Kuinka lopettaa kasvatus tai aloittaa tauko. Miten sen nyt haluaa ilmaista. Kun eläinmäärää haluaa vähentää, niin kuinka se tehdään.
Jätetään yhdistämättä pareja? True. Marsun elinikä nyt kuitenkin on aika pitkä, niin näillä on runsaasti elinaikaa jäljellä, joten menee aika pitkään, että eläinmäärä vähenee. Myynti-ilmoituksilla? Ei ole näköjään toiminut. Iso kasa samoja marsuja mulla oli myynnissä myös vuosi sitten. Lopettamalla myymättömät eläimet? Kuulostaa karulta, mutta vaihtoehto sekin on. Käärmeiden omistajat tarvitsevat omille lemmikeilleen ruokaa. Toisen kuolema on toiselle elämä.
Edellisessä kirjoituksessa jo sanoinkin, että mä rakastan jokaista viiksinenää. En mä pysty lopettamaan tervettä marsua tai enkä käskeä Mikaa tekemään niin.
Miten lopetetaan kasvatus. En mä tiedä. Blogi ei lopu. Jatkan samalla tavalla kun tämäkin blogi on aloitettu. Josko se into siitä kasvaisi jälleen. Sisustaisi häkkejäkin kenties jollain kivalla kankaalla, kuten alkuaikoina. Mulla oli ihania pehmoputkia, -petejä ja riippukeinuja häkit pullollaan. Pajusiltoja ja pajutasoja "namnamnam" -sanoi marsut. Kasvattajanimi jää tietenkin olemaan. Kuitenkin tänä vuonna syntyy nämä muutamat pennut vielä, jotka saa rekisteriin ja näyttelykäynnin hoidan heti helmikuussa tässä Hämeenlinnan näyttelyssä. Kasvattajanimen säilymisen edellytykset täyttyvät.
Huomenna pistän uuden myynti-ilmon. Tää on sanoinkuvaamattoman sydäntä särkevää ajatella tän loppuvan. Toi lopettamisen teksti oli mulla luonnoksissa oikeastaan jo syyskuusta ja muutamaan kertaan melkein poistin sen. Toisaalta sen julkaiseminen oli nyt ihan valtava helpotus. Musta tulee likimain normaali. kun mulla ei ole enää 70 marsua, vaan ainoastaan se 20.
Ostakaa marsuja.
tiistaina, tammikuuta 05, 2016
lauantaina, tammikuuta 02, 2016
G-aby
Wallhamra Karisma pyöräytti yhden ainokaisen brindlen naaraspoikasen. Syötävän söpö pikkuinen.
Video on sävyltään seepia, koska värivideona puhelin ottaa pelkkää mustaa värimössöä, eikä yhtään suostu erottamaan valkoisen ja mustan väliltä mitään värisävyjä. Seepia näyttää paremmin vähän heikomminkin valottuneet kohdat. :)
Tässä myyntiin sitten äiti+tytär. Koko on kyllä käsittämättömän pikkuinen, joten ei varmaan viiden viikon päästä ole luovutuskuntoinen.
Video on sävyltään seepia, koska värivideona puhelin ottaa pelkkää mustaa värimössöä, eikä yhtään suostu erottamaan valkoisen ja mustan väliltä mitään värisävyjä. Seepia näyttää paremmin vähän heikomminkin valottuneet kohdat. :)
Tässä myyntiin sitten äiti+tytär. Koko on kyllä käsittämättömän pikkuinen, joten ei varmaan viiden viikon päästä ole luovutuskuntoinen.
perjantaina, tammikuuta 01, 2016
Uusi vuosi, uudet kujeet
Marsuharrastus on tullut nyt siihen pisteeseen, että tämän on nyt loputtava. Eläinhommasta ei ole saanut sitä iloa enää pitkään aikaan, mitä joskus sai. Kaikki hyvien puolien osa-alueet on kaventuneet ja miinuspuolet kasvaneet. Kyseessä ei ole mikään äkkinäinen herääminen viimeisimmän haasteen tiimoilta. Tätä hiljaista lopettamispäätöstä on muhiteltu mielessä jo vuoden päivät. Vaikeaksi tämän tekee nimenomaan se, että marsukasvatus on ollut niin kokonaisvaltaista. Läsnä kaikessa mitä teen. Todella kauan. Mitä kaikkea mun marsuharrastukseen on kuulunut? Suurimpana osana tietenkin itse eläintenpito. Näyttelytoiminta ja yhdistystoiminta on vienyt myös runsaasti aikaa ja energiaa. Marsujen asioita on mietitty paljon monessa asiassa. Reissuilla ei ole voinut käydä, koska tätä marsumäärää ei voi jättää itsekseen viikonlopuksi. Hoitajaa ei tänne keskelle korpea saa. Etenkin kun ollaan muutettu niin, ettei täällä oikeastaan ole vielä ketään tuttuja.
Mä olen tänä syksynä usein iltaruokinnalla vaan istunut ja itkenyt marsulassa sitä luopumisen vaikeutta. Kasvatuksen loppumisen tuskaa. Mä tunnen itseni luovuttajaksi, koska mä koen, että mun projekti on vielä kesken. Mä rakastan jokaista uteliasta nenää ja sieviä viiksikarvoja, mutta miksi mä pidän niitä, jos mä näen niitä max 30 min päivässä.
Elämässä on liikaa kiirettä, että voisin harrastaa niin kun haluaisin. Työt, kaksi lasta, mies ja remontista keskeneräinen koti. Yhdistystoiminta on imenyt voimat täysin. Yhdistyksen ajatteleminenkin lamaannuttaa. Löytyy ihmisiä, joiden kanssa ei yksinkertaisesti jaksa vääntää mistään ylimääräisestä asiasta ja se on pääsyy siihen, että jättäydyin pois kaikista vastuutehtävistä. Sukutietokanta mulla on vielä ja se jää. Yhdistystoiminnan pääjuttuja on näyttelyt ja yhdistystoiminnan muuttuminen merkityksettämäksi tarkoittaa myös, että näyttelyt ovat menettäneet riemunsa. Näyttelyt ovat ollee mulle se motivaattori. Nyt se homma ei ole enää hauskaa hauskaa. Ennen sitä merkitsi näyttelyilmoittautumiseen 20 eläintä ja sitten pähkäili hiki hatussa kenet jättää pois. Nyt sitä taas näyttelyn tullen miettii ilmoittaisiko sitä yhtäkään eläintä. Viime näyttelyyn ilmoitin yhden, eikä sekään ollut oma. Tässäkin päästään ajanpuutteeseen. Olisi ihana näyttelyttää himiksiä ja ne on pärjänneetkin mun kasvateista parhaiten tässä parin viimevuoden aikana. Jos mulla ei ole aikaa trimmata niitä, niin miksi mä ilmoittaisin niitä näytelyyn. Trimmamatonta eläintähän ei kannata tuoda, koska se on vain rahan hukkaa. Eikä mulla ole enää sitä intoa näyttelyvalmistautumiseen, että haluaisin trimmata klo 21 illalla, kun lapset ovat nukkumassa. Mä arvostan omaa unta ilmeisesti aivan liikaa. Noh, jos mä en näyttelytä, niin miksi mä kasvattaisin mitään? Risteytyspörriäiset on ihania, mutta en mä halua kasvattaa vain söpön poikasen takia. Mun kasvatuksessa on ollut muita tavoitteita kun risteytykset.
Tuomaroinnista nyt puhuin viimeksi tässä postauksessa. Kamelin selkä on viimeistä kortta vaille poikki.
Ruokintapuolessa on aina vastustusta. Heinä on aina homeessa. Kolmatta syksyä peräkkäin pitää todeta, että "paska syksy". Koko syksyn heinät homeessa vähintään paalin päädystä. Tavara oli priimaa meille saapuessa, mutta jos kelit pyörii vuorotellen pakkasella ja plussalla, niin eihän se VOI muuta kun kerätä kosteutta ja homehtua... Kolmatta vuotta peräkkäin hukkaan menee jokaisesta kuormasta vähintään kolmannes. Tänä vuonna puolet. Marsut syö heinäpaalia noin 2-3päivää. Meidän heinäpaikka Pälkäneellä on kuitenkin aika kaukana, joten olisi melko työlästä hakea esimerkiksi viikon heinät kerrallaan. Sitäpaitsi, niiden heinät on nyt loppu, joku hevostalli oli käynyt hakemassa kaiken pois. Tämä kuorma kun loppuu, niin mä en tiedä mistä saan lisää.
Siivouspäivä on kaoottinen. Joskus mä siivoan muutaman häkin siinä vaiheessa, kun lapset on saatu nukkumaan. Mikan iltavuoroviikolla se tarkoittaa kello 11 jälkeen illalla. Mä lähden otsalampun kanssa tarpomaan pimeään. Välissä pitää mennä tyhjentämään jätesäkki navetan taakse kaiken mahdollisen valon ulottumattomiin. Kuraa, kusta, paskaa ja kurjuutta polveen asti pimeydessä. Niin myöhään en tietty siivoa koko marsulaa, mutta jos tietää, ettei muuten ole aikaa, niin pako sitä on siivota edes pari häkkiä päivässä. Sehän sitten tietää, että on siivottavaa joka saatanan päivälle. Mä en jaksa. Aina sitä paskaa. Pelkkää paskaa. Harvoin on sellaiista luksusta, että SAA siivota koko marsulan kerralla. Oikeastaan sitä voisi parkua helpotuksesta, että seuraavalla viikolla ei ainakaan alkuviikolla tarvitse siivota yöllä yhtään mitään!
Tuosta työmaakopista olen kirjoittanut postauksen jos toisenkin. Ongelmat eivät ole poistuneet mihinkään. Se on ahdas (marsuilla on sama tila kun ennenkin, mutta ihminen ei mahdu siellä olemaan), ruma (ulkoa ja sisältä), vetoisa (ilma ainakin vaihtuu), jäässä (ai mitkä eristeet?), vuotava (tip-tip-tip-tip) ja äärimmäisen ärsyttävä (argh). Sinne ei halua mennä, siellä ei halua olla, mä en haluaisi pitää marsuja siellä. Uuden marsulan rakentaminen käy hankalaksi kaikin puolin tällä hetkellä, joten vaihtoehtoja ei ole.
Mä pääsin suklaaprojektissa tosi pitkälle. Mulla oli yltiöpäisen optimistinen visio siitä, että suklaa-abyn luominen ei voi olla kamalan vaikeaa. En väittänyt, että hyvän suklaa-abyn luominen olisi helppoa, mutta halusin vain saada kauniin värin siihen naamaan, johon mä olin rakastunut. Abyn naama on se kaunein marsunaama, jota mä voin ikinä kuvitella. Se vielä suklaanruskeana, niin ollaan aikalailla napakympissä. Siihen sitten aikaa myöden tuli into saada marsusta ihan oikeastikin muutakin kun pelkästään "ei hylkääviä virheitä". Mun suklaat on ollu monta kertaa BIS pöydällä. Mulla on jo monta suklaavaliota. Silti mitä enemmän tietää, sitä enemmän sitä tahtoo tietää lisää. Mun projekti on kesken. Nyt kun meillä onneksi on muitakin abyja kun vaan mun, ni mä en enää ole pärjännyt. Oon jotenkin aina nauranut sitä, kuinka ihmiset onnittelee mua rop1 ja rop2 sijoista. Hei come on, mä oon ollu ainoa. Ei siinä ole saavutusta olla roppi, jos ei ole ketään muuta paikalla. Mä koen, että pystyisin vieläkin näyttämään parempia suklaa-abyja. Jos olisi aikaa, sitähän se. Ei ole aikaa. Ei ole aikaa perehtyä jalostusvalintoihin. Pariskuntien yhdistäminen venyy ja venyy ja osa naaraista käy vanhaksi, enkä enää uskalla yhdistää. Mä en uskalla yhdistää pareja, koska mä pelkään tiineysmyrkytyksiä. Mun psyyke ei tällä hetkellä kestä enää yhtäkään naarasta, joka kuolee sen takia, että mä olen päättänyt haluta poikasia. Tiineysmyrkytyksiä nyt ei ole onneksi ollut, koska olen oppinut pitämään naaraat sopivan hoikkana. Silti se ajatus siitä mun valintojen vaikutuksesta terveen eläimen kohtaloon... Myöskin ne parhaat naaraat jäi tiinehtymättä (ja muutama kuollut) toissa kevään pellettiepisodissa. Työ menettää merkityksensä, kun jalostuksesta jää pois niin moni. Nyt vielä Marsesterin linjakin uhkaa sammua (ensiksi mainituista syistä), joten miksi mä jatkaisin. Mun ensimmäisen karvalapsen ketju katkeaa. Marsesterin tuikkeen sammuminen tytärten silmistä jättää marsulan sieluttomaksi.
Vuonna 2015 syntyi poikueita 11. Parhaiden vuosien määrät oli yli 40.
Marsuja ei halua ostaa kukaan. Ei voi teettää poikasia, jos tilat on jo täynnä. No periaatteessa mulla on nyt yksi häkki tyhjänä, mutta mä haluan vähentää määrää, en listätä. Aikuisia myytäviä marsuja on ollut jo pitkään yli 20kpl, jotka voisivat lähteä vaikka heti. Vanhemmat naaraat ei mene kaupaksi. Kukaan ei halua niitä. Ne jää käsiin. Sopupeluri esimerkiksi on ollut myynnissä kohta kaksi vuotta, onneksi sai nyt ihanan kodin, jossa on jo ennestään ollut Maailman abyja. Lemmikkilauma ja muutamasta laumasta pari tärkeintä jää kotiin.
Jos joku on kiinnostunut himalayakasvatuksesta, niin nyt olisi mahdollisuus saada näitä kaunokaisia Suomesta. Ruotsissa on kasvattajia, joiden kanssa yhteistyö varmasti onnistuu. Briteistä on usein tuotu marsuja tänne, joten nou problem. Suvut ovat läheisiä, onneksi rekkisteröintisäännöt muuttuvat nyt vuoden alusta. Säännöt hyväksyvät selfien käytön himalayojen kanssa, joten pitkäjänteiselle kasvattajalla tämähän on ihan helppo nakki aloittaa. Selfejä mulla ei nyt tällä hetkellä ole, mutta himmyjä löytyy kuusi naarasta ja neljä urosta.
