tiistaina, marraskuuta 03, 2009

Lemmikkimessut Vantaalla

Käytiin näyttelyissä Vantaalla Lemmikkimessuilla. Reissu oli kaikinpuolin mukavan rento, kun oli vain ulkomuotoluokan eläimiä mukana.

Lauantaina
Aniara´s Kelpo Kiia sai sertin ja oli rop 2
Barbaari oli viides. Luokassa sijoitettiin viisi, kun osallistujia oli 17, muistaakseni.
Corianteria ja Apupalaa ei sijoitettu.
Ridgebackeihin olin hakenut Leenalta kolme Leenan marsua ja yhden oman sijoitusmussukan.
Messina oli ridgebackien paras sekä paras ei-standardi. Ferraari olis ridgebackien toinen.

Kasvattajakatselmoinnin toinen osa. Esillä Barbaari ja Corianteri ja läpi meni. Nyt papereita väsäämään. Jalostuseläinlista ja anomuslappunen on jo valmiina. Kasvatussuunnitelman saaminen fiksuun kirjalliseen muotoon tuottaa hieman enemmän töitä.

Sunnuntaina
Barbaari serti rop1
Aniara´s Kelpo Kiia serti ja rop 2 Valmistui valioksi samalla!
Apupala sai toisen sertinsä
Corianterin sijoitusta en muista.
Ferraari oli paras ei standardi, ainoa ridgeback.

Marsuliikennettä
Barbaarin piti lähteä Evalle lainaan, mutta jossain Hämeenlinnan jälkeen kotiin ajaessa "Ai niin, Barbaari jäi meidän bokseihin..." Noh, parin viikon jälkeen sitten uudelleen. Evalle lähti lauantaina jo Alkupala poikasineen. Bubble Babble vaihtoi myös kotia, sille oli ilmaantunut kaihi, joten en sitä jalostukseen sitten käytä. Onneksi ilmaantui nyt ajoissa. Bubble on kiusannut uutta kaveriaan heti... Tara ja Katariina Suuri vaihtoivat perjantaina jo kotia. Taralle oli iskenyt ripuli heti uudessa kodissa, mutta oli ollut stressiä ja masu oli normalisoitunut jo seuraavana aamuna. Meille tuli Amiras Ardere Sempre "Ruu" lainaan Corianteria varten. :)

Yhdistetyt parit
Kotona yhdistettiin sunnuntaina kolme paria. Piti yhdistää myös neljäskin, mutta laskeskelin, että uros on kyllä liian nuori vielä, vaikka isokokoinen ja aikuismaisesti käyttäytyvä onkin. Potkis on alle 5kk kuitenkin... Kikkareelle olisin sen laittanut. Josko vielä pari viikkoa, Kikkare malttaa odottaa varmasti ja Potkis sai kaverikseen Taran poijan Keisarin.

Nikean Jämä sai vielä naraan kaverikseen, Apupalan. Jämä on kaikkea muuta kun herrasmies... Pala-parka ei varmaan ekana iltana päässyt kunnolla edes syömään, kun Jämä kulki onnesta ylikierroksilla sen perässä ja yritti astua ties mistä suunnasta.

Tirlittanin Yu Yu Hakusho sai kaverikseen Defenderin. Juju oli perin maltillinen ja hurisi perässä ja välillä heitti pukittelukierroksen. Nämä kaksi päätyivät suurimpaan häkkiin ja saavat asuttaa koko alakertaa ihan yksinään!

Corianteri ja aiemmin mainittu Ruu päätyivät myös yhteen. Ruu juoksenteli häkkiä ympäri ympäri ympäri ympäri ja oikein urakalla merkkasi ja merkkasi ja merkkasi. Välillä moikattiin morsianta ja merkattiin morsianta ja taas juoksenneltiin tasaisesti huristellen häkkiä ympäri.

Edelliset parit on siis Piwers Alfonso ja Berbeeri sekä Valnut ja Aino-Sankari.

Ei kommentteja: