Sissus, että olin eilen oikeaan aikaan marsulassa.
Ihmettelin, miksi Purri ei hae iltaporkkanaa ja näin jo kauhukuvina mielessä seuraavan tiineysmyrkytyksen. Avasin luukun ja työnsin porkkanaa kohti kulmaa ja se haukkasi. Siirryin jakamaan porkkanat seuraavaan häkkiin ja hetken päästä alkoi kuulumaan rytmikästä vingahtelua. Synnytys. 💕
Ruokinnan jälkeen jäin istumaan häkin viereen, vähän väliä vilkuilin ja sit 20min mun saapumisesta siellä oli poikanen joka ei liikkunut. Megaiso ja mamma putsasi aivan väärästä päästä. Poikanen ei vieläkään liikkunut. Tökkäsin vähän, ei liikettä. Nappasin käteen ja sillähän oli vielä kalvot naamalla. Valkoiset tassut oli ihan sinisiä ja poikanen ihan reagoimaton ja veltto. Onneksi ei paljon tarvinnut hieroa ja putsata pyyhkeellä, kun ensin haukkoi vähän henkeä ja sit ryhtyi hengittämään kunnolla. Mutta sen pienen hetken olin kyllä hivenen kauhuissani. Tai enemmän kun kauhuissani, että mun käsiin EI SAA kuolla kukaan. Hetkeä myöhemmin olisi ollut liian myöhäistä.
Purri oli ekassa poikueessa tehnyt myös yhden megaison ja poikanen oli löytynyt kuolleena, joten kyllä oli luojan kiitos, että satuin menemään ruokkimaan myöhemmin kun yleensä.
Toki, koska ihminen ei koskaan ole tyytyväinen, niin olisin tietenkin toivonut geenikeijun arpajaisissa sitä suklaata tästäKIN poikueesta, mutta eipä sitä tälläKÄÄN kertaa suotu. Tuntuu suklaaprojektin kannalta kyllä enemmän kuin epätoivoiselta. Kaikki alkaa olemaan suklaakantajien lapsia, joten en voi enää olla varma, että onko niillä sitä geeniä enää... Mutta iloitaan elävästä poikasesta.
132g oli paino nyt. Kivan näköinen, rusettien linjat superhyvät! Ja tietenkin supersöpö! Menee heittämällä syntymäpainojen top3, koska yleensä meillä abyt on sen 80-90g.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti