sunnuntaina, joulukuuta 06, 2009

Näyttelyreissu Lohjalle

Näyttelyreissu Lohjalla 5.12.2009 Marsuyhdistyksen Grand Gala.

Suklaaprojektin uusi tähtiuros Kaarle Suurti muutti sijoituskotiin Noralle. Hurja ikävä on jo nyt. Eikä se olis halunnu lähteä. Koitin sitä sinne Noran boksiin laittaa, niin se ei millään meinannut mennä. Tipalla oli varmaan kolme kertaa ettei häippässyt lattialle, kun rimpuili sieltä boksista. Jopa yhden kynnen tukipisteellä ponnisti takaisin ylös ja syliin. <3


Näytsitulokset oli vaihtelevia.

Pettiläisille ei olla keretty tekemään mitään, joten ei ihme, että pisteet oli alhaiset. Impaktori sai kuman ja Juju kupan kuitenkin. Mut meillä on ollu ihan kamala kiire, että näytsivalmisteluita ei vaan oo ollu aikaa laitella. Eikä jaksamistakaan.

Ulkomuodossa Kaarle Suuri suklaa ei ollut edes viimeinen!! Olin ihan äimänä. Olin varautunut siis siihen, että kun tuon suklaan, joka ei ole hyvä aby, niin saan haukut. Juuri tästä, että ryhdyn pilaamaan vaivalla jalostettuja rotuominaisuuksia väriä hakemalla jne. Mut ei. Tuomari kehui, että joku jaksaa tämmöistä projektia ja vielä jaksaa tuoda niitä näytillekin vaikka eivät ole ihan proper, kelvollisia. Kuitenkin rusetit ja harjat siellä missä pitää, vaikkei mitenkään hyvät. Ja Suurihan on vasta muutaman päivän yli 2kk. Sijoitus siis 4/5.

Avoimessa Hiippari oli 2/8 ja sai sertin. Se tarkoittaa sitä, että mulla on nyt jo TOINEN omakasvattivalio!!! WOW. Hiippari on ollut neljässä näyttelyssä ja kolme sertiä kasassa. Hurjaa! FIN MVA Hui-Hiippari!
:19:
Barbaarin VV-pisteiden metsästys ei luonnistunut. Sijoitus mukava muistaakseni 3/8, mutta ei sertiä. Barbaari on alkanut käyttäytymään huonosti nykyisin. Vaikeaa pitää laudalla kunnolla.

Ei-standardissa Jazzari siis hylättiin, kun rusetti kyljessä on liian suuri. Tiesin sen, mutta sain kuitenkin arvostelun. Sitä tultiin hakemaan. Fatsseri oli avoimen viimeinen. Olemattoman harjansa takia. Olin sitäpaitsi saanut se nypittyä ihan pilkulliseksi!?! Kotosalla se oli ihan ok ja pesunkin jälkeen, mutta meillä on huono valo. Marsuparka. Ferraarista tuomari tykkäsi. Oliko muistaakseni kolmas. Impaktoristakin se tykkäsi ja sen nyppimisessä olin onnistunut, koska se kehui turkkia. Impaktori oli neljäs.

Tein toisen koearvosteluni pet tuomari koulutuksessa ja se meni läpi. Enää kirjallinen koe ja sitten oon tuomari! Mika teki eka koearvostelun ja läpi meni.


Viikon päästä sitten kuulumisia Ruotsin reissulta. Barbaari ja Hiippari lähtee metsästämään Ruotsin sertejä. Marsesteri lähtee myöskin mukaan tarkoituksena napata kolmas silver-tarra ja saada arvonnimi Guld Pet.


Rekisteröintejäkin tuli tehtyä.
Kaarle Suuri M755-09
Katariina Suuri M756-09
Keisari M757-09
Kentauri M758-09

Ei kommentteja: