keskiviikkona, heinäkuuta 29, 2009

Elämää

Nää on syöppöjä. Laitoin tuoreet heinät palloihin ja heinäseimiin noin tunti sitten. Äsken kävin täyttämässä ne uudelleen. Olivat popsineet tallilta tuodut superpehmeät timotein versot suihinsa ihan ennätysvauhtia. Semmoista mukavaa, lehtevää, noin 40cm. Mulla on siellä tarhojen välissä joutomaalla oikein vakipaikka. Nyt siellä on kasvanut leikattujen tilalle uutta siihen mittaan, että oon aloittanut alueen "alusta". :D Oikeen pullaheinää. Karkkia. Kuivaheinä ei oikeen meinaa maistua tän jälkeen... Ylläri. Kävin kyselemässä M&M:stä Lottien 18kg säkkiä, mutta myyjä oli kummissaan. Ei ollut kuullutkaan, mutta lupasi ottaa selvää saako omenaporkkanaa. Koneella näkyi kauravenhälese vain ja omenaporkkanaa tahdoin. Toivottavasti, kun yksittäisten pussien kantaminen käy jo pikkuhiljaa hermoon.

Nää on myös juoppoja. Mammalaumalla meni noin 1,5L vettä vuorokaudessa jo jossain vaiheessa. Nyt kulutus onneksi laski, kun otin Palalta lapset pois. 5-6 viikkoiset vielä roikkuivat tississä kiinni ja Pala juotti niitä onnellisena edelleen... Nyt menee enää litra. Muissakin häkeissä on lämpötilasta riippuen pullo tyhjenee rivakasti tai todella rivakasti. Ja sitä kusen määrää... Noh, arvata voi.

Juju ja Gaattori ei ole tajunnut pyyhetestin ideaa. Ne saa siirtyä takaisin tavalliseen purukuivitukseen, kun tota niiden alusmattoa sais mun nenän mukaan pestä useammin kun kerran viikossa. Ei kannata.

Ostettiin lisää kehyksiä. Tarkoitus saada marsuhuoneeseen kehyksiin parhaita marsukuvia. Olohuoneeseen suunniteltiin pikkukehyksiin jokaisesta poikueesta poikuekuvat. Semmoiset luokkakuvan tyyppiset. Seepiasävy olis hieno. Yhtenäinenkin varmasti, kun jokainen poikue on kuitenkin kuvattu eri taustalla.

Sain VIHDOIN rekisteripaperit lähtemään postiin. Ei ne olleet tuossa jääkaapin ovessa varmaan kun kuukauden...

Nordic alkaa jänskättämään entistä enemmän. Sain juuri viestiä, että Alfonso voi Ruotsissa oikein hyvin ja sain kuvia siitä suklaanaaraasta mikä tulee mulle sillon syyskuussa vaihtokauppana Breezeristä. Näytti kivalle, mutta kuvanlaatu oli aika heikko. Ketä mä ilmotan Nordiciin?

sunnuntaina, heinäkuuta 26, 2009

Marsula

Nyt on huone valmis.

Kuva ovelta


Kuvat toiselta puolelta.




Seinällä roikkuu ruusukkeet. Oven yläpuolella on Jujun ja Jämän valioarvon paperit kehyksissä. Sinne tietty toivotaan joskus lisätäytteitä (ei kerrota, että reijät on porattu valmiiksi). ;) Ilmoitustaulun yläpuolelle on tarkotus pistää jotain parhaita kuvia kehyksissä. Ja ilmotustaulun alapuolelle pitäis laittaa joitain koukkuja, jotta saa roikkumaan esim rikkaharjan ja heinäpussin ja semmosta. Jätesäkki kuuluu normaaliin sisustukseen, kun siihen nostellaan poisppukitellut purut lattialta, pudonneet heinät ja papanat ym.

Häkkejä on siis kolme.
-Vuosi sitten tehty puinen tummanpunaruskeaksi petsattu kolmekerroksinen (taikisluukut) on 180 x 60cm. Kerroskorkeus muistaakseni 45cm. Ylimmässä kerroksessa on enemmän ilmaa.
-Viime syksynä tehty musta metallinen nelikerroksinen 50 x 90cm. Kerroskorkeus 35cm jos oikeen muistan. Siinä on luukut edelleen kiinni naruviritelmillä, jotka katkeilevat säännöllisesti.
-Sitten toi uusi. Nelikerroksinen hieman harmahtava on "antiikkihopea" maalilla maalattu, eli alla musta ja päällä halkeillut hopeamaali. Kokoa uusimmalla hökötyksellä 132 x 60cm. Taustalla on sinkitty pelti, joka vielä hohtaa peilin lailla. :D

Ne on hitsattu putkesta, tangosta ja verkosta kasaan. :) Itse tehtyjä siis.

Pöydällä on hamsteri Harvesteri. :)

Tarttis sen kalansilmälinssin, että sais kunnon kuvat.


Laumakriiseilyä

Barbaari päätti haluta laumansa johtajaksi. Breezerin, Artturin ja Karbiinin kanssa elämä on tähän mennessä sujunut ihan mukavasti. Pikkuisina poikasina (no vähän enemmän ikää kun pari kuukautta) ne työnnettiin Karbiinin huollettaviksi ja alun jälkeen kaikki meni kivasti, vaikka välillä käytiin näyttelyissäkin ja kaikkea. Nyt alkanut kriisi johtui todennäköisesti juuri häkin vaihtamisesta ja siitä, että yhdistetyt uudet pariskunnat aiheuttivat mölyä ja varmasti hajuja, joka pistää urokset sekaisin. Barbaari pisti Karbiinia turpaan niin, että Karbiinilla on korva halki, nenässä naarmu ja silmässäkin jotain. Muissa pojissa ei naarmuakaan. Tarttee käydä hakemassa Karbiinille silmätipat. Toivottavasti sen korva parantuu hyvin. Se mahtoi olla kipeä. Barbaari laitettiin yksiöön häpeämään ja Breezeri sai sunnitellun tyttöystävänsä. Karbiini äkäpusseilee Artturille aina ajoittain vieläkin, mutta Artturi osaa varoa ja olla ärsyttämättä Karbiinia. Karbiiniparka on kyllä jotenkin kummallinen käytökseltään, mutta kai se ottaa egolle, jos johtajuus ja lauma hajoaa.

Impaktori ja Emperori sai muuton myöskin tuohon uuteen häkkiin ja saivat seuraksensa I-pojat. Siellä on ollut vilinää. Eilen illalla Emperori kuvitteli olevansa emperor ja Impaktori oli kummissaan ja meni Emperoria lähinnä pakoon, kun toinen koitti nokitella. Aamulla tilanne oli palautunut normaaliin ja Impaktori astui Emperoria aina ohimennen. :D I-pojat olivat aluksi kaikki ahtautuneet samaan putkeen, mutta nyt pukittelevat pitkin häkkiä. Impaktori ja Emperori ovat tietenkin innoissaan uusista pikkuasukeista.


Pariskunnat

Tara ja Breezeri yhdistettiin siis eilen. Häkiksi ne saivat pyyhetestihäkin ja hyvältä näyttää. Tara ei tykkää Breezeristä ja Breezeri huristelee hurmioituneena. Tästä pariskunnasta toivon suklaa-abyja, koska molemmat vanhemmista on suklaakantajia. Breezeri muuttaa seitsemän viikon päästä Ruotsiin, joten käytän sitä nyt itse. Mutta toivon kovasti saavani sieltä kivoja poikasia suklaaprojektiin.

S & FIN MVA Aniara´s Kelpo Kalle sai kaksi tyttöystävää. Suklaanaaras Defenderin sekä Corianterin. Molemmat naaraat on mun mielestä karvan verran liian nuoria vielä mammailuun, mutta Kallella on tässä lähiaikoina ollut tiinehdyttämisprosentti nolla. Josko nuori naaras tiinehtyisi herkemmin. Noh, jos ei tiinehdy, niin onhan sitten aikaa yrittää tässä ja hankkia myöhemmin toisen uroksen jos mitään ei tapahdu. Kallellahan on jo ikää, joten odotukset ei oo kovin korkealla. Defenderille on uusi puolisko jo tyrkyllä, mutta Corianterista en ole ihan varma...
.

torstaina, heinäkuuta 23, 2009

Häkki!

Saatiin häkki maalaamosta kotiin eilen ja voi että miten on hieno! Maalattu antiikkihopea-nimisellä maalilla eli siinä on pohjalla musta maali ja mustan pinnassa on "halkeillut" hopea. Uuulalaa. Luukkujen/ovien kalteriosan suojasin maalausta varten niin, että siinä ei ole maalia. Häkin sivuverkoissa on maali, mutta sekään ei näytä hullummalta. Häkissä on vielä laitettu aina ylemmän kerroksen kattoon sellaisia renkaita, joihin on helppoa ripustaa vaikkapa riippukeinuja, tasoja tai salaattipalloja!

Mutta käyttöön sitä ei ihan vielä saa, vaan se tarvitsee pientä säätöä.
-takalevyn/takaseinän kiinnitys, aloitettu
-ovien/luukkujen kiinnitys elikkä saranat ym
-ovien ja saranoiden reijät tarvii porata auki, kun ne on nyt täynnä maalia
-oviin nupit ja salvat (on hienot, katotaan onko toimivat...)
-aaltomuovin leikkaus (kahteen kerrokseen uupuu vielä muovit)
-pyörät kiinni, tehty

Meillä on ollut yhteistä aikaa niin hurjan vähän, ettei olla keretty saamaan sitä kasaan eilen vielä. Josko huomenissa...


Marsuliikennettä vaihteeksi täältä poispäin.
Nyt viikonloppuna H-poikueesta Hoppari matkustaa uuteen kotiin, niilläkin on ikää jo 2kk. Mihin se aika on hurahtanut? Ensi viikon viikonloppuna on sitten useampi hakija, kun Jazzari ja Brianda lähtee. Gaattori ja Insinööri menee kans. Messinakin saattaa muuttaa jo ensi viikon viikonloppuna. Mahdollisesti myös Violetta ja Milla, mutta siitä ei ole sovittu vielä mitään kummempaa. Seuraavalla viikolla lähtee Karbiini ja Hipsteri.
Ilopilleri haetaan elokuun puolen välin aikoihin. Hupparin muuttopäivästä ei oo ollu puhetta. Todennäköisesti sekin on elokuussa.

Mun piäniä!!! Ja isoja! Tulee valtava ikävä. Millaan, Karbiiniin ja Briandaan oon kiintyny paljon enemmän kun oli tarkoitus, kun ne tuli. Etenkin Karbiini.

Toisaalta hyvähän se on että eläinmäärä laskee. Tässä on aikalailla mun hoitomaksimi. Justiinsa tuli uusi häkki, mutta sen ei oo tarkoitus kasvattaa marsumäärää. Pienentää vähän laumoja ja lisätä tilaa. Pienimmän häkin voisi sitten jättää tavalliseksi hyllyksi, jos hyvin käy.


Pissalaatikkotesti Impaktori+Emperori ja Juju+Gaattori kaveruksilla on jatkunut edelleen. Tarvii hankkia se rikkaimuri, niin homma vähän helpottuu. Nyt oon iltaisin lakaissut ylimääräiset papanat pois sieltä ei-pissalaatikko-alueelta. Juju on kyllä kuljettanut sitä puupellettipölyä pitkin sitä mattoa, että se on jo vaihtokuntoinen... Impaktorin matto on vaihdettu kerran.

lauantaina, heinäkuuta 18, 2009

Pulinaa

Marsut on saaneet häkin täydeltä tuoretta heinää, kuivan heinän kulutus on aika minimaalista. Mammalauma syö ja juo kaiken minkä ne näkee. Ihan sama vaikka miten paljon laittais. :D Mammalaumassa on kyllä paljon syöjiäkin. Näkyy häkin likaantumisessa samalla tahdilla. Poijaat syö kans kaiken. Tai kyllä ne ronkeleita on. Ne kiskoo melkeen kaikki alas ja syö lehdet. Heinänkorret jää. :D

Impaktori+Emperori häkki on ollut nyt pyyhe / matto / pissalaatikko kokeilussa pari viikkoa ja ihan hyvältä vaikuttaa. Juju+Gaattori pääsi samaan kokeiluun mukaan viime siivouksessa. Marsulan jätteen määrää on pakko vähentää jotenkin, kun taloyhtiössä on hurjasti pienempi roskis kun edellisessä. (Edellisessä asukkaita 27 huoneistoa, tässä 10...) Toivottavasti tuo pyyheprojekti tuottaisi tulosta. :)

Muuttoevakosta tuli Milla, Brianda ja Violetta kotiin ja voi missä kunnossa. Brianda ja Violetta meni siis synnytyksestä vielä vähän toipilaina ja hoikkina ja Milla timminä tyttönä. Nyt Brianda ja Violetta on niin hienoa pakettia että. Milla on saanut massaa hyvin eikä ole pelkkä timmi, vaan suoranainen tiiliskivi. Kaikilla turkki kiiltää ja kimaltaa eikä juuri karvaakaan lähde irti. Niitä oli paapottu siellä yli kaiken. :) Tuoretta heinää annettu monta kertaa päivässä, voikukkaa, apilaa, kaikkia lehtiä ja muita (valtavan) pihan antimia myöskin. Aina oli "nuhjaantuneet" korjattu häkistä pois ennen seuraavien laittoa. Papanat oli kerätty käsin pois kait joka ilta ja pissakohdat kans. Purut vaihdettu kokonaisuudessaan kerran viikossa.
Paluu arkeen. :D Passaus päättyy, vaikka miten kiljutaan.

