perjantaina, huhtikuuta 24, 2009

Pientä pulinaa

Marsulaumojen elämä on rauhoittunut. Karbiini oli jonkin aikaa pikkuisia kohtaan todellinen häirikkö, hyvä jos poikaparat pääsivät juomapullolle rauhassa. Karbiini ryhtyi sirkuttamaan eräänä iltana ja yöllä sitten jatkoi poikien härnäämistä. Otin yöksi kuljetusboksiin rauhoittumaan ja Mika oli kuullut sirkutusta yölläkin. Aamulla laumaan palauttaessa oli rauha maassa. Rauhallista siellä on nytkin.

Sirkutuksen kuulin siis ihan ensimmäistä kertaa. Se herkisti koko marsulan kerrasta. Kukaan ei liikahtanutkaan, kun Karbiini oli aloittanut. Kukaan ei sanonut mitään. Kenenkään leuat ei heiluneet. Kukaan ei nukkunut. Karbiinin lopetettua kaikki oli ihan lamaantuneita pitkän aikaa. Piti ihan tarkistaa, että onhan kaikki hengissä, kun kukaan ei liiku. Sirkutuksen syitä voidaan sitten vaan arvailla. Karbiinilla varmaan stressi syynä. Tietääkseni sillä ei koskaan aiemmin ole ollut uroksia kaverina. Naaraiden kanssa asustamisen se on tainut aloittaa melko nuorena jo. Oli noin 6kk mulle tullessaan ja jo silloin oli saanut poikasia alulleen. Lauman johtaja se on selkeästi ja pienet kunnioittaa Karbiinia kyllä hyvin helposti, mutta kai Karbiini sai stressiä siitäkin, että joutuu itselleen todistamaan olevansa pomo... Tai jotain. Laumakäyttäytyminen on kumma juttu.

Mammautuvat tiivistävät meidän jännitystä edelleen. Millan vatsaa ja lantiota tunnustelin tänään varovasti siivouksen yhteydessä. Lantioluut ovat hieman auki ja peräpään lihakset tuntuvat löystyneen hieman. Tunsin yhden poikasen pään ja leukaluun ihan selkeästi! Mulle narskutettiin hampaita vatsan läpi! <3 Briandan masu on valtava, siis pienen marsun kokoon käsittämättömän valtava, mutta lantio taitaa olla vielä kiinni. Violetta ei näytä mitään merkkiä synnytyksestä vielä, masukin on jonkun kohtuuden rajoissa. Kikkareen masu tuntui vauvamasulta, mutta potkuja ei vielä.

Vielä olisi viikko Briandan ja Violetan arvioituun aikaan!

Ei kommentteja: