Oltiin lemmikkimessuilla ja olin yhdistyksen pisteellä lauantaina yleishäärääjänä sekä sunnuntaina tuomarina. Molempina päivinä pidin infolavalla marsujen perushoidosta tietoiskun. Oli taas jännää, vaikka helposti se sujuu. Marsuista nyt voi puhua suu vaahdossa, niin ongelmana onkin on tiivistää perusasiat semmoseen noin 20 minuuttiin.
Yhdistyksen piste oli vilkas ja keräsi kiinnostuneita. Meillä oli suomenmestaruusnäyttelyt ulkomuodossa ja pet-luokassa sekä ryhmäluokat. Ulkomaisia tuomareitakin oli kaksin kappalein! Pitkä infopöytä, paljon esitteitä ja tv-näyttö, jossa oli myös näyttelyn etenemisen tiedot ajantasaisesti päivittyvänä. Näyttelyiden järjestämisen kannalta meillä oli PAPERITON näyttely. Eli arvostelukaavakkeet ryhmiä lukuunottamatta oli kaikki sähköisenä. Aika super huikeaa! Lisäksi oli molemmilla puolilla aluetta kaksi esittelyhäkkiä sekä temppumarsujen esitykset kahdesti molempina päivinä. Ja meidän alue oli SUURI. Ahkeria rupattelijoita yhdistyksen väestä oli varsin monta ja tuntui, että ruuhkaa oli kokoajan. Tavoitteena on saada kaikille marsuista kiinnostuneille perusasioita oikeen ja kertoa miten niitä sitten kotona voi asuttaa ja mistä niitä ostetaan. Jos saisin euron joka kerta kun kuulin taustalta "kato hamstereita", olisin miljonääri.
Tulipa oiva aasinsilta, kun rahasta puhuttiin.
Yhdistyksellä oli myös marsujen sylittelypiste tänä vuonna. Viime vuosina sekä Helsingin että Tampereen messuilla kävijöiden toiseksi yleisin lause (hamsterin jälkeen) on se, että saako paijata ja kolmas on että saako ottaa syliin. Neljänneksi yleisimpänä lauseena varmaan marsun elinikä, mutta palataan tähän sylittelyasiaan. Ihmiset ovat tätä syllittelyä pyytäneet ja ajateltiin, että mikäs siinä, kun järjestetään sopiva valvottu paikka. Aiempina vuosina joku on antanut marsun pyynnöstä syliin ja siitä on seurannut kaaosta ja katastrofia, kun hommaa ei oltu ennakolta mietitty ja organisoitu. Nyt organisoitiin. Meillä on harrastajilla sylissä viihtyviä marsuja ja paljon ihmisiä, jotka voi tätä vahtia ja organisoida. Kohderyhmää lähinnä siis lapset ja oltiin laitettu istumapaikka lattialle monen fleecepeiton päälle ja siinä oli myös istuinalusia. Suunniteltiin siihen pieni 2€ maksu, koska ilmainen sylittely tosiaan tuo vain kaaoksen ja maksu rajaa myös sellaisia pois, jotka ehkä vetää homman leikiksi.
Suosio.
Oli.
Käsittämätön.
Jonoa oli kokoajan kun sylittelypiste oli auki. Oltiin siis kerrassaan hämmentyneitä, että miten ihmiset nyt näin paljon tästä kiinnostui.
Jäin miettimään ensimmäisen päivän jälkeen siinä olevien lasten olemusta, koska siinä oli paljon myös oikeasti todella pieniä ihmisentaimia, varmasti 4-vuotiaasta lähtien. Pienemmät lapset oli monesti vanhemman sylissä ja marsu sitten siinä päällä. Sylittelyssä olevat lapset näyttivät siltä, että niiden ylle on laskeutunut rauhan ja tyyneyden kupla. Ei pyöriskelyä, ei hermostumista, ei puheripulia, ei levottomuutta. Siinä oli messupäivän hälinän keskellä sellainen täydellisen rauhoittumisen hetki, kun lapsi katsoo marsua ja keskittyy hiljaa paijaamaan marsun pehmoista turkkia. Itseasiassa tosi huikeaa miten rauhoittuminen onnistui, koska esittelyaitausten ja infopisteen sekä tarvikkeiden myyntipisteen ympärillä kävi aikamoinen härdelli ja pulina. Silti lapset rauhoittui. Eläimellä on upea voima meihin ihmisiin.