Millalta repeytyi kynsi ikävästi. Se sai hepulin ja ryhtyi räpiköimään nostettaessa, niin kynsi taisi siinä osua häkin reunaan tai tarttua paitaan. Mulla oli paita ihan veressä.

Meidän uusi häkki vietiin torstaina maalaamoon. Ensi viikolla se saadaan toivottavasti maalauksesta. :) Sit saa poijaat hyvät oltavat. Tai toisinsanoen: pojat saa tyttöystäviä. :)

Pareista ollut pohdintaa muutenkin. Nyt justiinsa ei ole ollut tilaa vaihdella laumoja niin, että voisi pareja muodostaa, mutta kunhan uusi häkki tulee, niin Ruotsiin Nordicissa lähtevä Breezeri saa kumppanikseen Tara-tyttösen. Aniara´s Kelpo Kalle koitetaan parittaa Corianterin ja Defenderin kanssa. Kalle tosin saattaa olla jo kykenemätön, mutta Corianteri ja Defenderi on niin nuoria, että saavat asustaa Kallen kanssa pitkälle syksyyn ennenkun vaihdan toisen uroksen jos mitään ei tapahdu. Nordicin jälkeen yhdistetään kotiutuva Alfonso Berbeeriin. :)

Yhdeksän pienokaisen paperit odottelevat postiin vientiä. :)

Ja Nordic.
Jänskättää jo. Varasin huoneen sieltä näyttelypaikan majatalosta. Täältä olis tyrkyllä lähtemään 18 marsua näytille. Näitä uusia näyttelytettäviä enimmäkseen. Se on vielä la-su näyttely, niin tekisi mieli viedä kaikki mahdolliset. Mut en mä 18 eläintä ikinä jaksa puunata näyttelykuntoon. Viis olis siis menossa jo pelkästään pet luokkaan. Muitakin vois viedä pettiin. 14 marsua mulla on mahdollisuus kuljettaa, kun enemmälle määrälle ei ole bokseja. Ketä mä otan mukaan ja ketä mä jätän rannalle? Välillä päähän ilmaantuu ajatus, että kehtaanko mä mennä sinne ollenkaan, mutta ei kai se pitää jonkun pelastaa muut viimeiseksi jäämiseltä. :D Noh, voittamaan sinne mennään vaikka mä kyllä hypin riemusta, jos sieltä yksikin serti tipahtaa.
Oletan tietty, et abyja tuo muutkin kun mie.
Nordic päivälle ilmotan vaan nää mun silmään paremmat ja sunnuntaille sitten kaikki (11?) abya ja ridgebackit. Mut entä jos mun silmä sanoo jotain muuta? No sunnuntaina ketuttaa sitten, että meni väärinpäin. :D Opinpahan. Toivottavasti Ferraari ilmaantuu Nordiciin kans. Se on siis Millan tytär, joka on sijoituksessa Hämeenlinnassa.

Pui.

sunnuntaina, heinäkuuta 05, 2009

Nimet päätetty

H-poikue
Hui-Hiippari
Hei-Huppari
Hip-Hoppari
Hih-Hipsteri

I-poikue
Ilopilleri
Itkupotkuraivari
Insinööri

J-poikue
Jazzari

Marsuhuoneessa on tosiaan kaikki marsut nyt ja ovat tottuneet muutokseen. Kuikuttavat normaaliin tapaan ja nyt niitä on mukava siinä katsella ja huoltaa. Kolmas kerroshäkki tulee maalauksesta todennäköisesti ensi viikon lopulla.

I-poikue oli kyllä lilac projektin kohdalle aikamoinen onnenpotku. Pelkäsin pelkkiä kantajia. Pelkäsin olemattomia rusetteja. Toki hirvitti myös mamman kohtalo, kun Pala on rakas ja poikue tärkeä askel projektille. Ja pelkäsin myös naaraita, koska naaraille täytyy sulhanen keksiä jostain ennen kun niillä menee "ikä ohitse" urosten käyttö jalostuksessa on kuitenkin pitkäikäisempää. Jos isäänsä tulevat, niin ovat täydessä iskussa vielä neljän vuoden päästä...