Kyllä mä olen kaivannut näyttelytoimintaa. Eilen oli PiNan näyttely, jossa oli SMY mukana pitämässä marsujen ulkomuotoluokat ja mä olin tuomaroimassa pet-luokkaa. Ihanaa. Kai mun oikeesti täytyy jatkaa tätä kasvatusharrastusta, jotta mä pääsen mukaan, koska on tota hommaa ollut ikävä.
PiNan puolesta meillä oli vaan hamstereiden lemmikkiluokat ja buffa.
YLE:n toimittaja oli ottanut yhteyttä Jarnaan ja kysynyt, että voiko tulla tekemään radiohaastattelua. No tottakai! Se tuli suorana johonkin "Menossa"-ohjelmaan. Tai matkalla, liikkeellä, tms niminen juttu siis. Siinä yhteydessä sitten halusivat vielä tarkemmin sitä tuomarointia kuvata, joten mä suostuin sitten tiivistelmänä näyttämään "tuomaroinnin". Näin jälkeenpäin ajateltuna jäi monta asiaa sanomatta, mutta ehkä tämmöiseen lyhyeen pätkään ei kovin pitkiä jaaritteluita olekaan tarkoitus kuvata.
Klikkaa ja katso koko juttu YLE Tampereen facebookista
Marsujen kasvatusta Hämeenlinnassa kasvattajanimellä Maailman. Marsukaksikko Marsesteri ja Hammastelija saapuivat talouteen 2007 ja siitä se lähti. Kasvattajanimestä tuli virallinen tammikuussa 2010. Sydämen ovat vieneet abessiinialaiset, mutta tilaa on myös ridgebackeillä, himalayalla ja peruaaneilla. Marsujen palvelijana Aida. Eläinperheeseen kuuluu myös, kaksi koiraa ja kolme shetlanninponia.
sunnuntai, tammikuuta 15, 2017
keskiviikkona, tammikuuta 04, 2017
Poikasia pitkästä aikaa
Ihania pieniä karvapalleroita syntynyt! Maailman Eeppinen Karvahanuri sai kolme agoutia poikasta. Goldenagouti/golden uros, goldenagouti/golden naaras sekä goldenagouti/white/golden naaras. Kolmevärinen jää kotiin, vaikkakin molemmat naaraat on aivan ihania. Pikkuinen urospoikanen tulee myyntiin. Isänä on suklaa-abypoika Maailman Överi Toveri. :)
Sanottakoon, että vuoden 2016 aikana Maailmalla syntyi 4 poikuetta. Edellinen poikue kesäkuussa ja sitä edellinen helmikuussa.
Sanottakoon, että vuoden 2016 aikana Maailmalla syntyi 4 poikuetta. Edellinen poikue kesäkuussa ja sitä edellinen helmikuussa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)