keskiviikkona, tammikuuta 29, 2014

Hämeenlinnan näyttelyasiaa

Hämeenlinnan näyttelyn vika ilmopäivä on siis 8.2. Vielä on aikaa pohtia ja puunata näyttelytiimiä edustuskuntoon.

Kamuille ja kasvattien omistajille tiedoksi, että Hämeenlinnaa seuraavana päivänä on pet-näyttely Lappeenrannassa. Mulla on autossa vielä kolmelle hengelle tilaa. ;) Kahvit tarvii tarjota, että mä pysyn hereillä.

Lauantai-sunnuntaiyöksi ei tarvii lähtee kotiin: meillä on yöpymistilaa. Mahtyy myös yöksi jo perjantaina. Meille voi jäädä yöksi vaikka ei mun kyydillä tuliskaan näyttelyyn. Katsokaas, jos omalla autolla kulkee ja sieltä Lappeenrannasta sitten ajelee suoraan kotiin. Kaksi nopeinta saa sängyn, kolmas saa sohvan, neljäs patjan ja loppujen tarvii sit ottaa omat yöpymisvälineet. Tilaa piisaa. Koira saattaa tulla pussaamaan keskellä yötä. :)

Hämeenlinnan näyttelyssä Rajakatse Fantasia ry tekee sapuskat! Mikan tekemällä herkullisella ruualla saa vatsan täyteen 5€ hintaan. Ruokalistalla siis muusia ja lihapullia kermakastikkeessa, kasviskiusaus sekä chilijuustokasvissosekeitto. Keitosta varmaan 4€ hinta. Viimeksi ruokien kysyntä oli niin suurta, että loppuivat aivan kesken, joten tällä kertaa ollaan viisaampia. Näyttelypaikalle saapuessa ja infoon ilmoittautuessa löytyy nyt lista, johon ruuan haluavat kirjoittavat nimensä ja maksavat ruuan hinnan. Näin pääsee Rajakatseen pojat käymään kaupassa, jos ennakkoon hankitut ruuat ei riitä. Mä laittelen tästä muistutusta vielä siihen ilmoittautumisen sähköpostivastaukseen.

Kaikenlaisia herkkuja on tarjolla koko päivän. Nää normaalit buffajutut, kuten sämpylät, kahvia, teetä ja semmoista. Muffinsseja, kakkua, kenties mokkapaloja, pullaa jne. :)

Muistutuksena myös, että jos haluat verkkokaupasta jotain ilman toimituskuluja (eli nouto jommasta kummasta näyttelystä) www.kipuna.suomalainenverkkokauppa.fi, niin tilaa ennen vikaa ilmopäivää. Ehdin sitten tekemään maahantuojalta vielä tilauksen, jos näyttää tavara loppuvan kesken. :)

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Lappeenrantaan lähtisin oikein mielelläni jos kyytiin huolisit, bensaluluihin voitas osallistua. :)

AidaD kirjoitti...

Laittele mailia maailmalla@gmail.com Kaks paikkaa on jo varattu! :)

Unknown kirjoitti...

okei :)