Päätös on väistämätön. Mieli väsyy, vaikka osa asioista hoituu konemaisesti. Täytyy suojella sielua väsymiseltä. Sellaista supernaista ei ole, joka tästä suoriutuisi ja tulisi mun eläimet hoitamaan. Tää oli nyt tässä.
Tämä ei välttämättä ole Maailman loppu.
Ajattelen tätä taukona. Never say never. Jätän itselleni pari suklaaurosta ja tuolla on yhdistettynä vielä kaksi naarasta Marsesterin linjaa. Toivon, että parin vuoden päästä ne suklaaurokset ovat vielä toimintakuntoisia ja astuisivat naaraat tiineeksi. Haluan kaikki marsut sisälle lemmikeiksi. Kerroshäkki tähän olohuoneen nurkkaan tietokoneen viereen.
Mä olen tänä syksynä usein iltaruokinnalla vaan istunut ja itkenyt marsulassa sitä luopumisen vaikeutta. Kasvatuksen loppumisen tuskaa. Mä tunnen itseni luovuttajaksi, koska mä koen, että mun projekti on vielä kesken. Mä rakastan jokaista uteliasta nenää ja sieviä viiksikarvoja, mutta miksi mä pidän niitä, jos mä näen niitä max 30 min päivässä.
Elämässä on liikaa kiirettä, että voisin harrastaa niin kun haluaisin. Työt, kaksi lasta, mies ja remontista keskeneräinen koti. Yhdistystoiminta on imenyt voimat täysin. Yhdistyksen ajatteleminenkin lamaannuttaa. Löytyy ihmisiä, joiden kanssa ei yksinkertaisesti jaksa vääntää mistään ylimääräisestä asiasta ja se on pääsyy siihen, että jättäydyin pois kaikista vastuutehtävistä. Sukutietokanta mulla on vielä ja se jää. Yhdistystoiminnan pääjuttuja on näyttelyt ja yhdistystoiminnan muuttuminen merkityksettämäksi tarkoittaa myös, että näyttelyt ovat menettäneet riemunsa. Näyttelyt ovat ollee mulle se motivaattori. Nyt se homma ei ole enää hauskaa hauskaa. Ennen sitä merkitsi näyttelyilmoittautumiseen 20 eläintä ja sitten pähkäili hiki hatussa kenet jättää pois. Nyt sitä taas näyttelyn tullen miettii ilmoittaisiko sitä yhtäkään eläintä. Viime näyttelyyn ilmoitin yhden, eikä sekään ollut oma. Tässäkin päästään ajanpuutteeseen. Olisi ihana näyttelyttää himiksiä ja ne on pärjänneetkin mun kasvateista parhaiten tässä parin viimevuoden aikana. Jos mulla ei ole aikaa trimmata niitä, niin miksi mä ilmoittaisin niitä näytelyyn. Trimmamatonta eläintähän ei kannata tuoda, koska se on vain rahan hukkaa. Eikä mulla ole enää sitä intoa näyttelyvalmistautumiseen, että haluaisin trimmata klo 21 illalla, kun lapset ovat nukkumassa. Mä arvostan omaa unta ilmeisesti aivan liikaa. Noh, jos mä en näyttelytä, niin miksi mä kasvattaisin mitään? Risteytyspörriäiset on ihania, mutta en mä halua kasvattaa vain söpön poikasen takia. Mun kasvatuksessa on ollut muita tavoitteita kun risteytykset.
Tuomaroinnista nyt puhuin viimeksi tässä postauksessa. Kamelin selkä on viimeistä kortta vaille poikki.
Ruokintapuolessa on aina vastustusta. Heinä on aina homeessa. Kolmatta syksyä peräkkäin pitää todeta, että "paska syksy". Koko syksyn heinät homeessa vähintään paalin päädystä. Tavara oli priimaa meille saapuessa, mutta jos kelit pyörii vuorotellen pakkasella ja plussalla, niin eihän se VOI muuta kun kerätä kosteutta ja homehtua... Kolmatta vuotta peräkkäin hukkaan menee jokaisesta kuormasta vähintään kolmannes. Tänä vuonna puolet. Marsut syö heinäpaalia noin 2-3päivää. Meidän heinäpaikka Pälkäneellä on kuitenkin aika kaukana, joten olisi melko työlästä hakea esimerkiksi viikon heinät kerrallaan. Sitäpaitsi, niiden heinät on nyt loppu, joku hevostalli oli käynyt hakemassa kaiken pois. Tämä kuorma kun loppuu, niin mä en tiedä mistä saan lisää.
Siivouspäivä on kaoottinen. Joskus mä siivoan muutaman häkin siinä vaiheessa, kun lapset on saatu nukkumaan. Mikan iltavuoroviikolla se tarkoittaa kello 11 jälkeen illalla. Mä lähden otsalampun kanssa tarpomaan pimeään. Välissä pitää mennä tyhjentämään jätesäkki navetan taakse kaiken mahdollisen valon ulottumattomiin. Kuraa, kusta, paskaa ja kurjuutta polveen asti pimeydessä. Niin myöhään en tietty siivoa koko marsulaa, mutta jos tietää, ettei muuten ole aikaa, niin pako sitä on siivota edes pari häkkiä päivässä. Sehän sitten tietää, että on siivottavaa joka saatanan päivälle. Mä en jaksa. Aina sitä paskaa. Pelkkää paskaa. Harvoin on sellaiista luksusta, että SAA siivota koko marsulan kerralla. Oikeastaan sitä voisi parkua helpotuksesta, että seuraavalla viikolla ei ainakaan alkuviikolla tarvitse siivota yöllä yhtään mitään!
Tuosta työmaakopista olen kirjoittanut postauksen jos toisenkin. Ongelmat eivät ole poistuneet mihinkään. Se on ahdas (marsuilla on sama tila kun ennenkin, mutta ihminen ei mahdu siellä olemaan), ruma (ulkoa ja sisältä), vetoisa (ilma ainakin vaihtuu), jäässä (ai mitkä eristeet?), vuotava (tip-tip-tip-tip) ja äärimmäisen ärsyttävä (argh). Sinne ei halua mennä, siellä ei halua olla, mä en haluaisi pitää marsuja siellä. Uuden marsulan rakentaminen käy hankalaksi kaikin puolin tällä hetkellä, joten vaihtoehtoja ei ole.
Mä pääsin suklaaprojektissa tosi pitkälle. Mulla oli yltiöpäisen optimistinen visio siitä, että suklaa-abyn luominen ei voi olla kamalan vaikeaa. En väittänyt, että hyvän suklaa-abyn luominen olisi helppoa, mutta halusin vain saada kauniin värin siihen naamaan, johon mä olin rakastunut. Abyn naama on se kaunein marsunaama, jota mä voin ikinä kuvitella. Se vielä suklaanruskeana, niin ollaan aikalailla napakympissä. Siihen sitten aikaa myöden tuli into saada marsusta ihan oikeastikin muutakin kun pelkästään "ei hylkääviä virheitä". Mun suklaat on ollu monta kertaa BIS pöydällä. Mulla on jo monta suklaavaliota. Silti mitä enemmän tietää, sitä enemmän sitä tahtoo tietää lisää. Mun projekti on kesken. Nyt kun meillä onneksi on muitakin abyja kun vaan mun, ni mä en enää ole pärjännyt. Oon jotenkin aina nauranut sitä, kuinka ihmiset onnittelee mua rop1 ja rop2 sijoista. Hei come on, mä oon ollu ainoa. Ei siinä ole saavutusta olla roppi, jos ei ole ketään muuta paikalla. Mä koen, että pystyisin vieläkin näyttämään parempia suklaa-abyja. Jos olisi aikaa, sitähän se. Ei ole aikaa. Ei ole aikaa perehtyä jalostusvalintoihin. Pariskuntien yhdistäminen venyy ja venyy ja osa naaraista käy vanhaksi, enkä enää uskalla yhdistää. Mä en uskalla yhdistää pareja, koska mä pelkään tiineysmyrkytyksiä. Mun psyyke ei tällä hetkellä kestä enää yhtäkään naarasta, joka kuolee sen takia, että mä olen päättänyt haluta poikasia. Tiineysmyrkytyksiä nyt ei ole onneksi ollut, koska olen oppinut pitämään naaraat sopivan hoikkana. Silti se ajatus siitä mun valintojen vaikutuksesta terveen eläimen kohtaloon... Myöskin ne parhaat naaraat jäi tiinehtymättä (ja muutama kuollut) toissa kevään pellettiepisodissa. Työ menettää merkityksensä, kun jalostuksesta jää pois niin moni. Nyt vielä Marsesterin linjakin uhkaa sammua (ensiksi mainituista syistä), joten miksi mä jatkaisin. Mun ensimmäisen karvalapsen ketju katkeaa. Marsesterin tuikkeen sammuminen tytärten silmistä jättää marsulan sieluttomaksi.
Vuonna 2015 syntyi poikueita 11. Parhaiden vuosien määrät oli yli 40.
Marsuja ei halua ostaa kukaan. Ei voi teettää poikasia, jos tilat on jo täynnä. No periaatteessa mulla on nyt yksi häkki tyhjänä, mutta mä haluan vähentää määrää, en listätä. Aikuisia myytäviä marsuja on ollut jo pitkään yli 20kpl, jotka voisivat lähteä vaikka heti. Vanhemmat naaraat ei mene kaupaksi. Kukaan ei halua niitä. Ne jää käsiin. Sopupeluri esimerkiksi on ollut myynnissä kohta kaksi vuotta, onneksi sai nyt ihanan kodin, jossa on jo ennestään ollut Maailman abyja. Lemmikkilauma ja muutamasta laumasta pari tärkeintä jää kotiin.
Jos joku on kiinnostunut himalayakasvatuksesta, niin nyt olisi mahdollisuus saada näitä kaunokaisia Suomesta. Ruotsissa on kasvattajia, joiden kanssa yhteistyö varmasti onnistuu. Briteistä on usein tuotu marsuja tänne, joten nou problem. Suvut ovat läheisiä, onneksi rekkisteröintisäännöt muuttuvat nyt vuoden alusta. Säännöt hyväksyvät selfien käytön himalayojen kanssa, joten pitkäjänteiselle kasvattajalla tämähän on ihan helppo nakki aloittaa. Selfejä mulla ei nyt tällä hetkellä ole, mutta himmyjä löytyy kuusi naarasta ja neljä urosta.
Päätös on väistämätön. Mieli väsyy, vaikka osa asioista hoituu konemaisesti. Täytyy suojella sielua väsymiseltä. Sellaista supernaista ei ole, joka tästä suoriutuisi ja tulisi mun eläimet hoitamaan. Tää oli nyt tässä.
Tämä ei välttämättä ole Maailman loppu.
Ajattelen tätä taukona. Never say never. Jätän itselleni pari suklaaurosta ja tuolla on yhdistettynä vielä kaksi naarasta Marsesterin linjaa. Toivon, että parin vuoden päästä ne suklaaurokset ovat vielä toimintakuntoisia ja astuisivat naaraat tiineeksi. Haluan kaikki marsut sisälle lemmikeiksi. Kerroshäkki tähän olohuoneen nurkkaan tietokoneen viereen.
perjantaina, joulukuuta 18, 2015
Pelletin rouskutusta
Pikkumarsut ja emo ovat sitä mieltä, että pelletti on parasta ikinä. Nämä syövät kyllä kaikki pelletit ensin, mutta kauranjyvätkin katoavat jokaikinen. Nom-nom-nom-nom...
Oikeassa reunassa naama kameraan oleva naaraspoikanen on myynnissä. Vasemmalla emon vieressä olevaa yritin kans kuvata, mutta tumma brindle ei oikein näy, kun kännykkäkamera ei ymmärrä näin huonosta valaistuksesta mitään. Sekin pikkubrindle tulee myyntiin. Vaikka siskonsa kanssa. Emon takana vilahtaa valkonaamainen naaraspentu ja se jää kotiin.
Oikeassa reunassa naama kameraan oleva naaraspoikanen on myynnissä. Vasemmalla emon vieressä olevaa yritin kans kuvata, mutta tumma brindle ei oikein näy, kun kännykkäkamera ei ymmärrä näin huonosta valaistuksesta mitään. Sekin pikkubrindle tulee myyntiin. Vaikka siskonsa kanssa. Emon takana vilahtaa valkonaamainen naaraspentu ja se jää kotiin.
lauantaina, joulukuuta 12, 2015
Sananen tuomaroinneista
Kenellekään ei tule yllätyksenä, että eläinten kauneuskilpailuissa on kyse ennenkaikkea makuasioista. Hylkäävissä virheissä on paljon hyvin yksiselitteisiäkin asioita. Pääasiassa paremmuusjärjestykseen eläinten laittaminen on kiinni siitä, mihin asioihin tuomari kiinnittää huomiota, kuinka tuomari tulkitsee kirjallista standardia ja mitä asioita hän itse pitää tärkeinä. Tuomarointiin ei pitäisi vaikuttaa eläinten omistaja tai esittäjä, mutta valitettavasti ihmisaivot tekevät välillä tiedostamattomia ratkaisuita sen perusteella, mitä muuta tuomari on nähnyt ja kuullut sekä näkee ja kuulee sillä hetkellä, kun eläintä arvioi. Ihmiset ovat kirjoittaneet kirjallisen standardin optimaallisesta eläimestä. Standardi ei ole tipahtanut mistään taivaasta.
Ulkomuototuomariksi kouluttautuminen on ollut käsittämättömän hitaasti etenevää touhua. Sihteröintejä ja kuunteluita tuli tehtyä monta vuotta ennen ensimmäistäkään harjoitus- tai koearvostelua. Motivaatio on pysynyt korkealla, koska mulla on tavoite mielessä. Haluan olla tuomari.
