Gia oli viime yönä huonovointinen. Se oli heinän jaon aikaan muiden kanssa rivissä häkin kaltereissa nojailemassa. Porkkanankin otti hetkeä myöhemmin. Pellettejä jakaessa ihmettelin, että miksi ei nyt Giaa kiinnosta. Tuumailin, että josko sai jo masun täyteen, kun se makaili kulmassa ja kuitenkin sillä oli porkkana nenän edessä. Annoin pelletit muille ja kummastelin Giaa jälleen ja nyt se ryhtyi kouristuksenomaisesti hitaasti piehtaroimaan. Ihan kun haluisi painoa pois vatsalta. Vatsalta, joka oli pinkeä pallo. Giahan on normaalistikin mahakas, mutta nyt oli masu selkeästi pipi. Otin Gian syliin ja hetken päästä se piehtaroi sylissäkin. Tarjosin persiljaa eikä maistunut. Kävi pötkölleen silmät puoliummessa ja hetken päästä piehtaroi jälleen.
Hetken aikaa pidin sylissä pohtien vaihtoehtoja. Lähdenkö tästä Tampereelle päivystykseen, kello siis puolenyön paikkeilla vai lähdenkö Tampereelle päivystävään apteekkiin hakemaan Disflatyliä, jota meillä ei tietenkään ollut. Ei ollut ananasmehua, ei pilttejä ei mitään. Sitten kelpasikin persilja ja päätin, että kyllä tässä aamuun pärjätään.
Muutamia kipupiehtarointeja ja tukiruokaa, missä nutrisalia. Hieroin vähän masua ja annoin taas tukiruokaa. Pahin oli ohi vähän yli tunnissa. Kaasut lähtivät liikkeelle ja Gia ryhtyi (OIKEESTI) piereskelemään. Hieman... öö... hankalasti kuvailtava fiilis siinä kohtaa. :D Laitoin Gian vielä kuljetusboksiin heinän kanssa ja se ryhtyi pienen pyörimisen jälkeen mussuttamaan heinää. Teki pari papanaakin. Mamma pääsi nukkumaan, mutta lähtee ostamaan Disflatylia HETI...
Uusi poika
Saadaan lilac projektiin uusi poika. Varsinainen aarre! Risteytystaustainen, mutta rusetillinen lilac uros Valnut. Mä oon jo ihan rakastunut ja tätä poitsua (ja sen veljeä) himoitsin jo niiden synnyttyä. Veli myytiin enkä kerennyt ollenkaan edes ilmoittamaan kasvattajalle, että mieluusti otan jos myy... Valnut oli alunperin tarkoitus jäädä kasvattajalle, mutta nyt sitä tarjottiin mulle! Hihiii!
Täällä löytyy siitä kuva. http://yerazigblogi.blogspot.com/2009/07/vauva-uutisia.html
1 kommentti:
Vau mikä uutukainen! <3
Lähetä kommentti