lauantaina, kesäkuuta 20, 2015

Oman pellon ihanuus

Onko sen oman heinäpellon omistaminen nyt niin autuaan onnelliseksi tekevä juttu.


Ihanan vihreä pelto tuulessa aaltoilevaa heinää. Mukavaa ja helppoa kerätä marsuille siitä kassikaupalla tuoretta mutusteltavaksi. Viikatteella vaan huis-huis nurin ja siitä nostelee vaan isoihin Ikean kasseihin ja kantaa marsulaan. Eikö niin? Kuva on otettu siitä kohdasta, missä kasvaa vain heinää. Suurimmaksi osaksi tuolla on ohdaketta ja nokkosta.


Noh, ei todellakaan. Kun menee seisomaan tuohon ihanaan vihreyteen, voi huomata, että heinä kasvaa harvassa. Hyvin harvassa. Vuosien saatossa niittämättä ollut pelto on kasautunut täyteen vanhaa kasvustoa, joka tukahduttaa tehokkaasti kaiken. Heinä on korkeaa, mutta tuon edellisvuosien lakoontuneen kasvuston takia viikatteella ei voi heilua lähelläkään maata, ellei tahdo saada viikatetta täyteen ruskeaa vanhaa talven maannutta heinää. Mä en edes muista nyt ton kyseisen heinäkasvin nimeä, mutta se ei kuulu niihin kasveihin, joissa olisi parhaiten ravinteita eläinten ruokkimista ajatellen. Timoteitä tuolta ei löydy enää.

Toisen pellon kävi eräs tuttu viljelijä kääntämässä ympäri ja oli kyllä kovaksi pakkautunut maa. Pelto on ollut ehkä kymmenen vuotta kääntämättä, niin siinä sai traktori ottaa auran ylös muutamaan kertaan ja peruuttaa uudelleen vauhtia. Siellä kasvoi jo peukaloa paksumpaa haapaa. Kunhan viljelijät ehtivät, niin tulevat kylvämään siihen timotein. Tavoitteena saada siitä sekä marsuheinää (tuoretta), että laiduntilaa mahdollisille lampaille, joskus tuleville vuosille. Omaa kuivaheinää tuskin ryhdytään tekemään, koska meiltä ne välineet puuttuu ihan traktorista lähtien. Kuivaheinän teko on herkkää puuhaa ja saadaanko sitten viljelijät paikalle täsmälleen oikeaan aikaan, ettei mene hyvä tarkoitus sillä pilalle. Viljelijöillä kuitenkin on etusijalla ne omat työt, eikä meidän puolen hehtaarin harrastepelto.

Ei kommentteja: