sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2012

Kuukauden marsu: Mira´s Imelda



Kolmanteen esittelyyn meidän toinen supertärkeä lemmikki: tortoisehsell&white naaras Mira´s Imelda. Hammastelija syntyi 19.6.2007. Hammastelija varattiin elokuun alussa ja haettiin meille Kangasalan näyttelystä. Kasvattaja Heli oli jo ruvennut tykästymään tähän pieneen rääpäleeseen, joka ei muille ollut kelvanut lainkaan. Oli kuulemma ollut koko poikueen pienin. Hitaasti, mutta varmasti Hammastelijasta on kasvanut ihan keskikokoinen päärynävatsainen kipittelijä.

Hammastelija nimen se sai heti välittömästi kotiin tullessaan. Käytiin hakemassa se lähimmästä marsunäyttelystä ja sitten kotona otettiin sitä boksista ulos. Mika työnsi käden boksiin ja Hammastelija tervehti Mikaa hampaillaan. Nykyisin Hammastelija on enemmänkin nuoleskelija tai pusuttelija... Hammastelija asui kaksi viikkoa yksinään, kunnes Marsesteri tuli luovutusikäiseksi ja haettiin kotiin. Voi sitä ilopukitusten määrää, kun ei enään ollut yksinäistä. Oli kaveri, jota pureskella! Noh, selvää siis, että Hammastelija oli pomo.

Joulukuussa sitten laumaan tuli lisään Wallstreet´s Leah eli Hissi. Hissin kanssa Hammastelijalla synkkasi heti. Niillä on alusta asti ollut aina kiimatkin samaan aikaan. Molemmat huristelee peräkanaa vuorotellen toinen etummaisena ja toinen perässä. Hissi saa Hammastelijaan usein kivasti pukitteluvauhtia. Hissin kanssa aika lailla majakka ja perävaunu: tasavahva pari ja parhaat ystävät.

http://nakertaa.net/marsu/kuvat/Naamakuva02.jpg
Hammastelija ja paras kaveri Hissi.

Hammastelija rakastaa parsakaalia, omenaa ja kukkakaalia. Kuivaherkuista paras on ehdottomasti nokkonen! Hauskin ruoka on mustikka, koska sen jälkeen turkissa on liloja raitoja, kun mustikkaisilla suupielillä ryhdytään pesemään itseään. Muahaa!

Pahana tapana Hammastelijalla on kalisuttaa kaltereita iltaruokien jaon aikaan. Se nojaa vuorotellen etutassuilla korkealle tai hammastelee kalteria. Ei sitten millään malttaisi että herkut tulevat sieltä häkin sisäpuolelle. Kovin moni tätä ei meidän marsulassa tee. Hammastelija, Särmäri, Gia ja Campsu ovat kolisuttajia.

http://nakertaa.net/marsu/kuvat/Hammastelija13.jpg
Rentoa oleskelua.

Luonteeltaan Hammastelija on hauska kipittelijä. Heinäpussin rapinasta tulee pukituskohtaus ja puhtailla puruilla kävellessä askeleessa on huvittavan paljon "joustoa". Ei siis popkornailua, vaan hyvin joustavaa hölköttelyä. Nuolee sormia ja putsaa laumatovereiden korvat. Perin mammamainen vanhemmiten, vaikka aluksi oli tosi ilkeä Marsesterille.

http://nakertaa.net/marsu/kuvat/Hammastelija2010kesa.jpg
Hammastelija on myös MarsuMagazinen kansikuvatyttö kesällä 2011.

Tällä hetkellä Hammastelijalla on pieni kasvain takapuolessa. Se ei ole kipeä, eikä haittaa liikkumista, joten en ole asialle tehnyt mitään. Huolestuttavasti se kasvaa, joten tässä kauhulla odotetaan milloin täytyy tehdä ikäviä päätöksiä. Leikkaukseen ei taida olla asiaa: Hammastelija on ihan kohta 5v.

2 kommenttia:

Pauliina kirjoitti...

Voi että kuinka ihana toi riippumattokuva :) aivan super suloinen! Pitäisköhän meidänkin tytöille hommata joku löhöilypaikka :D

Vivian^ kirjoitti...

voi kun näistä sun kirjotuksista oppii paljon :)