ovat ollee mulle se motivaattori. Nyt se homma ei ole enää hauskaa hauskaa. Ennen sitä merkitsi näyttelyilmoittautumiseen 20 eläintä ja sitten pähkäili hiki hatussa kenet jättää pois. Nyt sitä taas näyttelyn tullen miettii ilmoittaisiko sitä yhtäkään eläintä. Viime näyttelyyn ilmoitin yhden, eikä sekään ollut oma. Tässäkin päästään ajanpuutteeseen. Olisi ihana näyttelyttää himiksiä ja ne on pärjänneetkin mun kasvateista parhaiten tässä parin viimevuoden aikana. Jos mulla ei ole aikaa trimmata niitä, niin miksi mä ilmoittaisin niitä näytelyyn. Trimmamatonta eläintähän ei kannata tuoda, koska se on vain rahan hukkaa. Eikä mulla ole enää sitä intoa näyttelyvalmistautumiseen, että haluaisin trimmata klo 21 illalla, kun lapset ovat nukkumassa. Mä arvostan omaa unta ilmeisesti aivan liikaa. Noh, jos mä en näyttelytä, niin miksi mä kasvattaisin mitään? Risteytyspörriäiset on ihania, mutta en mä halua kasvattaa vain söpön poikasen takia. Mun kasvatuksessa on ollut muita tavoitteita kun risteytykset.

Tuomaroinnista nyt puhuin viimeksi tässä postauksessa. Kamelin selkä on viimeistä kortta vaille poikki.

Ruokintapuolessa on aina vastustusta. Heinä on aina homeessa. Kolmatta syksyä peräkkäin pitää todeta, että "paska syksy". Koko syksyn heinät homeessa vähintään paalin päädystä.  Tavara oli priimaa meille saapuessa, mutta jos kelit pyörii vuorotellen pakkasella ja plussalla, niin eihän se VOI muuta kun kerätä kosteutta ja homehtua... Kolmatta vuotta peräkkäin hukkaan menee jokaisesta kuormasta vähintään kolmannes. Tänä vuonna puolet. Marsut syö heinäpaalia noin 2-3päivää. Meidän heinäpaikka Pälkäneellä on kuitenkin aika kaukana, joten olisi melko työlästä hakea esimerkiksi viikon heinät kerrallaan. Sitäpaitsi, niiden heinät on nyt loppu, joku hevostalli oli käynyt hakemassa kaiken pois. Tämä kuorma kun loppuu, niin mä en tiedä mistä saan lisää.

Siivouspäivä on kaoottinen. Joskus mä siivoan muutaman häkin siinä vaiheessa, kun lapset on saatu nukkumaan. Mikan iltavuoroviikolla se tarkoittaa kello 11 jälkeen illalla. Mä lähden otsalampun kanssa tarpomaan pimeään. Välissä pitää mennä tyhjentämään jätesäkki navetan taakse kaiken mahdollisen valon ulottumattomiin. Kuraa, kusta, paskaa ja kurjuutta polveen asti pimeydessä. Niin myöhään en tietty siivoa koko marsulaa, mutta jos tietää, ettei muuten ole aikaa, niin pako sitä on siivota edes pari häkkiä päivässä. Sehän sitten tietää, että on siivottavaa joka saatanan päivälle. Mä en jaksa. Aina sitä paskaa. Pelkkää paskaa. Harvoin on sellaiista luksusta, että SAA siivota koko marsulan kerralla. Oikeastaan sitä voisi parkua helpotuksesta, että seuraavalla viikolla ei ainakaan alkuviikolla tarvitse siivota yöllä yhtään mitään!

Tuosta työmaakopista olen kirjoittanut postauksen jos toisenkin. Ongelmat eivät ole poistuneet mihinkään. Se on ahdas (marsuilla on sama tila kun ennenkin, mutta ihminen ei mahdu siellä olemaan), ruma (ulkoa ja sisältä), vetoisa (ilma ainakin vaihtuu), jäässä (ai mitkä eristeet?), vuotava (tip-tip-tip-tip) ja äärimmäisen ärsyttävä (argh). Sinne ei halua mennä, siellä ei halua olla, mä en haluaisi pitää marsuja siellä. Uuden marsulan rakentaminen käy hankalaksi kaikin puolin tällä hetkellä, joten vaihtoehtoja ei ole.

Mä pääsin suklaaprojektissa tosi pitkälle. Mulla oli yltiöpäisen optimistinen visio siitä, että suklaa-abyn luominen ei voi olla kamalan vaikeaa. En väittänyt, että hyvän suklaa-abyn luominen olisi helppoa, mutta halusin vain saada kauniin värin siihen naamaan, johon mä olin rakastunut. Abyn naama on se kaunein marsunaama, jota mä voin ikinä kuvitella. Se vielä suklaanruskeana, niin ollaan aikalailla napakympissä. Siihen sitten aikaa myöden tuli into saada marsusta ihan oikeastikin muutakin kun pelkästään "ei hylkääviä virheitä". Mun suklaat on ollu monta kertaa BIS pöydällä. Mulla on jo monta suklaavaliota. Silti mitä enemmän tietää, sitä enemmän sitä tahtoo tietää lisää. Mun projekti on kesken. Nyt kun meillä onneksi on muitakin abyja kun vaan mun, ni mä en enää ole pärjännyt. Oon jotenkin aina nauranut sitä, kuinka ihmiset onnittelee mua rop1 ja rop2 sijoista. Hei come on, mä oon ollu ainoa. Ei siinä ole saavutusta olla roppi, jos ei ole ketään muuta paikalla. Mä koen, että pystyisin vieläkin näyttämään parempia suklaa-abyja. Jos olisi aikaa, sitähän se. Ei ole aikaa. Ei ole aikaa perehtyä jalostusvalintoihin. Pariskuntien yhdistäminen venyy ja venyy ja osa naaraista käy vanhaksi, enkä enää uskalla yhdistää. Mä en uskalla yhdistää pareja, koska mä pelkään tiineysmyrkytyksiä. Mun psyyke ei tällä hetkellä kestä enää yhtäkään naarasta, joka kuolee sen takia, että mä olen päättänyt haluta poikasia. Tiineysmyrkytyksiä nyt ei ole onneksi ollut, koska olen oppinut pitämään naaraat sopivan hoikkana. Silti se ajatus siitä mun valintojen vaikutuksesta terveen eläimen kohtaloon... Myöskin ne parhaat naaraat jäi tiinehtymättä (ja muutama kuollut) toissa kevään pellettiepisodissa. Työ menettää merkityksensä, kun jalostuksesta jää pois niin moni. Nyt vielä Marsesterin linjakin uhkaa sammua (ensiksi mainituista syistä), joten miksi mä jatkaisin. Mun ensimmäisen karvalapsen ketju katkeaa. Marsesterin tuikkeen sammuminen tytärten silmistä jättää marsulan sieluttomaksi.

Vuonna 2015 syntyi poikueita 11. Parhaiden vuosien määrät oli yli 40.

Marsuja ei halua ostaa kukaan. Ei voi teettää poikasia, jos tilat on jo täynnä. No periaatteessa mulla on nyt yksi häkki tyhjänä, mutta mä haluan vähentää määrää, en listätä. Aikuisia myytäviä marsuja on ollut jo pitkään yli 20kpl, jotka voisivat lähteä vaikka heti. Vanhemmat naaraat ei mene kaupaksi. Kukaan ei halua niitä. Ne jää käsiin. Sopupeluri esimerkiksi on ollut myynnissä kohta kaksi vuotta, onneksi sai nyt ihanan kodin, jossa on jo ennestään ollut Maailman abyja. Lemmikkilauma ja muutamasta laumasta pari tärkeintä jää kotiin.

Jos joku on kiinnostunut himalayakasvatuksesta, niin nyt olisi mahdollisuus saada näitä kaunokaisia Suomesta. Ruotsissa on kasvattajia, joiden kanssa yhteistyö varmasti onnistuu. Briteistä on usein tuotu marsuja tänne, joten nou problem. Suvut ovat läheisiä, onneksi rekkisteröintisäännöt muuttuvat nyt vuoden alusta. Säännöt hyväksyvät selfien käytön himalayojen kanssa, joten pitkäjänteiselle kasvattajalla tämähän on ihan helppo nakki aloittaa. Selfejä mulla ei nyt tällä hetkellä ole, mutta himmyjä löytyy kuusi naarasta ja neljä urosta.

Päätös on väistämätön. Mieli väsyy, vaikka osa asioista hoituu konemaisesti. Täytyy suojella sielua väsymiseltä. Sellaista supernaista ei ole, joka tästä suoriutuisi ja tulisi mun eläimet hoitamaan. Tää oli nyt tässä.

Tämä ei välttämättä ole Maailman loppu.

Ajattelen tätä taukona. Never say never. Jätän itselleni pari suklaaurosta ja tuolla on yhdistettynä vielä kaksi naarasta Marsesterin linjaa. Toivon, että parin vuoden päästä ne suklaaurokset ovat vielä toimintakuntoisia ja astuisivat naaraat tiineeksi. Haluan kaikki marsut sisälle lemmikeiksi. Kerroshäkki tähän olohuoneen nurkkaan tietokoneen viereen.