Sittenkin poikasia tulossa?

Noin kymmenisen viikkoa sitten tuumasin jossain blogipäivityksessä, että olen saattanut itseni tietoisesti liemeen. Mä tulen hukkumaan poikasiin. Kuitenkin tässä kevään aikana on ollut selkeitä vaikeuksia tiinehtymisen kanssa ja muitakin murheita marsulassa, joten olin jo varma, ettei tämän kevään pariskunnista tule mitään.

Kuitenkin näyttää siltä, että pessimisti ei pety. Ihan kun siellä olisi sittenkin pyöreitä massuja. Neljä ja viisi viikkoa sitten erottelin nämä pariskunnat toisistaan, joten tiinehtymiset ovat tapahtuneet kyllä aika myöhään, kun "lasketut ajat" ovat nyt ja tässä on vasta pyöristymistä havaittavissa.

Kanatkin alkoivat taas hautomaan.

Ja oma maha kasvaa.

Paprikapäivitys

Mun paprikassa on kukka!

Pieni sievä ja valkoinen. Muuttuukohan paprikaksi koskaan? Viereisessä taimessa on kaksi pienenpientä nuppua. :)

Blogin sisällöstä kysymys

Mulla kun on täällä marsujen lisäksi näitä kanajuttuja, niin mites olis yksi pikkujuttu lisää? Mulla on tapana kaikessa hiljaisuudessa kiduttaa kasvit hengiltä ja sitten pettyä, kun niistä ei tullutkaan mitään. Mun kasvien tappaminen suuntautuu pääasiassa hyötykasveihin, mutta on mulla kaikenlaista muutakin. Esikasvatukseen tulee joka vuosi hommattua erilaisia siemenpusseja, alustoja, multaa, kippoa ja kuppia ja muuta vastaavaa. Kuitenkaan ei koskaan juuri mitään sitten loppujenlopuksi selviä hengissä. Muutama vuosi on mennyt jopa niin, että kaikista ostoksista huolimatta en ole sitten edes istuttanut mitään. Mikä pettymys ettei ne hyppää multaan itsekseen!

Ensimmäiset ikiomat viritelmät oli joskus Ikaalisissa asuessa. Mulla oli koulussa tehty superhieno kaukalo, jonka tungin täyteen multaa ja sinne sitten persiljan siementä hienoihin riveihin. Harmi ettei ne rivit juuri tulleet näkyviin. Ehkä 1/50 siemenestä nousi ja vaikka kylvö oli alkukesästä tehty, niin loppukesällä mun huippupersiljat oli ehkä 2cm korkeita. Hautasin puutarhurihaaveet moneksi vuodeksi.

Sisäkasveja tässä välissä on tullut tapettua useita. Yksi Nordicista 2010 saatu palkintorehu on vielä hengissä. Sekin tosin Mikan avustuksella. Mä en oo siihe koskenut pariin vuoteen, kun se oli oikeesti tosi huonossa kunnossa. :D Mika sai sen henkiin ja kasvamaan tosi hyvin. Harmi. Se on aika ruma rehu.

Jokatapauksessa viime kesänä sain muuton ansiosta ihan iiiiiiison kasvimaan. Joka loppujenlopuksi kasvoi komeasti... rikkaruohoja. :D Anoppi ja mies saivat aikaiseksi hyvät perunat, mutta mun onnistui saada pari kurpitsaa ja muutamia herneitä. Alkukesästä retiisit oli hyviä, mut porkkanat ei menestyneet. Kaikki salaatit, kukkakaalit, yrtit ja muut ei selviytyneet. Pari auringonkukaa ja joitain maisseja. Tosin kesän lämpötilaoloja mä syytän siitä, ettei maissi kerennyt. Lyhyeksi ja kitukasvuiseksi ne jäi, mutta tähkiä oli kyllä. Ei vaan ehtinyt kypsyä.

Tänä vuona mulla on aiempaakin laajempi kirjo tuhottavia kasveja.

Haluatteko te lukea Suomen Surkein Puutarhuri -ehdokkaan päivityksiä?

Kuukauden marsu: Maailman Särmäri

Särmäri syntyi meillä 18.4.2008 aamuyöllä noin klo 5. Häkistä kuului kummallista ääntä joka herätti meidät ja kun kurkattiin taskulampun kanssa, niin pieni pallero makasi Marsesteri-emon vieressä. Hetken kuluttua kaikki neljä pienokaista oli syntynyt. Särmärin syntymäpaino oli vaatimattomat 74g. Vähemmän kun moni karkkipussi! Särmäri maisteli heinää jo vuorokauden ikäisenä ja järsi porkkanaakin jo syntymäänsä seuraavana iltana.

Särmärillä on useita lempiruokia ja hyvin harvoin se on nirso. Se tykkää eniten persiljasta ja pelleteistä. Särmäri on erittäin vaativa ruoka-aikaan. Se puiputtaa kovaäänisesti ja nostaa kalteria hampaillaan. Joskus on jopa pudottanut kalterin lattialle!

Luonteeltaan Särmäri on kiltti, ystävällinen ja reipas. Äitinsä tavoin se rakastaa leuan alta rapsuttelua ja hartioiden möyhentämistä. Syliin ottaminen on Särmäristä pelottavaa, mutta tulee yleensä kiltisti. Särmäri on ollut laumajärjestyksessä pohjimmaisena aika kauan, mutta nyt vanhemmiten Särmistä kiinnostaa muiden nokittelut kun kilo papanaa. Hän ei jaksa heilahtaa muiden mielenliikkeiden mukaan, mutta ei myöskään jaksa pompotella muita.

Syksyllä 2009 omistaja matkasi Ruotsiin saakka hakeakseen Särmärille sopivan puolison. Harvinaisen värinen (lilac) neljä vuotta vanha abessinialaisuros Byhålans Aubergine saapui syyskuun lopulla Särmärin seuraksi. Pariskunta rakastui toisiinsa ja viihtyivät yhdessä erityisen hyvin. Marsut nukkuivat vierekkäin, putsailivat toistensa korvia ja turkkeja.

Särmäri piti meitä jännityksessä. Maha kasvoi ja liikkuminen kävi silminnähden tukalaksi. Olimme aivan varmoja, että vauvat syntyvät jo ennen joulua, viimeistään jouluna. 2.1.2009 aamuyhdentoista aikaan Särmäri pyöräytti oman poikueensa.

Särmis ja lapset: Aino-Sankari, Aito-Artturi ja Aina-Ritari.

Yhdennäköisyyttä Marsesteri-emon kanssa?

Marsesteri, Särmäri, Aino-Sankari, Matahari ja Glamouri. Suoraa emälinjaa viisi sukupolvea. 

Näyttelyura Särmiksellä meni tosi hienosti. Loppujenlopuksi tuli se Eliitti-Pet titteli, mutta kovan työn takana se oli. Särmis matkusti meidän kanssa tosi paljon ihan joka puolella. Jossain vaiheessa kuljetettiin näyttelyissä vain Marsesteria, mutta Marsesterin jäädessä pois Särmis sai ottaa sen paikan. Äitinsä näyttelylautaa se ei sentään perinyt.

Särmis on toiminut myös MarsuMagazinen kansikuvatyttönä muistaakseni 2012.

Nykyään Särmis on tosiaan laumassa toiseksi vanhin. Vanhin on Hissi (Wallstreet´s Leah). Särmiksellä taitaa olla molemmat silmät pikkuhiljaa sokeutumassa. Kuljee mielellään Hissin perässä, mutta nenä toimii oikein hyvin, jos marsulaan tuo säkillisen tuoreheinää. Kevät on ollut vaikea. Mä olen niin onnellinen, että Särmis vielä näin 6v saa maistaa taas tuoretta heinää.

Kasvatuksen alku

Tässä on ollut niin paljon kiireitä, että mä olen aivan unohtanut, että meidän ensimmäisestä poikueesta on kulunut jo kuusi vuotta. Ekapoikueen emoa Marsesteria ei enää ole, mutta molemmat kotiin jääneet lapset ovat kyllä. :) Impaktori ja Särmäri täyttivät siis 18.4. kuusi vuotta!

Merkataan Impsu ja Särmis vaikka molemmat kuukauden marsuiksi tällä kertaa. :)

Poikueen oma sivu on tässä.

Impaktori on jo talvesta asti säikytellyt mua monta kertaa viikossa. Ottaa torkkuja niin, että pelästyn sen olevan kuollut. Taitaa olla kuuro, koska ei kovin usein herää siihen, jos mä tulen marsulaan. Havahtuu kuitenkin heti, kun avaan häkin luukkua. Makoilutyyli siis likimain kyljellään kerällä. Pukitteluita tulee vielä silloin tällöin siivouksen aikaan. Nuorempana ei kannattanut siivota Impsun häkin alahäkkiä Impsun jälkeen, koska oli taatusti tukka täynnä purua. Impsu pukitteli ja spurttaili niin railakkaasti, ettei purut meinanneet lainkaan pysyä sisäpuolella. Satunnaisesti siis ilohyppyjä tulee edelleen. :) Impsu on alkanut myös talvesta asti pitämään päätä aavistuksen vinottain. Paino on reilun kilon, joten vanhukseksi se on säilyttänyt massansa ihan erinomaisesti. Ruokahalussa ei siis koskaan ole ollut mitään vikaa. :)

Särmärillä on molemmat silmät ovat harmahtavat, joten kaihia taitaa olla. Särmis on hieman laihtunut ja masussa turkki on pehmentynyt ja kihartunut vanhemmiten. Jännää. Torkkuja Särmis ottaa paljon, kuten veljensä, mutta asento ei ole yhtä säikäyttävä kun veljellään. Enemmän mahallaan ja etutassut ojossa. Särmis tykkää kulkea häkkiä ympäri likimain nokka jonkun toisen perskarvoissa. Hissi, Ohjus ja Hymy ovat parhaimmat "veturit" tässä Särmiksen junassa. Mikäli pellettien, iltatuoreiden tai nyt juuri pikkuhiljaa alkavan tuoreruohojen jaon aika koittaa, Särmis ei tarvitse kyllä ketään avukseen. Vielä nykypäivänäkin se on niin vahva, että saa häkin kalterin nousemaan pois paikaltaan ja noin kerran kuussa jopa tippumaan lattialle. Muut marsut saa slaagin, mutta Särmistä ei moinen kolina jaksa juurikaan heilauttaa. Tavoite saavutettu, herkkuja tulee.

Tästä poikueestahan se kaikki sitten lähti. Seuraavana kesänä saapui jo kasvatuseläimiä Suomen lisäksi Ruotsista, Tanskasta ja Saksasta.

Vapputerkkuja

Himmy"vauva" Nami uudessa kodissaan toivottaa herkullista vappua. :)