Satuin olemaan paikalla, kun pisteelle saapui nainen, joka avasi keskustelun "Miten te voitte antaa kaikkien lääppiä teidän marsuja noin?" Ensialkuun ajattelin, että kyse on kaikista eläintaudeista, koska on loisia ja sienitauteja sekä kaikenlaisia bakteereita, jotka tarttuvat myös eläinlajista toiseen eikä me tiedetä, missä sen sylittelijän kädet on sen päivän aikana olleet. Mutta ei, kyse ei ollut siitä, vaan seuraava lause oli, että olemmeko me kysyneet marsuilta luvan. Olemmeko me kysyneet haluaako marsut kiertää koko päivän sylistä syliin? Ihan vähän häkeillyin, koska vaikka henkilö ei millään tavalla ollut agressiivinen eikä varsinaisesti edes hyökkäävä, koko olemus huokui tietynlaista ylenkatseista uhriutuvaa halveksuntaa.
Arvasin kyllä mistä on kyse, joten selitin, että siihen valitut marsut ovat sellaisia, joiden omistaja tietää niiden viihtyvän sylissä sekä jokainen marsu on sylittelyssä vain hetken kerrallaan ja niillä on huolehdittu levosta. Vastaus ei kelvannut vaan hän tivasi uudelleen, että olemmeko kysyneet marsuilta luvan. Olin oikeastaan varsin kiinnostunut hänen näkemyksestään ja kyselin että josko vähän avaisi mielipidettään sekä ratkaisuehdotusta tulevaan. Noh, keskusteluhan ei oikeasti juuri edennyt, vaikka siinä useampikin lause kyllä vaihdettiin. Nyt kun ongelmana oli se, että marsuja ei saa antaa lasten syliin. En usko, että rahan pyytäminen oli hänelle suurin ongelma vaan ongelma ylipäätään oli se, että me annoimme marsuja vieraiden ihmisten syliin. "Rahanahneus" vain paha lisä. Mulle jäi sellainen käsitys, että kyseinen henkilö kuuluu siihen kategoriaan, että ihminen ei saa käyttää eläintä mihinkään sellaiseen, missä eläintä hyödynnetään jollain tavalla. Ei sylittelyyn, eikä varmasti näyttelyyn, eikä tuoda edes esittelyaitauksiin ja varmasti sitten koki pahana myös kaikki kilpailutoiminnat eläinten kanssa. Itselleni herää kysymys, että miksi hän sitten tukee Messukeskusta ja järjestäjätahoa maksamalla sisäänpääsymaksun paikkaan, jossa voi pahoittaa mielensä joka kerran kun päätä kääntää. Toisaalta olemuksesta päätellen hän oli osa jonkun messuosaston henkilökuntaa. Harmi etten hänen edustamansa osaston nimeä vaatetuksesta bongannut.
Keskustelu tosiaan oli varsin yksipuolisesti syyttävä eikä oikeastaan ollut varsinaisesti keskustelua. Mun mielestä keskustelu tarkoittaa sitä että osapuolet kuuntelevat ja lähtökohtaisesti yrittävät kuulla ja kuunnella toisiaan. Tässä tapauksessa ei. Itseäni se harmittaa kyllä, koska mä oikeasti sydämeni pohjasta haluaisin tietää hänen ajatuksiaan aiheesta ihan pohjiaan myöden, että miten tällaiseen ajatusketjuun päätyy ja missä määrin ihminen saa hyödyntää eläimiä. Kuten aiemmin mainittuna se eläimen läsnäolo siinä paijauksessa antaa sielulle aika paljon. Se, että mun marsuosaamista ja eläimen lukutaitoa kyseenalaistettiin näin 19 harrastusvuoden nostaa lähinnä vain vasenta kulmakarvaa. Olen oppimishaluinen ja olen toki aina kiinnostunut laajentamaan näkökulmaa, mutta tässä kohdassa argumentti ei valitettavasti osunut.
Ne, jotka on mun podcastia kuunnelleet (vink,vink: Spotifyssa on Kaiken Maailman Marsupodcast), ovat kuulleet mun puhuvan pitkät pätkät marsun luontaisesta käyttäytymisestä sekä saaliseläimen luontaisesta käyttäytymisestä. Mä todella yritän opettaa ihmisille, että marsun perusolemus on yhtä säikky kuin villihevosella. Oikeastaan aika paljon enemmänkin säikky. Olen eläinten puolella ja mun tyyli olla eläinten puolella tarkoittaa tavoitetta lisätä ylipäätään ihmisten tietoa marsujen hyvinvoinnista. Tavoite on, että päästään pois siitä, että marsulla (yksikössä) on isoisän lapsuuden marsun 40x50cm häkki ilman virikkeitä ja ne syö vain sitä perinteistä siemensekoitusta, jota äidin lapsuuden marsukin on syönyt. Erinomainen paikka levittää tietoa ja saada näkyvyyttä on nämä noin 60 tuhannen kävijän messut! Mitä isompi messualue, enemmän tapahtumaa, sitä enemmän ihmiset näkee meitä ja meidän tieto marsuista leviää. Jokainen meistä marsujen harrastajista tykkää enemmän pienistä seurantaloista näyttelypaikaksi, kun hälinää ja yleisöä on vähemmän ja voi keskittyä vain marsuihin ja kavereihin. Mutta näkyvyys ja tieto on tärkeää. Siksi me olemme messuilla. Olemme yhdistyksessä puhuneet tästä osallistumisesta joka messujen yhteydessä, koska tiedostamme että se on eläimille iso stressi. Kyllähän me ihmisetkin podetaan "näyttelykrapulaa" ja isojen messujen jälkeen se tuntuu meilläkin koko kropassa. Aivan varmasti marsuillakin.
Yhdistystoiminta on marsujen hyvinvoinnin puolella nimenomaan tiedon levittämisessä. Yksin en siihen pysty vaan yhdistys isompana porukkana kyksenee. Haluan mainita, että Suomi oli ensimmäinen maa maailmassa joka kielsi satiini-turkkimuunnoksen. Siitä voi lukea tarkemmin muualta, mutta kyseessä on luuston haurastumiseen liittyvä geeni (OD). Meidän perässä taisi tulla Uusi-Seelanti. Vieläkin monessa maassa kasvatetaan satiineita ja niiden terveysongelmat kielletään.
Yhdistys on myös kieltänyt marsujen trimmaamisen näyttelyyn. Trimmaaminen tarkoittaa siis pitkien karvojen poistamista ja se on aikalailla sama kun ihmisellä kulmakarvojen nyppiminen. Se nyt vain tarkoittaa koko vartaloa ja on satavarmasti epämukavaa ja varsin suurella todennäköisyydellä kivuliasta. Tästäkin olen podcastissa puhunut sekä sivunnut aihetta nimeltä opittu avuttomuus. Meidän yhdistyksessä trimmaamattomuus ei alenna pisteitä ja trimmattuja ei vaan enää tuoda näyttelyyn. Luonnonkaunis sen olla pitää. Ruotsissa asia on niinsanotusti lakaistu maton alle, että arvosteluissa tuomari ei enää saa puhua trimmaamisesta, mutta suurin osa eläimistä on kotona trimmattuja. Siitä se lähtee etenemään ja ulkomaiset tuomarit meillä on ottaneet asian tosi kivasti vastaan.
Olemme siis eläimen puolella ja nyt päästään vielä tähän sylittelyasiaan, kun olen jaaritellut ensin monesta muusta.
Tämä asiasta puhunut henkilö tosiaan syytti meitä siitä, että me emme ymmärrä miten marsu luontaisesti käyttäytyy ja että emme toimi eläinlähtöisesti vaan ajattelemme asiaa ihmisen kautta ja että eläimellä ei ole valinnanvaraa. Nyt veikkaan, että henkilöllä itsellään ei ehkä ollut aikaa tarkkailla toimintaa objektiivisesti vaan hän putkinäköisesti ja ennakkoasenteella lähti ylevälle hyökkäyslinjalleen. Tämä syytteitä esittänyt nainen sanoi asian kirjaimellisesti niin että ollaanko kysytty lupaa, eikä niin että miten te seuraatte viihtyykö eläin tuossa sylissä vai ei. Hän lähti oletuksesta että me riistetään eläimeltä oma tahto rahankiilto silmissä. Hän ei olettanut että meitä kiinnostaa eläimen käytös. Lähtökohtaisesti me ihmiset ei kysytä eläimiltä yhtään mitään, eihän me voida kysyä, kun me ei puhuta samaa kieltä. Kyseessä on käytös ja käytöksen tulkitseminen ja tätä tapahtuu molempiin suuntiin. Eläin tulkitsee ihmistä ja ihminen tulkitsee eläintä. Me ihmiset tehdään asioita ja sit me seurataan miten eläin reagoi. Isompia ja pienempiä juttuja. Mä en lähde ihmisenä inhimillistämään eläintä, joten en osaa sanoittaa kysyväni asiaa, koska kysymys on nimenomaan puhetta, jota eläin ei ymmärrä.
Nainen puhui, että meidän pitäisi eläintenkouluttajan kanssa keskustella, että mikä on positiivinen vahviste. No juu, meillä on yhdistyksellä kirjoitettu kahdeksanosainen sarja marsun temppukoulusta sekä messuilla oli esillä myös temppumarsut, joita on opetettu herkkupalan kanssa tekemään kaikenlaisia temppuja. Nostamaan painoja, tyrkkäämään kippoja nurin, siirtelemään renkaita, hyppäämään marsulle sopivia pieniä esteitä, antamaan tassua ja muuta mukavaa marsun aivojumppaa. Ei ole vieras aihe.
Vasta kotiin ajellessani ajattelin, että itseasiassa kyllä marsuilta on siinä kysytty lupaa sylittelyyn. Ei sylittelyyn lähtiessä vaan siellä ollessa. Luvan kysyminen vaan oli niin inhimillistävä ajatus, että ei siinä tilanteessa mennyt mun aivoissa siihen, että olisin kertonut eläimen reaktioiden tarkkailemisen olevan synonyymi tälle luvan kysymiselle tuossa tilanteessa. Ohjaajat nimittäin siinä marsujen vieressä seurasivat jatkuvasti marsun käytöstä. Kun marsu kävi levottomaksi tai jännittyi liikaa se tarkoittaa sitä, että marsu on saanut tarpeeksensa. Marsu sai kertoa, että nyt riittää ja sen ilmaisua kuunneltiin ja se päästettiin tauolle. Samalla annettiin marsuille esimerkiksi hernelastuja, kun lapset niitä piti sylissä. Osa marsuista kävi kerran kokeilemassa sylisttelyä ja todettiin, että yksilö ei viihdy, ei oteta uudelleen (marsun mielipide huomioitu). Osa marsuista viihtyi ja kävi päivän aikana useamman kerran sylissä (marsun mielipide huomioitu).
Marsuhan voi reagoida monella eri tavalla siinä sylissä ollessaan. Äärimmäiset tapaukset on paniikinomainen räpiköinti karkuun pyrkiessä, patsaaksi muuttuminen tai pureminen. Noh, marsut eivät juuri pureskele ketään edes pelkotilanteessa. (Messujen koiratapauksista en tiedä muutakun että niitä oli.) Pelko ja jännitys voi näkyä myös siinä, että marsu säpsyy eli pakoreaktiota, jossa se ei tiedä minne lähtisi karkuun. Pahasti pelkäävä marsu ei myöskään suostu syömään herkkuja vaikka suuhun laittaisi. Patsaana seisova marsu voi myöskin yhtäkkiä singota karkuun, kun se pääsee jähmettymisestä pakoreaktioon. Esittelijöistä jokainen pitää omaa lemmikkiä rakkaana, joten on täysin absurdia ajatella, että kukaan meistä antaisi eläintään kenenkään syliin, jos olisi pelkoa siitä, että eläin karkaa juoksentelemaan pitkin messukeskusta. Sissus! Jatkuva tarkkailu on tarpeen, koska kun kyse on eläimestä, niin koskaan ei tiedä mitä ne tekee, mutta syliin annetulla marsulla tiedetään olevan perusluottamus ihmiseen kunnossa. Se että ne olivat kiltisti lasten sylissä tarkoittaa sitä, että ne on opetettu jo ennen messuja positiivisen vahvisteen avulla olemaan sylissä luottavaisesti, rennosti ja mukavasti.
Me tiedostamme, että marsun tuominen messuille on tasantarkkaan sellainen asia, josta marsu itse päättäessään jäisi kotiin. Emme me kysy haluaako marsu näyttelyyn, mutta jos se on näyttelyssä aivan paskajäykkänä tai pyrkii paniikissa tuomaripöydällä karkuun, sitä yksilöä tuskin tuodaan näyttelyyn uudelleen. Me ihmiset olemme kuitenkin jalostaneet marsuja vuosisatoja lemmikiksi ja jalostuksen edetessä sukua on jatkaneet ne yksilöt, jotka ovat luottavaisempia sekä selviävät parhaiten elämästä ihmisen kanssa. Näinollen kasvatuksessa on saatu jalostettua LEMMIKEIKSI sellaisia yksilöitä, jotka kestävät lemmikin elämää. Jokainen marsunomistaja tiedostaa, että saaliseläimmen luontaisesti kaikkea epäilevästi kyräilevä piiloutuja elää jokaisessa marsussa, mutta niissä elää myös rohkea ja utelias yksilö. Jokainen marsuyksilö on erilainen. Kaikki marsut eivät sovellu messuille. Kaikki marsut eivät sovellu sylittelymarsuiksi messuilla. Kaikki marsut eivät rakasta sylissä olemista edes kotioloissa. Mikään määrä positiivista vahvistetta ei saa eläintä viihtymään sylissä, jos se lähtökohtaisesti ei ole luonteeltaan sylissä viihtyvää tyyppiä. Painotan vielä kerran: messuille oli valittu sylittelyyn sellaiset marsut, joiden mielestä sylissä on ihan kivaa.
Mikään eläin ei osaa asioita opettamatta. Koirat opetetaan kulkemaan autossa, hevoset opetetaan nostamaan kavioita, marsut opetetaan olemaan sylissä. Ohjeistamme aina uusia ja konkareitakin marsunomistajia aina antamaan marsulle herkkupaloja tilanteissa, jotka marsua vähän jännittää, koska kyllä masu kertoo mikä oli turvallista.
Näinollen omistajat ovat herkällä silmällä tuoneet marsujaan syliteltäväksi ja ovat tuoneet niitä yksilöitä, jotka sylissä viihtyvät. Mä en tuonut, koska mun eläimistä vain muutama mummo viihtyy sylissä ja niillä on jo sen verran ikää, että ovat messu-uransa tehneet ja saavat nauttia eläkepäivistä.
Mun mielestä me tehdään oikein kun tarjotaan marsuja syliteltäväksi. Mun mielestä on oikein että siitä pyydetään pieni maksu tällaisessa tapahtumassa. Yhdistys on voittoa tavoittelematon ja kaikki tulot auttaa yhdistystä pyörimään. Tällaisen sylittelytapahtuman tuloilla painatetaan lisää esitteitä, maksetaan kotisivuja ja luentopalkkioita näin esimerkiksi. Me koulutetaan meidän kasvattajia oikeisiin valintoihin. Me järjestetään näyttelytoimintaa ja etenkin lemmikkiluokat toimivat oikeasti käytännössä marsujen terveystarkastuksena, jossa omistajan olisi hyvä käydä vuosittain. Mikäli yhdistys saa runsaasti rahaa, on mahdollista maksaa marsujen esittelijöille kilometrikustannuksia esimerkiksi terveyskiertueilla eri eläintarvikeliikkeissä ympäri Suomen. Toistaiseksi kaikki nämä esittelyt ovat jokaista kilometria myöden vapaaehtoistoimintaa. Meille harrastajille tämä on harrastus. Kallis harrastus ja me ei todellakaan tehdä tällä henkilökohtaisesti yhtään rahaa. Vuosittain ollaan monta tonnia miinuksella, jos miettii henkilökohtaiseen harrastukseen kuluvia euroja.
On ihmisiä, joiden mielestä eläintä ei saa hyödyntää mihinkään ja se on ihan ok. Se on aate samalla tavalla kuin mikä tahansa uskonto ja sitä ei ole syytä tyrkyttää kenenkään kurkusta alas väkipakolla. Eri mieltä saa olla, mutta ei pidä yrittää pakottaa kaikkia samaan mielipiteeseen. "Jos kaikki ovat samaa mieltä, joku meistä ei ajattele."
Mutta mä ymmärrän, jos toiset ihmiset eivät ymmärrä marsun käytöstä ja leimaavat pienen eläimen lapsen sylissä huonoksi asiaksi. Tässä yhdistyksellä on töitä tehtävänä, jotta tieto marsujen lemmikkiominaisuuksista lisääntyy ja ihmiset arvostaisivat marsua sen perusteella miten kiva lemmikki se on ja mihin se kykenee.