Tänään oli näyttely Selkissä ja siellä norjalainen tuomaripoika. Mulla oli pitkäkarvaisten eka harjoitusarvostelu ja karkeakarvaisten eka koearvostelu.
Pitkäkarvaisissa ei muuten ollut mitään ongelmaa, mutta laitoin kahdelle eri luokassa oleville marsuille palkinnot eri päin kun tuomari. Toiselle kuma ja toiselle ei mitään ja tuomarilla toisinpäin. Tuomari vertasi niitä toisiinsa ja tuumasi, että ovat selkeästi eritasoiset, joten mun mielipide on väärä. Se marsu, jolle tuomari oli antanut kuman, oli tuomarin mielestä selkeästi parempi kun se, jolle se ei ollut antanut kumaa. Mun mielestä taas se marsu, jonka jätin palkitsematta oli mun mielestä selkeästi vajaaturkkinen. Ei se siitä lupaavaksi muutu, vaikka miten "antaisi sen kasvaa". Lisäksi mulla oli arvostelussa yksi marsu vähemmän kun Lealla. Johtuen siitä, että tämän yhden eläimen omistaja ei pidä minusta. Harjoitusarvostelu hylätty: "because thoose two and you judged less animals".
Ihan vaan tiedoksi, että harjoitusta ei voi hylätä, koska se on harjoitus. Harjoitus on yksi suoritus siinä missä sihteröinti, kuuntelu tai eläintentarkastustehtävä.
Karkeakarvaisissa teddyt ja rexit no problem. Abessiinialaisissa sijoitin marsut eri tavalla, kun tuomari. Koearvostelu hylätty.
Kyllä, yritin keskustella tuomarin kanssa. Mulla on perustelu, mulla on mielipide. Tuomari ei kuunnellut lainkaan. Tuomaria ei kiinnostanut tippaakaan kuulla mun näkemystä asiaan. Totesi vain, että hän on merkannut ne näin ja niiden pitää ehdottomasti olla näin. Abyjen ROP1 oli tuomarilla myös BIS1. Mulla luokan kolmas. Älkää käsittäkö väärin, kyseinen yksilö on hieno ja upea ilmestys, mutta se mitä minä arvostan abessiinialaisessa ja millaisia virheitä minä haluan välttää, ei tee tästä yksilöstä voittajaa. Minun mielestäni tänään paikallaolijoissa oli kaksi parempaa eläintä. Mulla on seitsemän (vai enemmän?) vuoden kokemus abessiinialaisten kasvatuksesta ja mulla on kristallin kirkkaana mielessä se, mitä abessiinialaiselta haluan. Vuosissa enemmän kokemusta vielä abessiinialaisten näyttelyttämisetä tiedän, että eri tuomareiden mielipiteet vaihtelevat todella rankasti. Yksi rankaisee tuplasta hännille, toinen nostaa ruman marsun voittajaksi vain nenärusettien perusteella, kolmas arvostaa turkinlaatua ylitse muiden ja neljäs on kiinnostunut vain harjojen suoruudesta. Lealla oli sama mielipide tuomarin kanssa ja se pääsi läpi kaikesta. Tosin mikäs siinä, kun ei se tuomari katsonut kun ehkä kolme kertaa mua kohden, kun näitä käytiin läpi.
Mielipiteesi on väärä, koska se on väärä ja minä en kuuntele sinun väärää mielipidettäsi. WTF? Miten tää kuulostaa nykypäiväivän politiikkakeskustelulta?
Mä en voi ennalta arvata, miten tämä kyseinen norjalaispoika tahtoo abyt arvostella. Mun marsujen arvostelu ei perustu, eikä tule koskaan perustumaan siihen, mitä mä oletan muiden haluaavan mun sanoa. Mä arvostelen niin, että mä koen sen oikeaksi ja mun silmäni sanoo hyväksi. Kuten varmaan lukijat ovat tienneetkin, niin mä en ihan hirveesti mieti muiden ennakkoasenteita mua kohtaan.
Tulkaa vaan marsunäyttelyihin. Siellä on ihan kivaa.
Täytyy varmaan pyyhkiä pölyt kristallipallosta seuraavaa kertaa varten. Jos seuraavaa kertaa tulee. Päivän fiilis kiteytyy tähän: https://www.youtube.com/watch?v=_PbWsF-8aJU
Ulkomuototuomariksi kouluttautuminen on ollut käsittämättömän hitaasti etenevää touhua. Sihteröintejä ja kuunteluita tuli tehtyä monta vuotta ennen ensimmäistäkään harjoitus- tai koearvostelua. Motivaatio on pysynyt korkealla, koska mulla on tavoite mielessä. Haluan olla tuomari.
Tänään oli näyttely Selkissä ja siellä norjalainen tuomaripoika. Mulla oli pitkäkarvaisten eka harjoitusarvostelu ja karkeakarvaisten eka koearvostelu.
Pitkäkarvaisissa ei muuten ollut mitään ongelmaa, mutta laitoin kahdelle eri luokassa oleville marsuille palkinnot eri päin kun tuomari. Toiselle kuma ja toiselle ei mitään ja tuomarilla toisinpäin. Tuomari vertasi niitä toisiinsa ja tuumasi, että ovat selkeästi eritasoiset, joten mun mielipide on väärä. Se marsu, jolle tuomari oli antanut kuman, oli tuomarin mielestä selkeästi parempi kun se, jolle se ei ollut antanut kumaa. Mun mielestä taas se marsu, jonka jätin palkitsematta oli mun mielestä selkeästi vajaaturkkinen. Ei se siitä lupaavaksi muutu, vaikka miten "antaisi sen kasvaa". Lisäksi mulla oli arvostelussa yksi marsu vähemmän kun Lealla. Johtuen siitä, että tämän yhden eläimen omistaja ei pidä minusta. Harjoitusarvostelu hylätty: "because thoose two and you judged less animals".
Ihan vaan tiedoksi, että harjoitusta ei voi hylätä, koska se on harjoitus. Harjoitus on yksi suoritus siinä missä sihteröinti, kuuntelu tai eläintentarkastustehtävä.
Karkeakarvaisissa teddyt ja rexit no problem. Abessiinialaisissa sijoitin marsut eri tavalla, kun tuomari. Koearvostelu hylätty.
Kyllä, yritin keskustella tuomarin kanssa. Mulla on perustelu, mulla on mielipide. Tuomari ei kuunnellut lainkaan. Tuomaria ei kiinnostanut tippaakaan kuulla mun näkemystä asiaan. Totesi vain, että hän on merkannut ne näin ja niiden pitää ehdottomasti olla näin. Abyjen ROP1 oli tuomarilla myös BIS1. Mulla luokan kolmas. Älkää käsittäkö väärin, kyseinen yksilö on hieno ja upea ilmestys, mutta se mitä minä arvostan abessiinialaisessa ja millaisia virheitä minä haluan välttää, ei tee tästä yksilöstä voittajaa. Minun mielestäni tänään paikallaolijoissa oli kaksi parempaa eläintä. Mulla on seitsemän (vai enemmän?) vuoden kokemus abessiinialaisten kasvatuksesta ja mulla on kristallin kirkkaana mielessä se, mitä abessiinialaiselta haluan. Vuosissa enemmän kokemusta vielä abessiinialaisten näyttelyttämisetä tiedän, että eri tuomareiden mielipiteet vaihtelevat todella rankasti. Yksi rankaisee tuplasta hännille, toinen nostaa ruman marsun voittajaksi vain nenärusettien perusteella, kolmas arvostaa turkinlaatua ylitse muiden ja neljäs on kiinnostunut vain harjojen suoruudesta. Lealla oli sama mielipide tuomarin kanssa ja se pääsi läpi kaikesta. Tosin mikäs siinä, kun ei se tuomari katsonut kun ehkä kolme kertaa mua kohden, kun näitä käytiin läpi.
Mielipiteesi on väärä, koska se on väärä ja minä en kuuntele sinun väärää mielipidettäsi. WTF? Miten tää kuulostaa nykypäiväivän politiikkakeskustelulta?
Mä en voi ennalta arvata, miten tämä kyseinen norjalaispoika tahtoo abyt arvostella. Mun marsujen arvostelu ei perustu, eikä tule koskaan perustumaan siihen, mitä mä oletan muiden haluaavan mun sanoa. Mä arvostelen niin, että mä koen sen oikeaksi ja mun silmäni sanoo hyväksi. Kuten varmaan lukijat ovat tienneetkin, niin mä en ihan hirveesti mieti muiden ennakkoasenteita mua kohtaan.
Tulkaa vaan marsunäyttelyihin. Siellä on ihan kivaa.
Täytyy varmaan pyyhkiä pölyt kristallipallosta seuraavaa kertaa varten. Jos seuraavaa kertaa tulee. Päivän fiilis kiteytyy tähän: https://www.youtube.com/watch?v=_PbWsF-8aJU
keskiviikkona, joulukuuta 02, 2015
Pikku-marsuharrastaja 4v
Aino on tänään 4v ja kuinkas ollakaan, synttäripaketti saapui tänään ja sieltä löytyi äidille ja tyttärelle yhtenevät hupparit. Kyllä oli mieleinen. Valitti kovasti, että on vähän kuuma kaiken leikin tohinassa, mutta ei olisi millään malttanut kuitenkaan riisua hupparia, kun "se on samanlainen kun äitillä."
Arvatkaa kuka tulee edustamaan PiNan näyttelyihin 2016?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)